Kun kansanedustajat palaavat vuonna 2014 vuodenvaihteen lomaltaan työnsä ääreen, on yhtenä käsiteltävänä asiana kansalaisaloite tasa-arvoisesta avioliittolainsäädännöstä.
Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma (sd) vastaanotti aloitteen 13. joulukuuta 2013 lakialoittetta tukeneen Tahdon2013-kampanjan aktiiveista koostuvalta valtuuskunnalta, ja nyt aloitteen kohtalo on demokraattisesti vaaleilla valittujen kansanedustajien käsissä - kuten pitää ollakin.
Pitkä prosessi
Samaa sukupuolta olevien parien avioliitto-oikeudesta on käyty keskustelua pitkään. Nykyään voimassa oleva parisuhdelaki on avioliitto-instituutiosta perusteetta erillinen ja vaikutuksiltaan köykäisempi avioliitonomainen instituutio.
Kompromissiratkaisu nähtiin runsas kymmenen vuotta sitten ainoaksi mahdollisuudeksi toteuttaa toisiinsa sitoutuneiden samaa sukupuolta olevien henkilöiden yhteiselämän suojaksi lainsäädäntö, koska avioliiton avaamiseen yhdenvertaisesti samaa sukupuolta oleville pareille ei inhimillisellä aikataululla ollut mahdollisuuksia.
Nyt asenteet ovat muuttuneet. Tieto homoseksuaalisuudesta ilmiönä on lisääntynyt, ja sen myötä suomalaisista selvä enemmistö katsoo, että tasa-arvoisesti myös samaa sukupuolta oleville pareille kuuluu oikeus sinetöidä parisuheensa avioliitolla. Vuonna 2014 on hyvä mahdollisuus hoitaa asia kuntoon ja siten päättää oikeastaan aika tarpeeton köydenveto.
Tosiasiat tasa-arvoisen avioliittolainsäädännön puolella
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien tasa-arvoisen aseman edistämistä tai yksittäiskysymyksenä esimerkiksi samaa sukupuolta olevien avioliitto-oikeutta ei voi vastustaa ennakkoluulottoman eettisen puntaroinnin tulosten perusteella. Vastustamisen taustalla voi olla vain virheellistä tietoa, ennakkoluuloja tai syrjinnän halua. Tai kaikkia edellä mainittuja.
On tärkeää, että päätöksen tekijöillä - siis kansanedustajilla - on käytettävissään perusteltua faktaa avioliittolainsäädännön uudistamisen vaikutuksesta. Tärkeää on myös koota kokemuksia niistä maista, joissa avioliittojen tasa-arvo on jo toteutunut.
Homoseksuaalisuus-ilmiön tunnettuvuuden lisääntyminen on vienyt kaikupohjaa umpimielisiltä asenteilta.
Ei mitään uutta: samat jarrut yhdenvertaisuuden rattaissa
Samaa sukupuolta olevien avioliitto-oikeutta nyt jarruttavat ovat pitkälti aivan samaa väkeä kuin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien yhdenvertaisuuskehityksen rattaisiin kapuloita aiemminkin heitelleet. Kapulatkin ovat samoja.
Suomessa kristillisdemokraatit ovat lähteneet suorastaan taisteluun avioliittolain uudistamista vastaan. Sen jälkeen kun kansalaisaloite tasa-arvoisesta avioliittolainsäädännöstä luovutettiin eduskunnalle 13. joulukuuta 2013, on puolueen piiristä vaadittu hallituspuolueiden kansanedustajia torjumaan hallitusohjelman ulkopuolinen aloite - ja suorastaan kiristetty hallitusyhteistyön päättämisellä. Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on puolestaan vaatinut puolueensa kansanedustajilta ryhmäkuria ja näitä toimimaan avioliittolain uudistamista vastaan. Kummankin puolueen julkilausuttu kanta avioliittolain uudistamiselle on yksiselitteisen kielteinen - ja kielteisyyden lähteet lopulta uskonnollisten oppien tulkinnoissa.
Tasa-arvoisen avioliittolainsäädännön näkyviä vastustajia on myös Keskustan ja Kokoomuksen riveissä, mutta näissä puolueissa kansanedustajilla on vapaus toimia oman mielipiteensä mukaan. Etenkin Kokoomuksen piirissä tasa-arvoiselle avioliittolainsäädännölle on muutama erittäin aktiivinen puolestapuhuja. SDP:n ja RKP:n piirissä vaikuttavat yksittäiset vastustajat eivät ole olleet äänekkäitä. Vihreiden ja Vasemmistoliiton piirissä ei lakiuudistuksen vastustajia käytännössä ole.
Eväitä vastustamiselle
Niin sanottu kaltevan pinnan teoria näyttää olleen ehkä kulutetuin pensseli uhkakuvien maalaamisessa, etenkin viime aikoina. Se on ollut ahkerassa käytössä, oli kyse sitten homoseksuaalisuuden dekriminalisoinnista, homoseksuaalisuuden sairausluokituksesta, parisuhdelain laatimisesta kuin mistä tahansa muustakin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen aseman parantamiseen tähtäävästä toiminnasta. Kun Suomessa 1971 toteutunutta homoseksuaalisten suhteiden laillistamista valmisteltiin, olivat sen ajan homo-ongelmaiset pelottelemassa sillä, että jos nyt annetaan periksi, ei vaatimuksille näy loppua, nuoriso alkaa suurin joukoin homoseksuaaleiksi ja yhteiskunta romahtaa. Sairausluokituksen muutoksen yhteydessä kellossa oli sama ääni. Parisuhdelain hyväksymisprosessin aikana meno jatkui, samoin kuin nyt avioliittokeskustelun yhteydessä - mutta aina vain pienemmällä joukolla.
Synti oli samoin käyttökelpoinen leimakirves vielä viime vuosituhannen loppupuolelle asti. Yhteiskunnan maallistuminen on muuttanut paljon. Uskonnollisten johtohahmojen Raamatun-tulkinnoilla ja uskonnollispohjaisella vallankäytöllä oli paljon nykyistä suurempi merkitys menneinä vuosikymmeninä.
Vetoaminen käsitteeseen arvot tai vaikkapa siihen liittyvään arvopohjaan on samaten ollut joidenkin perustelu vastustaa avioliitto-oikeuden laajentamista. Erityisesti tällaisia arvopohjaisia veto-oikeuksia vaativia ryhmiä näyttää nimittävän uskonnollis-konservatiivisuus. Ajatuskulku menee siten, että “avioliitto” -instituution luonteen määrittelyoikeuden katsotaan erityisesti kuuluvan joillekin ryhmille, ja tuota oikeutta jotenkin loukattaisiin toisin päättämällä.
Niin sanottujen “tärkeämpien asioiden” ensisijaisuuteen vetoaminen on myös ollut suosiossa. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhdenvertaisuuskysymyksiin sopisi tämän ajatuksenjuoksun mukaan puuttua vasta, kun ensin on saatu hoidettua valtiontalouden ongelmat, niin lasten kuin vanhustenkin hyvinvointiin liittyvät haasteet ja lukuisa joukko muita eduskunnan työsarkaan kuuluvia asioita.
Myös kustannukset on otettu esiin puheenvuoroissa, joissa tasa-arvoista avioliitto-oikeutta on vastustettu. Puheet hinnasta ovat kuitenkin päättyneet nopeasti, kun on käynyt ilmi, että nykyisen kahden instituution mallin purkaminen itse asiassa voi jopa vähentää kustannuksia.
Aika on tasa-arvoisen avioliittolainsäädännön puolella
On varmaa, että kaikenlaisia vastustavia puheenvuoroja saadaan vuonna 2014 kuulla, kun avioliittoasiaa käsitellään. Osa puheenvuoroista lienee näennäisesti asiallisia, mutta olisi jopa yllättävää, jos “hyvän maun” tuolla puolen ei vuorosanoissa lainkaan käytäisi.
Kävi kansalaisaloitteelle tällä kierroksella niin tai näin, on kuitenkin varmaa, että tasa-arvoisen avioliittolainsäädäntö on Suomessakin joka hetki lähempänä toteutumistaan.
Kansalaisaloite tasa-arvoisesta avioliittolaista ja tasavallan presidentti
Suomen kansan vuoro ilmaista halunsa yhdenvertaisuuteen