
Regnbågshelgen 2012: Sateenkaarimessu Johanneksen kirkossa
Perjantai-iltana klo 21 alkaen väki oli kokoontunut Helsingin Johanneksen kirkkoon iltayön messuun. Äänikuvia ja haastatteluja.

Perjantai-iltana klo 21 alkaen väki oli kokoontunut Helsingin Johanneksen kirkkoon iltayön messuun. Äänikuvia ja haastatteluja.

Trubaduuri Jan Hammarlund on Helsingissä Ragnbågshelgen-tilaisuuksissa. Perjantai-iltana hän lauloi sateenkaarimessussa Jerusalemista ja rauhasta.

Regnbågshelgen-tapahtuma käynnistyi torstai-iltana. Karhupuiston Kulmakahviossa oli "total makeover", maskeerausstudio, jossa rikottiin perinteisiä hyvän maun rooleja. Paneelikeskustelun teemana oli: Kuka päättää kauneus- ja rumuuskäsityksistä.
Lokakuun Kuukausiliitteessä julkaistaan reportaasi Aslan ry:n järjestämältä eheytymisleiriltä. Lehden toimittaja ilmoittautui leirille kertomalla ammattinsa olevan "opiskelija" ja nimekseen kolmannen etunimensä. Toimittajia ei leirille päästetä.
Serbian pääministeri perusteli pride-kieltoa. Hänen mukaansa Ecce Homo -näyttely synnytti tilanteen, jossa pride-kulkue kiellettiin.

Kiusallinen yksityiskohta on paljastunut tanskalaisen homopioneeripariskunnan Axel ja Eigil Axgilin menneisyydestä. Eigil oli sodan aikana aktiivinen natsien Waffen-SS:ssä. Axel suojeli partnerinsa salaisuutta kuolemaansa saakka.
Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuskomissaari vaatii Serbianl hallitusta peruuttamaan Belgradin gay pride-paraatin kiellon.

Puertoricolainen höyhensarjan ammattilaisnyrkkeilijä Orlando Cruz on kertonut olevansa homo. Cruz on ensimmäinen avoimesti aktiiviuransa aikana homoseksuaalisuudestaan kertonut mies nyrkkeilyurheilun piirissä.

Tänään avataan vuosittain toistuva ruotsinkielinen sateenkaariviikonloppu. Teemana on: Me emme pyytele anteeksi. Avajaiset on Karhupuiston kulmakahviossa klo 18.
Nuori opiskelija ei Saksassa päässyt ravintolaan ja nosti metelin. Hän haukkui rauhoittamaan tulleita poliiseja "homoiksi" ja "kullinimijöiksi". Oikeus ei pitänyt "homo"-nimittelyä loukkaavana.

Englantilainen kansallisuustutkija on kertonut tutkimustietoa peniksen pituudesta eri kansallisuuksilla. Tulokset käyvät melko yksiin homomiesten kansanperinteessä kai ihmistuntemuksen perusteella muodostuneisiin käsityksiin.

Italialaistutkimus osoittaa, että 60 vuoden aikana on tapahtunut penisten vähittäistä surkastumista. Koko on pienentynyt 10%. Syitä mietitään: ympäristömyrkyt, alkoholi, ylipaino, tupakointi vai mikä.

Keskivikkona Serbian sisäministeriö illmoitti, että pride-kulkue tulevana viikonloppuna on kielletty. Samalla kielletään kaikki muutkin kokoontumiset. Eilen avatun Ecce Homo -näyttelyn takia suljettiin katuja Belgradin keskustassa.
Lokakuun 6. päivänä tulee kuluneeksi 110 vuotta tekstinikkarin, Bruno Balzin syntymästä. Tunnetuin on hänen tekstinsä Kann denn Liebe Sünde sein, jota lauloi mm. ruotsalainen Zarah Leander.

Ugandan homovihamielisestä politiikasta on puhuttu jo viiden vuoden ajan. Amerikkalaiset homovastaiset uskonnolliset piirit ovat olleet vahvasti mukana Ugandassa ja muissakin Afrikan maissa nostamassa homovastaista ilmapiiriä.
Tänään tiistaina Ukrainan parlamentti hyväksyi ns. "homopropagandan" kieltävän lain. Ensimmäisessä käsittelyssä yksikään kansanedustaja ei äänestänyt lakia vastaan.
Venäläiset homofobit väittävät maitopakkauksen olevan homopropagandaa.
Sopivasti arkkienkeli Mikaelin päivänä viime lauantaina tv-ohjelmassa Jaakko vieraili Maailmanvalloittajien luona Torremolinoksessa. Siellä tutustuttiin kahden miehen yhteiseen kotiin ja omaan ravintolaan.
Näyttelijä ja tv-juontaja Dirk Bachin kuolema 51-vuotiaana oli kansallinen uutinen Saksassa 1.10.12. Bach oli yksi ensimmäisesti avoimesti homoseksuaaleista julkkiksista Saksassa.
Philadelphiassa sai yksi katu nimensä Barbara Gittingsin mukaan. Hän oli yksi ensimmäisiä lesbopioneereja ja hän oli perustamassa 1955 lesbojen "Daughters of Bilitis" -järjestöä.
Kalifornia kieltää homonuorten ns. eheytysterapiat ensimmäisenä USA:ssa. Osavaltion kuvernööri Jerry Brown vahvisti viikonloppuna lain, jolla kielletään alaikäisten eheytyshoidot ensi vuoden alusta lukien.

Amnestylla on hallussaan monia raporteja, joissa kerrotaan, miten Bulgariassa HLBTI-ihmiset ovat joutuneet väkivallan kohteiksi. Tutkinta ja oikeuskäsittelyt edistyvät huonosti. Amnesty yrittää painostaa viranomaisia.
Homot tuominnut ja murhiin yllyttänyt muslimipappi Abua Hamza voidaan karkottaa Yhdysvaltoihin.
Yhdysvaltain varapresidenttiehdokas vastustaa "Don't aks, don't tell"-lain palauttamista.
Dosentti Johan Bäckman haluaa Suomeen samanlaisen homopropagandan eli homoseksuaalisen elämäntavan ihannoinnin ja mainostamisen kieltävän lain, joka on voimassa Pietarissa. Bäckmanin mukaan vastaava laki vahvistaisi myös suomalaista yhteiskuntaa.
Englannin Työväenpuolue tukee homoavioliittoja.
Tasmanian lakiasäätävän neuvoston ylähuone torjui homoavioliitot.

Googlen karttapalvelun eli Googlemapsin käyttäjät ovat löytäneet Teksasin taivaalta viestin ulkoavaruuden homoista. Korkealla taivaalla on selvästi UFO ja sen väri on pinkki!

Vanhoillisimman Suomen osuuskaupoissa voi nousta kitinää asiakaslehti Yhteishyvän linjasta. Lokakuun numerossa julkaistiin heti alkusivuilla "Kun lapsi tulee kaapista" ja HLBT-teema oli näkyvästi esillä sisäsivujen perhereportaasissa.