USA: Korkein oikeus piti voimassa homojen DADT-armeijakiellon
Perjantaina USAn Korkein oikeus päätti, että asevoimien Don't ask, don't tell -kieltoa ei pureta.
Perjantaina USAn Korkein oikeus päätti, että asevoimien Don't ask, don't tell -kieltoa ei pureta.
Teemalauantain aiheena 13.11.2010 on: Ulos kaapista.
Oulussa osoitettiin mieltä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kohdistettuja sekä poliittisin perustein tehtyjä viharikoksia ja vihapuhetta vastaan. Mielenosoitus 'Yhteinen kaupunki - Emme pelkää´ oli perjantaina kello 16.30 alkaen. KUUNTELE tunnelmat.
Kirkolliskokous päätti antaa piispainkokoukselle tehtäväksi laatia pastoraalisen toimintaohjeen vapaamuotoisesta rukouksesta parisuhteensa rekisteröineiden ihmisten puolesta.
Taidekeskus Retretissä esitellään ensi kesänä taiteilijapari Tove Janssonin ja Tuulikki Pietilän tuotantoa. Retretissä on kesän teemana taiteilijaparit.
Ex-gay-tukijärjestö PFOX on valittu Maailmanpankin listalle, johon kuuluvat saavat taloudellista tukea yhteisölliseen toimintaansa.
Saksan jalkapallohistorian kalleimman siirtokorvauksen haltija kehottaa availemaan kaapinovia.
Setan piirissä toimii ryhmä miehille, jotka ovat saaneet lapsia heteroliitossa ja jotka ovat eronneet tai harkitsevat sitä homo- tai bi-identiteetin löytymisen myötä. Ryhmässä jaetaan kokemuksia samankaltaisessa tilanteessa olevien kesken.
Demokraatti, avoimesti homo Barney Frank totesi Washington Blade -lehden haastattelussa homojen oikeuksien etenemisen pysähtyneen liittovaltiotasolla täydellisesti äskeisten vaalien muuttaneiden voimasuhteiden vuoksi.
Muistelmateoksensa julkaiseva Ricky Martin on avannut kaappinsa ovet levälleen. Kohta nelikymppinen Ricky Martin kertoi viime maaliskuussa julkisesti olevansa olevansa homo. Hänen seksuaalista suuntautumista arvuuteltiin pitkään.
Supermarket-ketju Panda palkkasi kesällä Saudi-Arabiassa naisia kassoille töihin. Protestiaalto johti siihen, että naiset siirrettiin pois. Korkea-arvoinen Fatwa-neuvosto on tehnyt asiasta päätöksen.
Kaksitoista vuotta sitten Elisabeth Ohlson Walllinin raamatulliset kuvat homoista, lesboista ja transihmisistä ravisuttivat. Nyt hänen uusin näyttelynsä on nostanut tunteita jo etukäteen. Päivitetty
Kaikki muuttuu paremmaksi -videon saaman myönteisen palautteen vuoksi videon taustalla oleva taho yhdessä Kustannusosakeyhtiö Paasilinnan kanssa julkaisee kirjan samalla teemalla. Nyt etsitään henkilökohtaisia kirjoituksia. Vastausaikaa on 12.11. asti.
USA: Piispa Gene Robinson on ilmoittanut, että vuoden 2013 alusta hän siirtyy eläkkeelle. Seitsemän vuotta piispan virassa on ollut hänelle ja hänen perheelleen hyvin raskasta.
Suomessakin käynnistyi "Kaikki muuttuu paremmaksi" -kampanja. Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNO kiinnittää huomion kouluihin ja muihin oppilaitoksiin. Se haastaa opiskelijajärjestöt mukaan kampanjaan.
Brysselissä maan katolisen kirkon pää, arkkipiispa, sai messussa tortusta päin naamaa.
"Syrjiinästä vapaa alue" on sisäministeriön ja joidenkin järjestöjen yhteinen kampanja. Organisaatiot voivat julistautua syrjinnästä vapaiksi alueiksi.
Netissä on sovittu, että tuhannet homot ja lesbot tulevat mukaan massapussailuun paavin Barcelona-vierailun aikana. Mielenosoitus kutistui kuitenkin noin parin sadan ihmisen protestiksi.
30 000 mielenosoittajaa on Saksan puolella estämässä Ranskasta saapuvaa ydinjätelastia. Mukana on ryhmä lesboja. joiden vastuulla on ensiapukeskus.
Saksassa perheministeri Kristina Schröder (kristillisdemokraatti) on Spiegel-lehdessä kritisoinut naisliikkeen radikaaleja aatteita, jotka rohkaisevat naisia homoseksuaalisuuteen.
Muutokset Yrjönkadun uimahallissa ovat poikineet kannanottoja ja lehtiartikkeleja. Onko julkea käyttäytyminen homoillan jälkeistä protestia?
Saksan parlamentin selvitysryhmä vieraili Egyptissä tutkimassa ihmisoikeustilannetta. Synkkä raportti ilmestyi eilen. Samaan aikaan: Egyptin suosio matkailukohteena on lisääntynyt.
Suomalaiset televisiokanavat tulevat seksuaalivähemmistöihin kuuluvien nuorten tueksi. YLE, MTV3, Nelonen ja Sub näyttävät ´Kaikki muuttuu paremmaksi´ -videon täysimittaisena lähipäivien aikana.
Tasavallan presidentti otti eilen illalla kantaa nuorten homojen ja lesbojen tilanteeseen. Myös ulkoministeri Stubb on esittänyt rohkaisunsa.
Tv-uutiset kertoi allkuillasta kansanliikkeestä, joka pyrkii tukemaan itsensä epävarmoiksi kokevia homo- ja lesbonuoria. Mukana tämän päivän tempauksessa oli poliitikkoja ja julkkiksia.
Keskiviikkoiltana keskusteltiin Helsingissä Agricolan Cafessa kirkosta ja seurakuntavaaleista. Homokysymystä käsiteltiin monessa puheenvuorossa.
Moskovassa Euroopan neuvoston toimiston edessä on pidetty hiljaista mielenosoitusta lokakuun 22. päivästä lähtien. Tiistai-iltana mielenosoittajien kimppuun hyökättiin.
Georgialaisen megakirkon pastori Jim Swilley ilmoitti saarnassaan olevansa homo ja tulevansa kaapista lukuisten homonuorten itsemurhien vuoksi.
Helsinki Prideen kohdistynut isku on siirtynyt syyttäjälle. Kolmea miestä epäillään pahoinpitelystä, poliittisten toimintavapauksien loukkaamisesta, kokouksen estämisestä ja toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapidosta.
Mainonnan eettinen neuvosto on antanut huomatuksen hyvän tavan vastaisesta mainonnasta. Neuvoston mukaan mainokset syrjivät ja vahvistavat stereotypioita.