Saksan perustuslakituomioistuimessa tärkeä päätös

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006

24.10.2009

Saksan perustuslakituomioistuimen päätös oli raju: Avioliiton suosiminen ei saa johtaa muiden yhdessäelämisen tapojen syrjimiseen. Päätös on huomattu saksalaisessa ja ulkomaisessa mediassa.

Süddeutsce Zeitungissa Helmut Kerschner käy läpi sitä, mtien rekisteröity parisuhde syntyi vuonna 2001. Siitä tehtiin "pikku-avioliitto". Keinotekoisin eroin siitä tehtiin alempiarvoinen avioliittoon verrattuna. Ääneen sanottiin, että sen on oltava avioliittoon nähden huonompi yhdessäelämisen muoto. Nyt perustuslakituomioistuin toteaa, että perustuslaissa määritelty avioliiton suosiminen ei saa johtaa muiden elämismuotojen asettamiseen huonompaan asemaan.

Nyt käsittelyssä ollut oikeustapaus koski leskeneläkettä. Sitä ei annettu virkamiehen miesleskelle. Oikeuden päätöksen mukaan leskeneläkettä ei voi evätä vetoamalla avioliiton erityisasemaan. Süddeutsce Zeitungin mukaan koko laki reksisteröidystä parisuhteesta pitäisi muuttaa ja laissa pitäsi todeta, että kaikki mitä on sanottu avioliitosta., pätee myös reksitseröityyn parisuhteeseen, paitsi mitä määrätään lasten oikeuksista (=adoptio?).

Suomessa on yhä eriarvoinen kohtelu adoptioasiassa ja sukunimilaissa.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

22.10.2009

Aamulla Saksan perustuslakituomioistuin päätti: julkisen vallan viroissa oleville homoleskille kuuluuu leskeneläke. Vuonna 2007 oli päätetty toisin päin, mutta vanha päätös nyt kumottiiin. Tuomarit vetosivat perustuslakiin: kaikki ihmiset ovat lain edessä samanarvoisia.

Oikeusjuttu alkoi, kun hampurilainen leskeksi jäänyt virkamies teki valituksen perustuslakituomioistuimeen. Tämä uusi päätös horjuttaa muitakin epätasa-arvoisuuksia. Jos jokin ihmisryhmä saa jonkin edun, sitä ei voi evätä toiselta ihmisryhmältä. Avioliiton ja rekisteröidyn parisuhteen erilainen käsittely on perustuslain vastaista.

Nyt on mielenkiintoinenh tilanne. Saksassa homopareja käsitellään eri tavoin esim. verotuksessa. Perustuslaissa suodaan erityinen suoja avioliitolle. Nyt tuomarit eivät enää käytä tätä argumenttia. Avioliittoa ei voi suosia ja rekisteröidyssä parisuhteessa olevia syrjiä, koska rekisteröidyn parisuhteen on oltava tasa-arvoinen avioliittoon nähden. Avioliittoa ei voi suojella syrjinnällä. Liittokansleri Angela Merkel sai nyt nenilleen, koska hän on ilmoittanut, että avioliittoa on suojeltava ja sen vuoksi homoparien syrjiminen on hyväksyttävää.

Ensireaktiot ovat olleet ylistäviä. Vihreiden kansanedustaja Volker Beck riemuitsi: "Suuri voitto. Viimeinkin läpimurto oikeudellisessa tasa-arvossa Saksassa". Kun rekisteröity parisuhde hyväksyttiin Saksassa vuonna 2001, päätettiin, että tasa-arvo ei koske kaikkia yhteiskuntaelämän alueita, vaikka velvollisuudet ovat homopareilla samat kuin avioliittolaisilla. Edut voivat olla erilaisia.

Saksan päätöstä edelsi eurooppalaisen ihmisoikeustuomioistuimen päätös viime vuonna. Siinä todettiin, että leskeneläkkeen epääminen Saksassa on eurooppalaisen oikeuskäsityksen vastaista.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!