Libanonin psykologinen seura torjuu konversioterapian
Libanonin psykiatrinen yhdistys torjuu väitteet homoseksuaalisuudesta vikana tai puutteena.
Libanonin psykiatrinen yhdistys torjuu väitteet homoseksuaalisuudesta vikana tai puutteena.
Saksan parlamenttivaalit ovat syyskuussa. Perjantaina homojulkaisija Bruno Gmünder tiedotti tukevansa isolla rahasummalla homojen oikeuksien puolesta toimivien kansanedustajien vaalityötä. Mutta: vasemmistopuolue Linke jäi ilman.
Päivi Räsänen Hesarissa: "Se on tietysti ikävä tieto. Harmittelen sitä senkin vuoksi, että näin vakava ratkaisu tehdään yhden kirkon jäsenen yhden puheen vuoksi".
Samaa sukupuolta olevien henkilöiden välisen avioliittoluvan hakeminen on rangaistavaa Indianan osavaltiossa Yhdysvalloissa.
Sisäministeri Päivi Räsäsen (kd) puhe lain ja Jumalan sanan suhteesta näyttää aiheuttaneen uuden eroryntäyksen kirkosta. Kirkko ei aluksi ottanut etäisyyttä Räsäsen puheisiin, mutta torstaina arkkipiispa varoitti sotkemasta niitä kirkon kantoihin.
Jemeniläinen homo pyytää turvapaikkaa Kanadasta hänen tultuaan ulos kaapista.
Ministeri Päivi Räsänen on puhunut 6.7.2013 Kansanlähetyspäivien seminaarissa. Hänen voidaan tulkita kehottaneen tarvittaessa rikkomaan maallista lakia ja pitämään Raamatun sanaa korkeimpana ohjeena.
HS:n Mielipide-osiossa Reijo Härkönen kirjoittaa Nepalin uudessa perustuslakiehdotuksessa taattavan tasavertaisen avioliiton sukupuolesta riippumatta.
"Häpeä, eikä viha, tulee näkyväksi varsinkin seksuaalisuuteen ja uskontoon liittyvässä puheessa. Homoseksuaalisuudesta puhuminen on puhetta myös heteroseksuaalisuudesta", toteaa akatemiaprofessori Elina Vuola.
Kölnin center.tv lähettää suoran selostuksen Kölnin CSD-paraatista sunnuntaina. Jo seitsemänä vuonna monituntinen lähetys on ollut katsottavissa verkon kautta ympäri maailman. Uusintana alkaen klo 21
Kohupastorista kirkkoherraksi edennyt teologi sanoo nyt ymmärtävänsä myös konservatiiveja. HS:n haastattelussa khra Teemu Laajasalo pohtii sisäistä jakoa herätysliikkeisiin kirkon selviytymiskeinona.
Budapestissa yritykset voivat ilmoittautua "olemme avoimia" -kampanjasivulle. Sadat yritykset ovat liittyneet mukaan. Egyenlítõ TV kommentoi omaa liittymistään sekä listaa homoihin ja lesboihin liittyviä epäluuloja.
Oikeus päätti tänään, että Baltic Priden kulkue voidaan järjestää kaupungin keskellä pääkadulla. Kulkue on 27. heinäkuuta 2013.
Pakistan uhkaa Ruotsin sateenkaarijärjestön puheenjohtajaa elinkautisella vankeudella, koksa järjestö tukee pakistanilaisen henkilön solmimaa avioliitto samaa sukupuolta olevan kanssa.
Lauantaina on pride-marssi Budapestissa. Positiivisuutta on ilmassa. EU-parlamentti vaati eilen mm. perhelakien muuttamista. Oppositiopoliitikot olivat illalla mukana pride-paneelissa. Hallituksenmielinen sivusto hakkeroitiin mainostamaaan prideä.
Vilnan kaupunki kielsi Baltic Priden marssin viime viikolla. Vilnalainen oikeus otti asian pikakäsittelyyn. Päätös tulee perjantaina. Suomen suurlähettiläs ei lämpene gay-marsseista tai -paraateista.
Etelä-Suomen Sanomat kirjoittaa, että Jouko Pihon mukaan homoseksuaalisuuden kriminalisointi olisi Jumalan lain mukainen ratkaisu, vaikka ei realistinen tavoite. Pihon perustamalle "Suomen laillisuuspuolueelle" kerätään nimiä rekisteröintiä varten.
Unkarin tilanne oli eilen Europarlamentin keskustelussa. Portugalilainen Rui Tavares oli laatinut raportin ja korjausehdotukset. Unkarilaiset fidesz-mepit ja pääministeri Orban suhtautuivat parlamenttikäsittelyyn ylimielisesti.
Penny Wong, yhden lapsen lesboäiti on valittu Australian parlamentin senaatin johtoon.
Vähintään kaksi kaksi kolmasosaa Skotlannin parlamentin kansanedustajista tukee uutta lakiesitystä tasa-arvoisesta avioliitosta.
Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuskomissaari tuomitsi Nigerian parlamentin toukokuussa hyväksymän lain, jossa samaa sukupuoltaolevien henkilöiden keskenään solmimista avioliitoista tai yhdessä asumisesta saa 14 vuoden vankeusrangaistuksen.
Tiistaina klo 16 alkaa Europarlamentissa keskustelu Unkarin tilanteesta. Portugalilanen Rui Tavares on koonnut laajan raportin, ja nyt siitä puhutaan.
Katalonialainen benediktiiniläisnunna puolustaa samaa sukupuolta olevien henkilöiden oikeutta solmia avioliitto keskenään sekä saada lapsia.
Venäjän ns. homopropagandalaki astui voimaan, kun Putin allekirjoitti lain eilen. Lain vaikutukset ovat vielä epäselvät.
Singaporessa järjestettiin lauantaina 21000 ihmisen voimin "Pink Dot"-mielenosoitus homojen oikeuksien puolesta.
Twitterissä kommentoitiin eilen pride-paraatia Päivi Räsäsen nimissä. Joku muu esiintyi Räsäsenä. Juuri nyt hallituksessa pohditaan tietoverkkorikollisuuden ja identiteettivarkauksien torjuntaa, kertoo Helsingin Sanomat.
Kaksi miestä muutti parisuhteensa adoptioksi perintöveron pienentämiseksi Pennsylvanian osavaltiossa Yhdysvalloissa.
Kokoontuminen sallitulle mielenosoitusaukiolle ja ennakkoilmoitus eivät mahdollistaneet tasa-arvomielenosoituksen jatkumista Pietarissa 29.6.13. Poliisi hajotti kokoontumisen homopropagandakiellon perusteella.
Barack Obama kehotti Afrikan-kiertueensa ensimmäisessä kohteessa dekriminalisoimaan homoseksuaalisuuden.
USA:n Kalifornian osavaltion päätös estää samaa sukupuolta olevien avioliitot on kumottu yhdysvaltalaisessa vetoomustuomioistuimessa. Kiellon kaatuminen on seurausta USA:n korkeimman oikeuden keskiviikkoisesta ratkaisusta. Ensimmäiset ehättivät jo avioon