Kasvoin ja vartuin vanhoillis-lestadiolaisessa perheessä. Jo varhain tiesin sen, että olen erilainen, olen homo. Olin aika ymmälläni mitä homous on. Salaa luin tietosanakirjoista, ettei vain kukaan näkisi mitä luen. Salaa hain internetistä tietoa ja tutustuin itseeni. Tutustuin toisiin homoihin, jotka asuvat jossain muualla. Pidin heihin yhteyttä sähköpostin ja messengerin avulla. Osaa heistä en ole koskaan tavannut.
Kun kerroin vanhemmilleni, sisaruksilleni sekä kavereilleni homoudestani, sain hyvin erilaisia vastaanottoja. Nuoremmille ihmisille asia oli OK, "ei siinä mitään, että olet homo. En voi vain vakaumukseni vuoksi hyväksyä sitä..." oli aika monen kommentti. Raain suhtautuminen tuli odotetusti kotiväeltä, varsinkin vanhemmiltani. En voinut ymmärtää miten pahalta heistä tuntui. Ymmärsin, että heidän ajatusmaailmassaan olin lähes kuollut tai jotain muuta. He eivät edes halunneet uskoa sitä todeksi, että olen homoseksuaali, ja aion olla oma itseni.
Monen vanhoillis-lestadiolaisen nuorenkin suhtautuminen homoseksuaalisuuteen on hyvin jyrkkää, koska heillä ei välttämättä ole mitään muuta kuvaa tai kosketusta siihen kuin median mainostamat Stereotyyppihomot - itse en koe kuuluvani heihin. Myöskään niissä "piireissä" asiasta ei juuri puhuta, se lakaistaan pois syntinä tai ristinä joka on luotu kannettavaksi. Minun on ahdistava olla siellä, minun on hankala istua heidän joukossaan ja kuunnella sitä saarnaa. Minua ei ole olemassa niissä puheissa. Tiedän kuitenkin todeksi sen, että meitä minunlaisiani on useita. Niin moni ympäristön paineessa menee jopa avioliittoon vain jotta voisi unohtaa oman itsensä. Siinä kuitenkaan onnistumatta.
Minulle annettiin siis kaksi vaihtoehtoa, kun kerroin homoudestani. Kiellä itsesi tai uskosi. Valitsin silloin kieltäväni uskon, mutta jotenkin ajattelin niin paljon sitä mitä muut ajattelivat. Tein parannuksen nimellisesti. Todellisuudessa elän nyt hyvin petollista kaksoiselämää. Kotiväelle, suvulle ja uskoville ystävilleni elän sinkkuna ja en enää juuri vietä aikaani homoseksuaalisten ihmisten kanssa. Siinä oikeassa elämässäni, mitä haluankin elää: Olen edelleen raitis ja savuton. Tapailen miestä suuntana suhde ja seurustelu. Käyn joskus ulkonakin ja olen oma itseni. Kerron avoimesti, jos joku asiasta kysyy. En pelkää puhua asiasta, myöskään vanhoillisissa piireissä, niissä vain on helpompi elää homouden hyväksyjänä ja ymmärtäjänä kuin homoseksuaalina. Tosin ne lähimmät ystävät ovat sen ymmärtäneet ja heille voin jo olla oma itseni.
Ihmettelen kovin, että Tämä asia on niin vaiettu vanhoillis-lestadiolaisuudessa. Heillä ei ole mitään neuvoa tai halua auttaa homoseksuaaleja, jotka ovat syntyneet ja kasvaneet heidän yhteisössään. He haluavat vain tuomita syntiseksi jos kertoo olevansa homo, tai kehottavat kieltämään itsensä. Halusin tuoda tämän asian esille, koska en jaksa enää elää tätä kaksoiselämääni. Mutta pelkään perheeni, ystävien, tuttavien ja kaikkien muidenkin vanhoillis-lestadiolaisten reaktioita homoudestani ja halustani olla oma itseni. En tiedä enkä usko, että he tulevat homoutta hyväksymään, mutta toivon, että he ymmärtäisivät ja hyväksyisivät, että homoseksuaalisuutta on myös heidän joukossaan. Asiasta vaikeneminen ei ole keino asian poistamiseen. Seuroissa saarnataan suvaitsevaisuudesta eri rotujen ja kansallisuuksien suhteen. Ei hyväksytä aborttia, vaan lapset ovat Jumalan lahja. Heidät otetaan vastaan sellaisina kun he syntyvät, paitsi jos hän on homo ja uskaltaa olla ja elää homona. Kuinka monen vanhoillis-lestadiolaisen perheen kehitysvammainen lapsi on saanut kohdalleen huudon "sano ettei tämä oo totta", tai "tämä on vain joku hetken mielijohde". Itse en ainakaan tiedä yhtään tällaista tapausta.
Toivon siis avoimempaa keskustelua asiasta myös Suomen rauhanyhdistyksen keskusyhdistyksessä, sekä sen jäsenyhdistyksissä. Tunnen olevani syrjäytetty, vaikka ystävien kanssa onkin mukava olla. Mutta en voi olla aidosti oma itseni, tunnen ahdistusta ja voimattomuutta kulkea siinä seurassa. Ei ole mielekästä elää näin, muttei ole mielekästä kieltää itseäkään jokaisella askeleella.
Nimim. Peilissä kahdet kasvot
Julkaistu lyhennettynä Kalevassa 16.9.2007