Suomessa vallitsee edelleen vanhakantainen käsitys eläkeiän saavuttaneen ihmisen merkityksestä. Ajatellaan, että aktiivinen (=tuottava) elämä päättyy siihen, kun ihminen saa kouraansa eläkepäätöksen. Tämä ajattelu koskee sekä työelämässä olevia, että eläkeiän saavuttaneita.
Eläkkeelle siirtynyt ajattelee joskus, että ihana vapaus koittaa ja saa tehdä mitä ikänä lystää. Eläkkeelle siirtymiseen ei ole valmistauduttu mitenkään etukäteen, koska ”sittenhän on sitä aikaa”. Todellisuus on toinen. Seuraa haparointia, mitä sillä runsaalla vapaa-ajalla voisikaan oikeastaan tehdä. Kokeillaan golffia tai mennään viimeistä piirtoa myöten valmistellulle valmismatkalle, jossa ajattelu on luovutettu matkan ohjaajalle. Ystävyyssuhteet ovat saattaneet olla työelämän aikaan lähinnä vain perhe ja työtoverit. Nyt työtoverit jäävät ja perheenkin kanssa saattaa olla vähän niin ja näin. Mielen valtaa arvottomuuden tunne, jos oma arvo on rakentunut pelkästään esimerkiksi työuran varaan. Tuosta saattaa alkaa henkinen taantuminen. Jossakin kohdassa pitkästymistä ja yksinäisyyttä koetetaan lieventää olutkolpakkoon tarttumalla.
Työelämässä ja perhettään aktiivisesti hoitavilla ihmisillä katsanto saattaa olla se, että eläkkeelle jäänyt ei voi rakentaa tätä yhteiskuntaa enää millään tavalla. Sen olisi parasta kuolla pois mahdollisimman nopeasti aktiivisia ihmisiä häiritsemästä. Nykyaikanakaan työnantajat eivät ajattele, minkä osaamiskeskittymän he saattavat menettää eläkkeelle poistuvan ihmisen kohdalla. Jotkut yrityksen käytännöistä voivat olla dokumentoituina ainoastaan eläkkeelle lähtevän päässä. Kukaan ei hoksannut tallentaa niitä myöhempään käyttöön, kunnes se on liian myöhäistä.
Vielä jokin aika sitten vanhenevia, työelämässä olevia ihmisiä moitittiin siitä, että he ovat syyllisiä nuorten huonoon työllistymistilanteeseen. Nyt ääni kellossa on muuttunut. On todettu, ettei Suomen aikanaan paljon mainostettu eläkejärjestelmä olekaan kehujen arvoinen. Tulevaisuudessa eläkkeet ovat vääjäämättä odotuksia alhaisempia. Maksajia on liian vähän. Eläkkeiden maksajiksi toivotaan myös vanhenevia työntekijöitä heidän työuriaan pidentämällä vapaaehtoisesti ja lopulta myös pakolla. Olemme vain tämän asian kanssa pahasti myöhässä. Aiemmat varoitukset kaikuivat kuuroille korville.
Nyt on paikallaan asennemuutos tässä valtakunnassa aivan jokaisen kohdalla. Työelämässä olevat nuoret työntekijät saisivat alkaa tajuta sen, että heiltä puuttuu sitä hiljaista tietoa, jota ei löydy oppikirjoista taikka internetistä. Sellainen tieto kertyy vain pitkän kokemuksen ja käytännön seurauksena. Jotkut nuoret tämän jo tajuavat ja pyytävät vanhoilta mentorointia oman rajallisen ammattitaitonsa tueksi. Toiset ylenkatsovat sellaista osaamista ja haluavat tehdä itse kaikki ne virheet, joiden ohitse vanha voisi heidät neuvoa.
Vanhojen, jo eläkkeelle jääneiden on syytä tajuta, että paikalleen jääminen on kuolemaksi. Jos terveys antaa myöden, työelämässä voi vallan hyvin jatkaa pidempään. Itseään nuorempien kanssa toimiminen pitää myös mielen virkeänä.
Kaikki edellä mainittu koskee ilman muuta myös sateenkaari-ihmisiä. Homoyhteisöissä nuoruutta ja viriiliyttä on palvottu ja palvotaan edelleen. ”Vanha ei ole mitään, kun sillä ei edes seiso kunnolla. Sen lisäksi se on ruma.” Nämä nuoret homot eivät ajattele nenäänsä pidemmälle. Yhtenä päivänä he vääjäämättä ovat vanhoja. Todellisuudessahan he pelkäävät syvällä alitajunnassaan nuoruutensa menettämistä. Homovanhus on heille vakava muistutus tulevaisuudesta, jota ei haluttaisi kohdata mistään hinnasta. Oikeasti, jos vääjäämättömälle ei mitään mahda, siihen on syytä sopeutua. Vaikeata sellainen tuntuu kuitenkin olevan. Se on näkynyt selvästi myös ranneliike.netin joidenkin kirjoittajien kommenteissa.
Sateenkaari-ihmisille ihmissuhteiden menettäminen ja yksinäisyys ovat suuri ongelma ja haaste. Voi olla, että suhteet omaan sukuun ovat katkenneet vaikkapa homouden takia ja omia lapsia ei ole. Jos ystävyydet ovat perustuneet pelkästään ”lihallisiin arvoihin”, jatkonäkymät ovat erittäin huonot. Ihmissuhteita on syytä rakentaa määrätietoisesti pitkällä aikavälillä. Ne vaativat myös panostamista ja huolenpitoa, sekä antamista, että saamista. Ihmissuhteet eivät ole automaatti, kuten ei ole parisuhdekaan.
Uutisissa kerrotaan välillä tapauksista, joissa yksin elänyt vanha mies tai nainen on ollut kuukausia kuolleena, kenenkään sitä huomaamatta. Osa, kenties usea näistä yksinäisistä on sateenkaari-ihmisiä, joilla ei ole heidän elämänsä loppuvuosina ollut ainuttakaan heistä välittävää henkilöä.
Lopuksi tähän ajatus japanilaiselta naiselta dokumentissa, jossa esiteltiin yli sata vuotiaaksi eläneitä henkilöitä. Hän totesi, ”minulla on joka aamu syy nousta ylös vuoteesta”. Tällä naisella oli hoidettavanaan oma hedelmäpuutarha, jota hän huolsi joka ikinen päivä.
Tänään vietetään vanhustenpäivää. Tästä alkaa myös vanhusten viikko. Traditio on käynnistynyt jo vuonna 1954. Tästä huolimatta se on saanut varsin vähän julkista huomiota. Aivan samoin on käynyt tänä vuonna. Vanhustenpäivän ja -viikon tarkoituksena on kiinnittää huomiota iäkkäiden asemaan yhteiskunnassa.
Olisikohan kauniiden juhlapuheiden lisäksi saada aikaan nykyistä enemmän linjauksia ja toimintaa nykyisen tilanteen asenteiden muuttamiseksi?