
Kohuttu J.Edgar saa ensi-iltansa Yhdysvalloissa
FBI:n perustajan J. Edgar Hooverin elämää käsittelevä elokuva on saanut paljon ennakkohuomiota homoteemojensa johdosta.
FBI:n perustajan J. Edgar Hooverin elämää käsittelevä elokuva on saanut paljon ennakkohuomiota homoteemojensa johdosta.
Deadline.comin mukaan TV-sarjan ”Todella Upeeta” (Englanniksi ”Absolutely Fabulous”) luoja ja toista päähahmoa esittänyt Jennifer Saunders suunnittelee sarjaan perustuvan elokuvan kirjoittamista.
Yhdysvaltain ulkoministeri Hillary Clinton on nimittänyt Ellen DeGeneresin kansainväliseksi HIVn ja AIDSin vastaiseksi lähettilääksi.
Matkaopaskustantaja Lonely Planet on listannut Ugandan ensimmäiselle paikalle Top-10 –listallaan parhaista paikoista matkustaa vuonna 2012, huolimatta siitä, että Ugandan ilmapiiri HLBT-yhteisöä kohtaan on erittäin vihamielinen.
Oscar-gaalan toinen tuottaja Brett Ratner on eronnut tehtävästään. Taustalla on kohu, joka syntyi Ratnerin puhuttua perättömiä seksisuhteesta naisnäyttelijään, kuvailtuaan elintään ja puhuttuaan halventavasti homoista.
Risto Uimosen kolumnistina esittämät huomiot Pekka Haavistosta saivat HS:n Ville Similän muistelemaan kirjallisuushahmoa Iso Homo.
Conan O'Brien toimitti ensimmäisen täysin julkisen homoparin vihkimisen aviopariksi juutalaisten häätraditioiden mukaisella tavalla.
Keskiviikkona 2. marraskuuta Helsingissä Hotelli Presidentin Viihderavintola Pressassa järjestettiin Drag Show Artist -kilpailu. Mega-Paulan ja Riitta "Ritu" Suomisen juontamassa kilpailussa voiton vei Chiquita.
Espanjan hallitus on myöntänyt puertoricolaiselle laulajalle Ricky Martinille Espanjan kansalaisuuden. Laulaja haki kansalaisuutta voidakseen solmia avioliiton kumppaninsa, taloustieteilijä Carlos Gonzálezin kanssa.
Kansanedustaja Silvia Modig (vas) ja taiteilija / entinen aikuisviihdetähti Rakel Liekki ovat eroamassa. Rakel Liekin Helsingin käräjäoikeuteen jättämästä erohakemuksesta kertoi 7 päivää -lehti viihdeuutisissaan.
Kölniläinen HLBTI-kaupunkilehti nostaa marraskuun numerossaan kapellimestari Esa-Pekka Salosen vierailun Kölnissä kulttuuriuutisiinsa. ”Legenda klassisen musiikin piireissä”.
Puhelinmarkkinoiden ammattiseuraajien piirissä pinkin pääsy Nokian uusien puhelimien väreihin herätti myös ihmetystä. Eikö siis markkinoita?
’Äijä’-sana kuulostaa homoaivoissa melkein loukkaukselta. Tällä kertaa Nyt-liitteen jutussa äijät ovat ”karhuhomoja”. Yhteisö on tärkeää.
Amerikkalaisessa ”Tanssii tähtien kanssa” –showssa avoimesti homo Carson Kressley putosi.
Oslossa Nasjonalballettin tanssija Aarne Kristian Ruutu sai tanssikriitikoiden palkinnon 2010/2011. Gaysir kävi haastatttelemassa voittajaa.
Syksy tuo joka vuosi tullessaan maajussien puolisonetsintäohjelmia. Suomessa Janne etsii miespuolista kumppania, Ruotsissa Johanna etsii naiskumppania ja tänään alkaa saksankielisen RTL:n sarja, jossa Phillip etsii miestä.
Jani Toivola on osallistunut Tanssii tähtien kanssa –ohjelmaan, ja Iltalehti kertoo, että presidenttiehdokas Pekka Haavisto oli puolisoineen pitämässä peukkuja Janille.
Ruotsin tv4:n ohjelmassa ”Bonde söker fru” on mukana Johanna yhtenä maajussina. Hänkin etsii naispuolisoa. Viime keskiviikkona ohjelmassa neljä puolisoehdokasta muutti hänen luokseen maalle.
Helsingin Sanomat kertaa ansiokkaasti jo yleistietouteenkin kuuluvia tosiasioita, jotka osittain ovat taas uskontopohjaisen kyseenalaistamisen kohteena. Jutusta löytyy monelle ehkä uuttakin: Miesten seksuaalisuus mm on primitiivisempää.
Amerikassa vietetään tiistaina 11.10. kansallista Coming Out -päivää. Advocate pohtii modernia tapaa leväyttää kaapin ovet levälleen: Facebook.
HLBTI-lukijoille tarkoitettujen lehtien tie on ollut takkuinen. NHL-lehti on ollut olemassa vuoden eikä maksa lukijalle mitään. Toivotaan menestystä! Berliiniläinen päivälehti kertoo uudesta homolehdestä "Horstista". Siitä löytyy 220-sivua rohkeita kuvi
NHL - Normihomolehti - The Only Gay Magazine in the Village! #4/2011 on ollut lehtitelineissä jonkin aikaa.
Aikuisviihteen käyttöön aiottu pääte .XXX ei ole vielä virallisesti rekisteröitävissä. Eräs maailman suurimmista pornotuottajista ehätti kuitenkin ostamaan gay.xxx tunnuksen puolella miljoonalla dollarilla.
Hetkinen, monellekohan kesämorsian on jo ehtinyt antaa uskollisuuden lupauksia?
Yle Tampereella oli ilmeisesti vaikeuksia löytää avioliittoaloitteeseen myönteisesti suhtautuvia kansanedustajia. Tampereen Setan puheenjohtajan seuraksi löytyi vain tiukka vastustaja ja "tiukka neutraali".
Harald Birger Olausen julkaisi muutama aika sitten kirjallisen verran homorunoja. Runouden keinoin tarkasteltu elämä ei ole porvarillista ja sovinnaista. Suurennuslasin alla on esimerkiksi jo monilta unohtunut anonyymi puisto- ja käymäläkulttuuri.
Tänä iltana on Kööpenhaminassa valittu uusi Mister Leather Europe vuodeksi 2011. Voittaja on ruotsalainen Alexi Carpentier (19.v).
Ranneliike.net täyttää kymmenen vuotta tänään 30. syyskuuta. Sivusto aloitti toimintansa vuonna 2001. Alkuajoista sivusto on kasvanut monipuoliseksi tiedonvälittäjäksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä koskettavissa asioissa.
Avioliittolakialoitteen uutisoinnissa Hufvudstadsbladetin etusivu suurine kuvineen viestitti liikettä ja edistystä.
Turun seudun Setan järjestämä Lesbo- ja homoelokuvan festivaali Vinokino starttaa tänään 29. syyskuuta. Vinokino käy syksyn mittaan Turun lisäksi myös Helsingissä, Tampereella, Oulussa ja Jyväskylässä. Ohjelmisto on monipuolinen.