USA: Viharikosten uhreja nyt myös homoseksuaalit
USAn senaatti hyväksyi tiistaina, että laki viharikoksista koskee myös niitä, jotka hyökkäväät homojen kimppuun heidän seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi.
USAn senaatti hyväksyi tiistaina, että laki viharikoksista koskee myös niitä, jotka hyökkäväät homojen kimppuun heidän seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi.
Unkarin Kansallinen Rintama jatkaa koulutusleirejään lokakuun lopulla. Leireille ei huolita juutalaisia, mustalaisia eikä homoja. Ei myöskään parrakkaita.
New Yorkissa oli oikeudessa mies, jota aikoinaan epäiltiin mafian palkkamurhaajaksi. Nyt hän paljasti homoseksuaalisuutensa. "Ensimmäistä kertaa tällaista" sanoi pitkään palvellut tuomari.
Saksassa homoliitossa olevat saavat kokea monenlaista syrjintää hallinnon suunnasta. Nyt perustuslakituomioistuin on päättänyt, että kaikenlainen syrjintä on selvitettävä. Ihmiset ovat lain edessä tasa-arvoisia.
Kaksi pakistanilaista miestä on elänyt Australiassa 10 vuotta. Pakolaisstatus viipyy, kun viranomaiset miettivät, ovatko he todella homoja.
Jamaikalainen reggae-tähti Buju Banton tapasi San Fransicossa homoaktivisteja. Tapaamisen jälkeen hän lausui, että hänen ja hinttien (faggots) välillä on jatkuva sota.
Viron paikallisvaalien HLBTI-ehdokkaista ei löydy paljon tietoja. Reformipuolueen riveissä Tartossa ehdokkaana on Ago Press, jonka kaapistatuloa ja poliittista aktivoitumista on seurattu Voltti-lehdessä ja täällä ranneliikkeessä. Vaalit oli 18.10.2009
Etelä-Saimaa uutisoi kirkkoherra Marja-Sisko Aallon paluusta virkaansa Imatralle
Italian mielenosoituksilla on vastustettu väkivaltaa ja vaadittu viharikoslakia. Laki on viime tiistaina kaatunut parlamentissa.
Helsinki mainostaa itseään gay-ysstävällisenä. Lontooseen on perustettu gayturisteille oma turisti-info. Wien panostaa myös HLBTI-matkailuun. Barcelona haluaisi olla gay-ystvällinen, mutta tutkimus osoitti väestön homovihamielisyyden.
Shokkiuutisia Afrikasta: Ugandan parlamentti neuvottelee lakiluonnoksesta, jonka mukaan homoille voidaan tulevaisuudessa antaa kuolemantuomio.
Liittovaltion tuomari vaatii Kalifornian homoavioliittojen vastustajia perustelemaan kuinka homoavioliittojen salliminen uhkaa tavanomaisia avioliittoja
Mainen osavaltiossa kansanäänestys homoavioliitoista on 3. marraskuuta 2009. Homoliittojen puolustajat ovat saaneet tukea laulaja Belinda Carlislelta.
Mississipin Jacksonissa on ollut riitaa koulun johdon ja lesbo-opiskelijan välillä. Tyttö valitsi koulun vuosikirjan kuvaan asukseen smokin. Koulun johdon mukaan se on miesten asu.
Italialainen heteropari havaitsi tulleensa buukatuksi homoristeilylle. Tuosta pahastuneena he haastoivat laivayhtiön oikeuteen.
Sveitsläispankki on löytänyt asiakkaikseen homoparit. Pankin mainos esittelee homokodin.
Eudy Simelane, 31-v, oli lesboaktivisti ja naisjalkapalloilija Etelä-Afrikassa. Hänet murhattiin kylmäverisesti ja raa'asti ja jätettiin avo-ojaan. Nyt oli oikeudenkäynti
Uruguaysta on viime vuosina tullut monia positiivisia uutisia. Toukokuussa puolustusministeri ilmoitti, että armeijan homokielto poistetaan. Nyt on nuijittu laki, jossa hyväksytään transseksuaalien nimen ja sukupuolen muuttaminen.
Ranskan pääministeri Francois Fillon ilmoitti tänään, että hän antaa tukensa kulttuuriministeri Frederic Mitterandille. Kuohunnan laukaisi Mitterandin omaelämäkerrallinen kirja vuodelta 2005.
Schwarzenegger allekirjoitti lain, joka tunnustaa Yhdysvaltojen muissa osavaltioissa voimassa olevat samaa sukupuolta olevien parien avioliitot.
Kalifornian kuvernööri Arnold Schwarzenegger on hyväksynyt lakialoitteen Harvey Milk -muistopäivän viettämiseksi 22. toukokuuta, joka on Harvey Milkin syntymäpäivä.
HLBTI-väki on marssinut Washingtoniin ennenkin. 25 vuoden aikana on ollut neljä suurta marssia. Uusi marssi oli lokakuun 11. päivänä 2009. Uusi sukupolvi oli liikkeellä.
Katolinen piispa Teemu Sippo varoittaa, että ekumeeniset suhteet ovat vaarassa, jos Suomessa seurataan Ruotsin tietä samaa sukupuolta olevien kirkollisessa vihkimisessä.
Boråsissa on kireä tunnelma. Sunnuntain vastasena yönä heitettiin pommi homojärjestön tiloihin.
Roomassa pidettiin lauantaina 10.10.2009 suurmielenosoitus väkivaltaa vastaan.
Ruotsissa kirkolliskokous päättää 20.-23.10.2009 kokouksessa voiko kirkko vihkiä samaa sukupuolta olevia pariskuntia avioliittoon.
Kalifornian republikaanikuvernööri Schwarzenegger piipahti demokraattien varainkeruutapahtumassa San Franciscossa. Hän sai vastaansa todella vihamielisen vastaanoton
Useamman nuoren joukko hyökkäsi elokuun lopulla amerikkalaisen vammaisen vaihto-opiskelijan kimppuun. Nuorisojoukko ilmeisesti piti 28-vuotiasta miestä homona. Mami toi ensimmäisen tekijän poliisilaitokselle.
Moskovan pride-kiellot ovat tulossa ratkaisuvaiheeseen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa. Tuomioistuin pyytää Venäjältä peusteluita kielloille.
Washingtonin osavaltiossa, USA:n länsirannikolla äänestetään tänä syksynä rekisteröidyistä parisuhteista nimellä REFERENDUM 71.