Singaporen vesipallojoukkueella erikoiset uikkarit
Singaporessa seksuaalisuus on vaikea asia. Miesten homoseksuaaliset teot ovat laissa rangaistavia, mutta naisten keskeinen seksi ei ole rangaistavaa.
Singaporessa seksuaalisuus on vaikea asia. Miesten homoseksuaaliset teot ovat laissa rangaistavia, mutta naisten keskeinen seksi ei ole rangaistavaa.
Setan edustajakokous pidettiin Pasilassa lauantaina 27. marraskuuta 2010. Kokouksen yhteydessä avattiin myös Setan eduskuntavaalikampanja. Se asia on uutisenamme huomenna.
STT kertoo, että kuukauden aikana ortodoksisesta kirkosta erosi pari sataa henkeä. Se on paljon suhteessa kirkon kokoon.
Sveitsissä Zofingenin poliisipäällikkö pidätettiin vuosi sitten elokuussa. Hän oli neljä päivää kuulusteluissa. Hän käytti huumeita. Nyt asia oli oikeudessa. Hän on menettänyt poliisipäällikön viran ja samalla hän sai ison määrän sakkoja.
Amerikkalainen tuomari kirjoitti konservatiivisella verkkosivustolla mielipiteenään, että lesbot voidaan päästää sotilaiksi. Miespuoliset sotilaat voisivat "hoidella" heidät pois lesboudesta.
Kun rekisteröidyssä parisuhteessa elävä EU-kansalainen muuttaa toiseen EU-maahan, hänen liittoaan ei ehkä tunnusteta toisessa maassa. Tiistaina EU-parlamentti vaati, että kaikissa EU-maissa on hyväksyttävä toisen maan avioliitto- ja parisuhdetodistukset
Nyt on saatu tutkimustietoa homo- ja lesbomaahanmuuttajien elämästä Münchenissä. Maahanmuuttajat ovat samanlaisempia kuin luullaan. Mutta ikäviäkin asioita on.
Itävallassa perustuslakituomioistuin hyväksyi transihmisen pakko-outtaamisen. Avioliittotodistuksessa sukupuolensa naiseksi korjauttanut jää "aviomieheksi" tai mieheksi korjauttanut "aviovaimoksi".
FST5-kanavalla esitetään dokumentti perheestä, jonka poika on homo. Miten isä ja äiti tulevat asian kanssa toimeen.
München: Evankelis-luterilaisessa kirkossa homopappi ja hänen partnerinsa voivat vastaisuudessa asua pappilassa, jos kirkolliskokous hyväksyy jo tehdyn päätöksen.
Lontoossa keski-ikäiset homomiehet ovat joutuneet toistuvasti ryöstetyiksi Charing Crossin kaupunginosassa.
Eduskunta on hyväksynyt selvällä äänten enemmistöllä lain, jossa määritellään, miten avoliiton purkautuessa avopuolisoiden henkilökohtainen ja yhteinen omaisuus jaetaan.
Pastori Heino Nurkia ei ole erotettu kirkosta. Häneltä otettiin pois papin oikeudet.
Normihomolehti no 3 on ilmestynyt. Etusivulla kysytään: Kuka pelkää mustaa miestä?
Onko näin: pilleri päivässä ja HIV-tartuntariski olennaisesti vähenee?
Turussa tapahtuu paljon ensi vuonna. Turku on kulttuuripääkaupunki ja siellä on Tom of Finland -näyttely. Entä muuta?
BBC on tutkinut, millaisia koulukirjoja käytetään Englannissa islamilaisissa viikonloppu- tai iltakouluissa. Kirjat saadaan Saudi-Arabiasta.
HIV-tartunnan saaneet ja AIDSiin sairastuneet kertovat kaiuttimien kautta kokemuksistaan ja kohtaloistaan 15 paikassa keskellä Berliiniä.
Annos homofobiaa subin elokuvassa
USAssa yhä käytetään oikeudenistunnoissa puolustuksen keinona homopaniikkia. Väkivaltaisen teon syyksi sanotaan uhrin lähentely-yritys. Tuore tapaus: Texasissa 19-vuotias koululainen tappoi koulukaverinsa.
Pietarissa pidettiin eilen ensimmäinen sallittu homojen ja lesbojen mielenosoitus. Vastamielenosoittajiin kuului mm. ortodoksikirkon joukkue raamatut ja ikonit käsissään. Myös Puolassa marssittiin.
TransHelsinki -tapahtumassa puhuivat mm. oikeusministeri Brax ja tasa-arvovaltuutettu Mäkinen. Ensi kertaa kuultiin laajemmin nuorten sukupuolivähemmistöön kuuluvien tilanteesta.
Teologi David Berger oli konservatiivisen katolisen lehden toimittaja. Hän sai lähteä. Nyt hän puhuu suunsa puhtaaksi Spiegelissä.
Ugandassa homoseksuaalisuus on tabu. Rolling Stone -lehti käyttää sitä myyntivalttinaan.
Suomen Mielenterveysseuran toiminnanjohtaja varoittaa kolumnissaan viime aikojen jyrkän asenneilmapiirin vahingollisuudesta erityisesti nuorille.
Urheilumanagerin nettikolumni ei mairittele Päivi Räsästä.
Helsingissä Tuomiokirkon portailla vietettiin alkuillasta korutonta transihmisten muistopäivän tilaisuutta. KUUNTELE
Yhteysliike antoi vastineensa päätoimittaja Pietilän kolumniin. Vastine on julkaistu ainakin yhdessä paikallislehdessä.
Argentiinan homojen ja lesbojen kauppakamarin (Coglar) johtajan Pablo de Luca on ennustanut homoturistien osuuden nousevan tänä vuonna 21 %:iin kakista Buenos Airesin matkailijoista. Edellinen ennätys, 17 % on vuodelta 2008.
24 vuotta jatkuneessa tutkimuksessa todetaan lesboäitien onnistuvan kasvattajina hyvin. Lesboperheiden lapset eivät ole kokeneet lainkaan fyysistä taikka seksuaalista väkivaltaa.