

Amerikan mielipidetutkimuslaitos Gallup julkaisi tulokset homosuhteita käsittelevästä kyselystä. Homosuhteiden hyväksyntä ylitti kuvitteellisen 50% rajan. Tänä vuonna se on 52%. Moraalittomina suhteita pitää 43%.
Kanava 4 on päättänyt koota dokumentin nykyisestä paavista. Ohjelman juontajaksi kutsutaan Peter Tatchell, ihmisoikeus- ja homojen oikeuksien aktiivinen puolustaja. Ohjelma lähetettäisiin juuri ennen paavin vierailua.
Saudi-Arabia kieltää rekrytointiyrityksiä hyväksymästä homoja ja lesboja työntekijöiksi Saudi-Arabiaan, koska sharia-laki kieltää homouden ilmaisemisen millään tavalla.
Syntyjään portugalilainen Cristiano Ronaldo on antanut haastattelun medialle jalkapallon maailmancupin alla.
NHL-lehti ilmestyy ensi torstaina.
David Laws kertoo hänen perheensä ja ystäviensä hyväksyneen hänet homomiehenä.
Irja Askola on tullut valituksi luterilaisen kirkon ensimmäiseksi naispiispaksi Suomessa äänin 591-567. Askola on ilmoittanut kannattavansa homoliittojen siunaamista.
Chicagossa valittiin historiallisesti ensimmäinen transsukupuolinen mies International Mr. Leather -kilpailun voittajaksi yli 50 kilpailijan joukosta.
Hollantilaisen lentoyhtiön KLM:n lentohenkilökunta voi työvuorojen takia joutua yöpymään Iranissa, mutta lentoyhtiön homoseksuaaliset stuertit tuntevat olonsa siellä turvattomaksi homoja uhkavan kuolemantuomion takia.
Kansainvälisen nuorten homojen, lesbojen, transsukupuolisten ja biseksuaalien (LGTB) liiton edustajat ovat Espanjan Euroopan unionin puheenjohtajuuden perusteella kokoontuneet Toledoon, jossa he perjantaihin asti pohtivat tasa-arvoon liittyvää lainsäädänt
Jason Akermanisin seura Western Bulldogs on rankaissut kahden pelin ottelukiellolla.
New York Times teki äskettäin pääjutun katolisen kirkon valintamenettelyistä pappisseminaareihin pyrkiville. Psykologisilla menetelmillä ilmoitetaan estettävän pedofiilien pääsy seminaariin. Todellisuudessa samalla homot poistetaan joukosta.
Monista maista ja suurkaupungeista tuttu Mr. Gay -kilpailu tekee tuloaan Suomeen. Suomen ensimmäinen Mr. Gay -kisa järjestetään Helsinki Pride 2010 -viikolla. Voittaja edustaa Suomea Mr. Gay Europe -kilpailuun Geneveen syksyllä.
Newsweekin toimittaja sai Iranissa pitkän tuomion raportoituaan vaaleja edeltäneitä mellakoita. Pahinta kuitenkin oli toimittajan FB-sivulle postitettu kuva presidentistä suutelemassa miestä.
Intiassa homous on edelleen suuri tabu. Siitä huolimatta sateenkaari-ihmisiä palvelevia yrityksiä ja palveluita on alkanut hiljalleen ilmestyä.
Samaa sukupuolta olevat parit pääsevät naimisiin tasan viikon kuluttua.
Australian rajaviranomaiset pysäyttivät matkailijan Uudesta Seelannista ja tarkistivat josko hänellä olisi läppärissään pornoa.
Ammattilaisista koostuva järjestö WPATH (The World Professional Association for Transgender Health) on keskiviikkona julkaissut kannanoton, jonka mukaan sukupuolen moninaisuus ei ole mielenterveyden häiriö. Transihmisten psykopatologisointi on lopetettava
Ravintola Fenixissä on esillä akvarelleja Berliinin metroasemilta. Taiteilija itse kertoo näyttelystä. KUUNTELE
Valkoinen talo, Saksan kehitysministeri ja Madonna puolustavat homoparia, joka sai 14 vuoden tuomion. Malawin hallitus oli tyytyväinen tuomioon. Nyt presidentti armahti homoparin.
Käydessään Madridin kirjamessuilla Espanjan kuningatar sai Alberto Miran kirjan “ De Sodoma a Chueca. Una historia cultural de la homosexualidad en España en el siglo XX”
Kolme Kanarian saarilta kotoisin olevaa homoa, joita Francisco Francon diktatuurin aikana pidettiin vankilassa heidän sukupuolisen suuntautumisensa takia, on saanut korvauksen kärsimästään vääryydestä.
Baskimaan homo-, lesbo-, biseksuaali- ja transsukupuoliyhdistys Gehitu järjestää kesäkuun 6 ja 20 päivien välisenä aikana yhdessä Donostia Kulturan kassa San Sebastianissa Baskimaassa Visible Donostia 2010-kultturijuhlat.