Suomen seuraavalla pääministerillä on hihansa kätköissä vanhoillisuuskortti. Näin totesi elämää Juha Sipilän Suomessa ennustellut sanomalehti Hufvudstadsbladet. Sipilän uskonnollisuudesta ja siihen liittyvästä vanhoillisuudesta on puhuttu julkisuudessa vähän ja tiedon puuttuessa osittain virheellisesti. Avioliittolain avaamiseen uudelleen Sipilä on ottanut etäisyyttä, mutta yleinen arvomaailma-asetelma pysyi pitkään epäselvänä.
Suurelle yleisölle saatavilla olevia vastauksia tuli vihdoin maaliskuussa, kun Juha Sipilästä ilmestyi elämäkerrallinen teos. Politiikan tarkkailijan ja pitkäaikaisen päätoimittajan Risto Uimosen työ näyttää olleen varsin perusteellista eikä tyypillistä vaalikirjatuotantoa. Sipilän uskonnollisuus on kirjassa avattu siten, että huonosti lestadiolaisuuden falangeja osaaville suomalaisille muodostuu jonkinlainen kuva. Kirja on uskottava ja perusteellisesti tehty eikä jätä katveeseen puoluejohtaja-ajan julkisuusvirheitäkään. Kampanjalle oli eduksi, että kirjoittaja ei ole Sipilän hovin ytimestä, vaan politiikan arvioinnissa ansioitunut. Pohdintoja uskonnollisuuden vaikutuksesta käytännön tulevaan politiikkaan kirjalta olisi ollut jo tehtävänasettelun puitteiden takia kohtuutonta odottaa.
Laajan jakelun tiedon niukkuutta kirjaan saakka selittää keskustan tiedotustaktiikan ohella myös suomalaisten toimittajien huono yleissivistys aihepiiristä. Taannoin eräässä MTV:n haastattelussa maan eturivin ruutukasvoihin kuuluva toimittaja sotki Sipilän taustan vanhoillislestadiolaisuuteen ja täräytti sen ensimmäisen kysymyksensä taustaksi. Eikö toimituksilla ole enää rahaa palkata tausta-asiantuntijoita? Virhe antoi Sipilälle mahdollisuuden korjata ja käyttää itsestään sanaa "liberaali", kyllä samassa lauseessa talouteen sitoen, jolloin kokonaisuus oli haastateltavan kannalta vedenpitävä.
Uskonnollisuus kuuluu Suomessa yksityiselämään, mutta keskeiseen päättäjätehtävään nousevan sidoksista tulee voida kertoa. Ja kyllä läheisyys kolmiyhteiseen mielikuvitusolentoon tai sen/hänen/heidän ylläpitämäänsä järjestelmään sellaisiin kuuluu. Taustavaikuttajana uskontomaailma voi olla hyvinkin omaan puolueeseen rinnastatteva.
Vaalitaistelun raportointi on entisestään hömppääntynyt. Tähän lienee vaikuttanut toisaalta median rahapula ja toisaalta tarve maksimoida yleisöä ja levikkiä sosiaalisessa mediassa. Yleisradion flagship -uutisohjelma (alle 25-vuotiaille?) Kioski aloitti politiikan meikkikoulun. Siinä selitettiin mm, miten pitää meikata, jotta näyttäisi SFP-läiseltä.
Onko jossain jo mennyt raamattuaiheinen tietokilpailu. Eli mitä vaikkapa Israelin kansan (silloinkin) poliittisesti vaikeana aikana elänyt Hesekiel sanoi... Sipilä saattaisi voittaa, mutta menestys voitaisiin nähdä kampanjajohdossa haitallisena, koska imago haluttaneen pitää hallinnassa.
Mitä Suomi voi odottaa?
Tämän RL-palvelun kohdeyleisön mielessä varmasti on keskustajohtajan lausuma, ettei aikoisi avata avioliittolakia uudelleen, vaan omasta kielteisestä kannastaan huolimatta tyytyisi tulokseen.
Korttipelihenkisen symboliikkansa puitteissa HBL (22.3, s 10-13) totesi yleisesti "vähemmistöjen saavan Mustan Pekan". Laajempi kysymyksenasettelu kohdistuisi siihen, miten uskonnollismielisyys voi vaikuttaa päätöksentekoon. Paljon tietenkin riippuu siitä, millaisilla avustajilla pääministeri itsensä ympäröi.
Sipilä ei ole ollut sellaisissa laajasti viestimiin päätyneissä tilanteessa, joissa hänen suhdettaan erityisesti HLBT-suomalaisiin ja tasa-arvokysymyksiin heidän kannaltaan olisi tarkemmin perattu mahdollisuuksin jatkokysymyksiin.
Suomalainen politiikan toimittaminen on perusasetelmaltaan helläkätistä ja arvokysymykset ovat jääneet viime viikkoina talouden alle - päästen esille korkeintaan visiossa massiivisesta köyhyydestä ja terveyspalveluljen karkaamisesta edes keskivarakkaiden kansalaisten ulottumattomiin. Amerikkalaistyyppistä "almujen yhteiskuntaa" Sipilä ei ilmeisesti ainakaan havittele eli Kultarannassa kesäkuussa 2014 lanseerattu "hyveellisyyden" määritelmä (tulla omillaan toimeen, hyväksyä oman varattomuuden seuraukset apua yhteiskunnalta ottamatta) ei olisi tulossa hallituksen linjaksi.
HBL:n toimittaja Peter Buchert katsoo keskustan perusideologian pysyvän, vaikka vaikka keskustan vanha kaarti Väyrysineen ja Pekkarisineen tuskin saa paljon valtaa hallituksessa. HLBT-edunvalvonnan kannalta HBL mainitsee keskustan tuen ydinperheelle. Muina painopisteinä lehti näkee maatalouden, haja-asutusalueet ja kunnallisen itsemäärämisoikeuden. Häviäjiksi HBL luettelee sateenkaariperheet sekä lisäksi ympäristöpolitiikan, pohjoismaisen yhteistyön, kehityspolitiikan ja ruotsin kielen.
Jos hallituskokoonpanoksi muodostuvat keskusta, perussuomalaiset ja demarit, tasa-arvoaihepiiristä ainakin osa jäänee demarien varaan. Vielä vähemmän voi odottaa keskustan, perussuomalaisten ja kokoomuksen liitolta.
Tasa-arvomyönteisessä kentässä toimivien kristillisten piirien paino-arvo voi kasvaa. Jos uskontomaailma nousee nykyistä keskeisempään asemaan päätöksenteossa, kristillistaustaisilla tasa-arvon kannattajilla on tuiki tarpeellista kykyä myös teologiseen argumentointiin. Keskustelulla voi vaikuttaa siihen, millaisia kristillisiä ratkaisuja mielestä nousee. Tämä mitenkään ottamatta kantaa siihen, ovatko vahvuuden löytämiset sisäsyntyisiä ihmisaivoissa vai ylemmän tahon aikaansaannosta.
Uudella hallituskaudella aloittaa nykyistä vanhoillisempi kirkolliskokous. Sen vaikutuksesta evl-kirkko voi nykyisestään marginalisoitua yhteiskunnallisessa keskustelussa etenkin jos piispakunta vaihtuu konservatiivisiksi. Jos maan hallitustaso siinä tilanteessa ryhtyy vanhoillisen asennemaailman sivustatukijaksi, sisäinen polarisaatio Suomessa voi kärjistyä äkkiä. Tämä tietenkin edellyttäen, että mitkään ulkoiset tekijät eivät ole syrjäyttäneet demokraattista valtiojärjestelmää Suomessa.
Uskonnon vaikutus Sipilän hallituksen ja sen valtakoneiston arjessa toiminee läpäisyperiaatteella. Ehkä uskonto on hallitusohjelman äänetön komponentti. Elämäkertakirjaa lukiessa palautuivat mieleen nokiatuttujen puheet "Oulun insinööreistä", joiden kanssa työmatka jonnekin lännelle oli joskus henkisesti haastavaa eikä työn ulkopuolisista aiheista oikein syntynyt keskustelua, mutta toki sai sisäpiirikuvauksia perhe-elämästä.
Maailmalla on esimerkkejä
Kansainvälisessä politiikassa löytyy esimerkkejä uskonnollisista poliitikoista viime vuosiltakin. Uskonnon ottaminen huomioon kannatustekijänä ja siitä aiheutuva uskonnollismielisten mielistely on eri asia kun uskonnon vaikutus päätöksentekoon.
Itäisen naapurimaamme johtajan vakaumusta on vaikea arvioida - etenkin kun muistaa hänen kuitenkin saaneen neuvostoaikaisen peruskoulutuksen. Nykyisin virassa olevista johtajista Kanadan Stephen Harper lienee tunnetuin kristillisesti uskontohakuinen pääministeri. Valtaan hän pääsi mm jo säädettyä avioliittolakia vastustamalla, mutta huolehti sitten siitä, että parlamentin äänestys lain avaamisesta uudelleen ei johtanut mihinkään. Mutta Kanadan päätöksessä enemmin luopua turvallisuusneuvoston jäsenyydestä kuin Israelin tukemisesta oli ehkä uskonnollisuuden vaikutusta.
Kun George Bush nuoremman kerrotaan painiskelleen Valkoisen talon ruusutarhassa istuen ja rinkiä kävellen sen päätöksen kanssa, aloittaako toinen sota Irakia vastaan vai ei, ehkä mies ajatteli saavansa jonkinlaisen vahvistuksen jostain. Kriittisellä hetkellä uskonto voi vaikuttaa valintoihin. Britannian Tony Blairille maan rikoslain korjaukset Euroopan painostuksen alla 2003 olivat vaikeita, mutta myös siksi, että hän pelkäsi "keskienglantilaisten" äänestäjien asennetta.
Etenkin Lähi-idästä löytyy tietenkin islamtaustaisia johtavia poliitikkoja.
Suomessa on mentävä sotavuosiin aiheessa. Rouva Gerda Rytin uskontohakuisuus oli yleisesti tiedossa ja hän kannatti alkukesästä 1944 rukouskampanjaa. Siihen liittyi myös kahdentoistalyöntien radioinnin aloittaminen radiossa. Urho Kekkosen suhteesta uskontoon on kirjoitettukin. Vielä noottikriisin aikaan Suomen piispakunnassa ajateltiin Jumalan olevan tilanteessa ihan mukana ja Novosibirskin ratkaisun olleen ylhäältä viestitetyn.
Suomessa uskonto ei kuulu julkiseen käyttäytymiseen. Olemme kaukana amerikkalaisesta todellisuudesta, jossa esimerkiksi tv-juontajat voivat rutiininomaisesti jutella siitä, missä olivat eilen sunnuntaina palvomassa. (Worshippaaminen on tässä käännetty tahallaan ihan suoraan, suomalainen sanonta on kai "hartautta harjoittamassa").
Kun ilmeinen tuleva pääministeri on Oulussa kirjan mukaan organisoinut raamattupiirejä ja lukee kyseistä kirjaa nykyisinkin, ei liene mahdotonta, että Suomen poliittiseen kulttuurin ilmestyvät rukousaamiaiset ja muu sellainen. Niiden sisältö tarjoaa sitten muille tärkeän vaikuttamisen paikan ja tarpeen. Lähinnä kirkon piirissä käyty väittely pääsisi vallan käytäville. Tasa-arvon puolesta lobbaajien on syytä opiskella juutalaiskristillistä historiaa ja ehkä myös Sipilää taustoittavan pohjoisen herätysliikkeen ja sen eri haarojen henkeä ja käytäntöä. Perehtyminen on varmaan jo aloitettu.
Jyrki Kataisen ja Alexander Stubbin hallituksessa uskonto on profiloitunut vahvaan portinvartijan asemaan itsensä junailleeseen Päivi Räsäseen, joka on onnistuneesti toteuttanut puolueensa agendaa hallituksessa. Uudessa hallituksessa vanhoilliset arvot ilmeisesti toimivat enemmänkin läpäisyperiaatteella. Otsikkoainesta voi olla vähemmän, mutta vaikuttavuus suurempaakin.