Kohujutun toimittaja ei puuttuisi eheyttämiseen kielloin

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • jnsto
  • 1

Helsingin Sanomien eheytysreportaasin kirjoittanut City-lehden toimittaja Antti Pikkanen ei suosita kieltoja ehetystoiminnan rajoittamiseksi. Paremmin asiaan vaikutetaan esimerkiksi parantamalla seksuaalivähemmistöjen oikeuksia yhteiskunnassa vaikkapa muuttamalla avioliittolaki tasa-arvoiseksi.
Kotimaa24:n haastattelussa toimittaja sanoi, että niin kauan kuin joku kokee homoseksuaalisuutensa ongelmaksi, ei voida sanoa, että yhteiskunta olisi tasa-arvoinen.

Maine jutun toteuttamisesta on sen ilmestyttyä liitetty Helsingin Sanomiin. Pikkanen on kuitenkin City-lehden toimittaja ja alun perin artikkelin piti ilmestyä uudistuneessa City-lehdessä. Lehden paperiversion ilmestyminen lakkautettiin yllättäen, ja hän päätti tarjota artikkeliaan HS:n Kuukausiliitteeseen. Sinne se kelpasi oitis. Hanke ei ollut siis alkujaan Sanomien tuotantoidea.

Antti Pikkanen kertoo Kotimaa24:ssa seuranneen kiinnostuneena vilkasta keskustelua. Runsas pulina tarkoittaa hänen mukaansa sitä, että juttu kannatti tehdä. Häntä hämmentää, että jotkut ovat pitäneet häntä vakoilijana. Hän muistuttaa, että itsekin seksuaalivähemmistöön kuuluvana hän on kertonut rehellisesti myös itsestään ja omasta elämästään leirillä.
- Tein päätöksen, etten valehtele mitään, vaan kerron ihan oikeasti elämästäni. On omituinen väite, että olisin mennyt kurssille vakoilemaan tai kyttäämään ihmisten elämää. Pienryhmäkeskusteluista en kirjoittanut mitään.
Henkilötarinoiden yksityiskohtia on muutettu niin paljon, että henkilöt tuskin itsekään tunnistavat niistä itseään, Pikkanen sanoo Kotimaa24.ssa.

Hän itse ei kokenut leirillä suurta ahdistusta tai "menneensä rikki". - Muut näkivät minun elämääni ja ihmissuhteitani, joita pidän normaalina ja niissä ei ole mitään vikaa. Ihmiset olivat ihan järkyttyneitä. Pyrin pääsemään kiinni ajattelutapaan, miten ihmiset katsovat maailmaa. Jos pidempään olisin mukana, varmasti se haavoittaisi.

Pikkanen sanoi, ettei kokenut hengellistä väkivaltaa. - En mitään sellaista nähnyt, kaikki kurssilaiset oli jaettu pienryhmiin. Mutta onhan se vähän kyseenalaista, että minusta halutaan häätää pahaa henkeä ulos, kuten ryhmäläinen ja ryhmän vetäjä tekivät.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Pikkasen mielestä eheytysleirissä ei ollut kyse psykologiasta tai edes terapiasta.- Koko touhu nojaa pelkkään uskoon. Se perustuu niin syvään uskoon, että turha edes puhua mistään terapiasta.

Juttu Kotimaa24 -palvelussa

1 kommenttia

Tasa-arvoinen asema lain edessä on tärkeämpi kuin uskovaisten pelleilyt. Minusta on kuitenkin perusteltua kieltää eheytyspuoskarointi ihan siitä syystä, että se voi olla ihmiselle tuhoisaa, eikä mitään mahdollisia menetyksiä koeta, koska koko roska ei joka tapauksessa toimi. Eheytyspuoskareita ei tule vapauttaa moraalisesta vastuusta uskonnon verukkeella.