Mikä kiinnostaa: isot vai asiat?

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • vaeltaja2006

1960-luvun lopussa 96-lehden tekijät huomasivat, että homokansa kärsii kroonista pornopulaa. Sen vuoksi lehdessä oli alusta alkaen muutama alastonkuva. Kuvat myivät hyvin lehteä, ja siinä kaupanpäällisiksi sai ison tietopaketin homoelämän asioita.

Setan lehdet eivät koskaan ole erityisemmin tuoneet sivuilleen paljasta pintaa. Jos sitä on ollut, on ollut kyseessä jokin analyyttinen artikkeli. Vasta 1980-luvun lopussa Seta-lehdessä voitiin julkaista muutama pehmokuva Tom of Finlandin miehistä.

Nyt, kun netti on täynnä pornoa, luulisi, että peniksiin perustuvan lehden aika olisi jo ohi. Mutta Saksassa on saatu uusi lehti: Horst. Sen sivuilla on peniksiä: pitkiä, paksuja, karvaisia, hikisiä, siloiteltuja. Taz-lehden artikkelissa sanotaan, että Horst on 220-sivuinen taideteos. Se on kaukana mainstream-elämäntapalehdistä. Se on jossain pornografian ja ironian välimailla.

Sivulta 10 lähtien on kahdeksan miestä, kasvot ei näy, mutta jäykkien penisten ympäri on kiinnitetty tämän talven muotikellot. Kuvauksissa tarvittin viagraa ja kuvia läppäristä. Lehden julkaisija uskoo penisten voimaan. Hän itse on tukka- ja makeup-artisti ja kaunistanut mm. huippumalli-ohjelman tähtiä..

Horstin kohdeyleisönä ovat 35-50-vuotiaat miehet. Lehti maksaa 33,99 euroa.Lehteä painetaan vain 1000 kappaletta. Lehti lähtee myös joukolle maailman eturivin vaikuttajia - etupäässä mainonnan alalla. Lehden nettisivulla on jonkinlainen "ohjelmajulistus". Moderni gaymies on sinut itsensä kanssa, tietää halunsa ja tapansa ja tuntee seksuaalisuutensa. Tämä uusi lehti pyrkii työntämään rajoja tuonnemmaksi. Lehti on ihanteellinen paikka herätellä haluja.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

http://www.horstmagazine.de/home.php

Perinteiset saksalaiset gay-lehdet ovat hyvin siistejä, vaikka niissä alastomuutta onkin. Vuonna 2001 hollantilaisten perustama Butt Magazine meni vähän pidemmälle, mutta samalla siinä on merkittäviä haastatteluja. "Taideprojekti Horst" sen sijaan panostaa ulkonäköön. Visuaalinen taiteellinen johtaja on Mirko Borsche. Hän työskentelee jo ennestään luovana johtajana Zeit-lehdessä ja SZ-Magasinissa.

Lehti ilmestyy vain kaksi kertaa vuodessa. Monet sanovat sosiaalisen median kommenteissa, että teksti voisi olla vähän painavampaa.

Jos pitää kiirettä, lehden voi vielä saada. 527 kappaletta on vielä myymättä!

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!