Jatkoaika.com -jääkiekkosivustolla on aiheena homoseksuaalisuus jääkiekkoympyröissä kolmen artikkelin kokonaisuudessa.
Kaksi lajia harrastavaa kertoi tarinansa.
21-vuotias A-nuorten SM-liigassa pelaava "Niklas" kertoo ymmärtäneensä 16-vuotiaana olevansa homoseksuaali. Hän ei aio puhua asiasta kiekkopiireissä, sillä hän uskoo, että hyväksyntää ei ole pelikavereiden taholta luvassa. Hän ei esiinny haastattelussa omalla nimellään. Vaikka homoseksuaalisuus on aiheena vaiettu kiekkoympyröissä, silti homoseksuaalisuus on esillä homottelun muodossa. "En ole koskaan lähtenyt mukaan homotteluun. Minusta on usein tuntunut pahalta, että niihin keskusteluihin ei löydy muuta sanaa kuin homo", sanoo "Niklas" Jatkoaika.com -sivustolle. "Niklas" kertoo, että parikin tunnettua jääkiekkoilijaa tiedetään homoiksi, ja hän uskoo että ei kovin pitkän ajan päästä joku tulee kaapista Suomenkin kiekkoympyröissä.
18-vuotias Mira ei ole varsinaisesti kertonut suuntautumisestaan muille, mutta hänen omien sanojensa mukaan suuntautumisen "näki selvästi päältä". Tyttöjen todetaankin olevan suvaitsevampia. Lisäksi vanha stereotypia kiekkoilevien tyttöjen homoseksuaalisuudesta oli esillä.
Artikkelissa sivuttiin myös Pohjois-Amerikan kiekkoliigan NHL:n tilannetta. Sekin on hyvin konservatiivinen. Silti siellä arvostetun kiekkomiehen Brian Burken poika Brendan sai kaapista tullessaan syksyllä 2009 hyväksyntää. Brendan menehtyi auto-onnettomuudessa tämän vuoden alussa.
Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu
Lisäksi haastateltavana on Seta ry:n nuorisotyön koordinaattori Anders Huldén. Hän pahoittelee sitä, että seksuaalivähemmistöihin kuuluvilla nuorilla ei juuri ole samastumiskohteita. Viime syksynä järjestettiin Uskalla-kampanja, jolla pyrittiin luomaan urheilupiireihin seksuaalista tasa-arvoa.
Jatkoaika.com -sivuston vt. päätoimittaja Sasha Huttunen toivoo kommentissaan, että ihmiset voisivat elää omana itsenään. Hänestä homoseksuaalisuudesta tulee puhua, kunnes se on universaalisti ymmärretty ilmiö, jota ei edes huomaa. Hän muistuttaa, että homoseksuaalisuus ei ole homon ainoa identiteetti; yksi identiteeteistä voi olla jääkiekkoilija. Lopuksi Huttunen toteaa, että "kyllä se lämäri lähtee kaapistakin – ja halutessasi laukomasi kiekko särkee sen kaapin palasiksi".
Tätä uutista ja sen kommentointia pitkin torstaita seuranneena vaikuttaa siltä, että asiassa voi olla uusia käänteitä luvassa. Torstai-iltaan mennessähän ei varsinaisesti olla luettu mitään uutta, vaan tilanne pyörii samoissa pohjissa kuin esim. Uskalla-kampanjan aikoihin vuosi sitten.
Nykyinen, odottava tilanne ei välttämättä ole pelkoa vaan lähinnä rohkeuden puuttumisesta. Jurdisesti ja sääntökirjan mukaan tilanne on selvä. Samoin vastuullinen media on ottanut positiivisen katsontakannan ja muutamat urheilumedian muumiot älysivät olla hiljaa huomattuaan, että aika on ajanut heistä ohi. Suurin osa katsojista tuskin menettää yöuniaan urheilijoiden kaapistatulojen vuoksi, eikä yksikään merkittävä sponsori takuulla edes mieti kytkimen nostamista. Kaikkein vähiten sitä voivat ajatella julkisen sektorin (ts. verovaroin) toimijat, joiden suora tai epäsuora tuki on monessa urheilussa elinehto. Se on sitten ihan sama mitä ne kolme seisomakatsomon mörköä huutaa sinapit rinnuksilla - niiden lippurahoilla saati ehdoilla ei hommat ole ennenkään pyöreet ja niillä on aina syy ja tarve aukoa naamaansa. Ei kai yksikään urheilija, seura, sarja tai jopa laji voi antaa muutaman asennehäiriöisen kyykyttää, kiusata, komennella ja sanella ehtoja?
Odotellaan. Suomalainen media on kilttiä, täällä ei ketään pakko-outata. Latu on kuitenkin lakaistu ja viitotettu jo niin moneen kertaan, että alkaa mennä absurdiksi odottaa ensimmäistä aktiivihiihtäjää. Junnaava odottelu nostaa kynnystä avata suunsa oikeassa paikassa. Lisäksi nettikirjoittelu ynnä muu valvomaton tonkiminen ja huhujen levittäminen voivat tehdä sen, mitä varsinainen lehdistö ei koskaan täällä tekisi eli repiä jonkun kaapista. Sellaiselta ei pääse karkuun vaikka kuinka yrittäisi pitää katseen lattiassa ja vetää roolia. Epämääräiset huhut eivät kirpaise kerralla, mutta pitkässä juoksussa ne syövyttävät pahemin kuin kertaluontoinen selkärangan löytäminen. Tässä eletään jossain illuusiossa, että "jotkut" eivät hyväksyisi tosiasioita. Ketä ihmettä tässä nyt noin pelätään? Vai onko helpompi kuitata oma vetelä asenne uskomalla mörköihin?
Sisuttomuuden sekä täydellisen munattomuuden aallonpohja nähtiin vuosi sitten: aktiivisen miesurheilijan esimerkki tarvitsi hakea Norjasta (www.uskalla.fi/tositarinoita/are/) kun täältä ei löytynyt. Pojat hei, ei tämä nyt voi olla näin vaikeeta.
