SK: Viha-, suru- vai häpeäpuhetta?
"Häpeä, eikä viha, tulee näkyväksi varsinkin seksuaalisuuteen ja uskontoon liittyvässä puheessa. Homoseksuaalisuudesta puhuminen on puhetta myös heteroseksuaalisuudesta", toteaa akatemiaprofessori Elina Vuola Suomen Kuvalehden kolumnissaan (27/2013).
Esimerkiksi homoviha on saanut aikaan meillä ja maailmalla järkyttäviäkin tekoja, jopa tappamiseen asti. Elina Vuola pohtii syitä ja löytää sieltä taustalta henkilökohtaisen häpeän.
Vuola kirjoittaa:
Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
- Osa "vihapuheesta" on häpeäpuhetta. Häpeän tunteet liittyvät siihen, ettei tule nähdyksi ja kuulluksi. Yhteiskunnassa on monia ihmisryhmiä, joita ei kuunnella ollenkaan. Tästä häpeästä kumpuava aggressio kohdistuukin pohjimmiltaan omiin kauhuihin ja pelkoihin. Siitä puuttuu vuorovaikutus, vaikka kiukku kohdistettaisiinkiin toiseen ihmiseen. Juuri vuorvaikutuksen puute tekee netissä pauhaamisen niin helpoksi.
Elina Vuola, SK:ssä, Uskonnollisten piirien keskustelu oikeanlaisesta seksuaalisuudesta on esimerkki vihapuheesta
Elina Vuolan johtopäätösen perusteella homoyhteisöllekin olisi viisasta pyrkiä vuoropuheluun, barrikaadien rakentamisen sijaan. Fakta on se, että yhtäkään kirkkokuntaa emme pysty pyyhkäisemään pois, vaikka kenties joku sellaista haluaisi. Siksi olisi viisasta koettaa kuunnella myös vastapuolta.
Olen uskonnoton, mutta homona katson voivani olla hyödyksi yhteisöllemme keskustelemalla kirkkojen edustajien kanssa ja erityisesti kuuntelemalla heitä.
Juuri eilen kävin pitkän keskustelun erään hyvin tiukkapipoiseen uskonnolliseen yhteisöön kuuluvan henkilön kanssa. Heillä homojen muuttamista heteroiksi pidetään vielä(kin) mahdollisena. Hän moitti katkerasti homojen suhtautumista kirkkoihin ja uskovaisiin.
Keskustelukumppanini totesi lopuksi, että hänen mielestään ketään ei voida muuttaa homosta heteroksi. Tämän hän totesi omien henkilökohtaisten kokemustensa ja kohtaamistensa seurauksena. Siitä tuli minulle oikein hyvä mieli.
