Ikuisuusaihe: sukupuolen moninaisuus

Translain uudistusta koskevan keskustelun yhteydessä usein kyseenalaistetaan koko trans-ilmiön olemassaolo ja ajatus sukupuolen moninaisuudesta.

Montako sukupuolia on?

Jotkut ovat sitä mieltä, että niitä on kaksi: mies ja nainen. Juridisia sukupuolia tosiaan on Suomalaisessa lainsäädännössä nykyään kaksi. Lisääntymisen suhteen tosiasia on se, että tarvitaan siittiö hedelmöittämään munasolu ja lähtökohtaisesti näiden tuottamiseen liittyvät elimet. Tämän ulkopuolella ei olekaan ehdottoman kaksijakoista. Eikä edes juridista sukupuolta syntymässä määritetä lisääntymiskyvyn tai sukupuolikromosomien perusteella, vaan arvio tapahtuu paljon pinnallisemman arvion perusteella.

Yksilössä sukupuolittuminen tapahtuu hyvin monella tavalla lisääntymiselimien lisäksi.

Biologinen sukupuoli onkin perusteltua hahmottaa kokonaisuudeksi, jonka osia ovat sukupuolikromosomit, keholliset sukupuoliominaisuudet, hormonitoiminta ja neurobiologiset (tai neurologiset) sukupuoliominaisuudet.

Nykykäsityksen mukaan aivojen rakenteissa on synnynnäistä sukupuolittuneisuutta siinä missä ulkoisissa ja muissa sukupuolisuuteen liittyvissä tunnusmerkeissäkin. Sikiön kehitysvaiheiden eriaikaisuuden vuoksi joissain tapauksissa yksilön neurologiseen sukupuoleen (eli aivojen sukupuolisuuteen) ja seksuaalisuuteen liittyvät rakenteet ja/tai sukupuolisuuteen liittyvät ulkoiset ja muut tunnusmerkit kehittyvät sukupuolittuneisuudeltaan keskenään eri tavoin.

Oikeastaan kysymys sukupuolten määrästä on yhtä mielekäs kuin kysymys värien määrästä. Tiettyjä värejä pidetään perusväreinä, tietyille valon aallonpituuksille (eli väreille) on omia nimiä. Tietyt värit hahmotetaan selvemmin kuin muut. Silti jokaisen hahmotetun kirjon värin väli on liukuma.

Sukupuolen kokeminen?

Pohjimmiltaan kyse ei ole ajatuksista tai identiteetistä, vaan pysyvämmästä yksilön ominaisuudesta.

Näkisin, että sukupuolensa kokemisen tai tuntemisen taustalla on synnynnynnäinen kyky samastua sukupuoleen tietyllä tavoin - ja yksilöltä yleensä puuttuu kyky samastua toisella tavoin edes väkisin. Tyypillisesti yksilön keho sukupuolittuu samaan suuntaan kuin tämä yksilön neurologiassa piilevä kyky, mutta sekä geneettiset tekijät että sikiöajan hormonialtistukseen liittyvät asiat voivat joskus johtaa toisenlaiseen kehitykseen - voimakkuudeltaan vaihtelevasti.

Ilmiö on siis synnynnäinen ja taustaltaan biologinen.

Ajattelen niin, että evoluution myötä sukupuolittuneesti eriytyneet kehon piirteet (etenkin lisääntymiselimet ja rinnat) ja tietynlaiset sukupuolittuneesti (osittain luontaisesti, osittain kulttuuripohjaisesti) jakautuneet toimintatavat/roolit ovat muotoutuneet kokonaisuudeksi, sukupuoliseksi tyypillisyydeksi. On kaksi rinnakkaista viiteryhmää "naiset" ja "miehet". Eri kulttuureissa sukupuolittuneet toimintatavat/roolit voivat olla jonkin verran erilaisia, mutta kussakin kulttuurisessa ympäristössä ne kuitenkin ovat yhdistettävissä viiteryhmän kautta kehollisiin piirteisiin.

Samalla tietyt neurologiset ominaisuudet (aivoissa) ovat synnynnäisesti virittyneet niin, että yksilöllä on herkkyys samastua erityisesti kehollisten piirteiden kautta sukupuolittuneesti jompaan kumpaan sukupuolittuneeseen viiteryhmään - tai molempiin tai ei kumpaankaan. Voisi olla mahdollista, että vuosituhansien aikana samastumiskyvyn herkkyyksiä on kehon piirteiden lisäksi myös suoraan sukupuolittuneisiin toimintatapoihin (esim. metsästys ja hoiva).

Sukupuolittuneeseen viiteryhmään samastutaan kokonaisuutena, johon liittyvät biologis-fysiologiset ominaisuudet että viiteryhmälle tyypillinen käyttäytyminen rooleineen kaikkineen, myös ne stereotyyppiset mallit. Samastumisprosessi ei siis erottele kehon piirteitä toimintatavoista/roolista, vaan ne ovat yhtä.

Tällaisella samastumis- tai leimautumiskyvyllä voi ajatella olleen suurtakin merkitystä selviytymisen kannalta jossain vaiheessa ihmiskunnan historiaa, jonka vuoksi sukupuolittunut herkkyys samastua sukupuolittuneesti on kasvanut biologiseksi ominaisuudeksi. Kaikki menee todennäköisemmin kuin Strömsössä, kun useamman ulottuvuuden sukupuolittunut "paketti" yksilössä on tyypillinen.

Kun näin ei joidenkin kohdalla olekaan, voi yksilö alkaa kokea epämukavuutta asian suhteen. Ehkä tuntuu siltä, että kaikki ei ole oikein: esimerkiksi keho tuntuu sukupuolisesti vääränlaiselta. Joidenkin kohdalla ristiriita ja paha olo on todella raju. Psykiatrin työkalupakissa tuskin on työkaluja sukupuolidysforian hoitoon, koska mitä ilmeisimmin vaivan taustalla on luonnonlakeihin kytkeytyvää biologiaa. Sukupuolen kokemusta ei ole mahdollista hallitusti muuttaa. Kirurgin työkalupakissa taas on keinoja korjata sukupuolidysforia hallitusti.

Sukupuolen "pääkytkimenä" toimivat sukupuolikromosomit eivät oikeastaan liity tähän asiaan. Tunnetaanhan henkilöitä, jotka edustavat ulkoisesti eri sukupuolta kuin mitä tämän sukupuolikromosomeista voisi päätellä. Tiedetään, että kehon sukupuolittuminen tapahtuu tietyssä vaiheessa sikiöaikana, ja siihen vaikuttaa hormonialtistus. Aivojen kehitys puolestaan tapahtuu omaa tahtiaan, ja vaikkapa sopiva hormonialtistus tietyssä vaiheessa saattaa hyvinkin vaikuttaa niihin asioihin, jotka liittyvät sukupuolisuuteen liittyviin taipumuksiin ja vaistoihin, niin kykyyn samastua sukupuoleen kuin vaikkapa seksuaaliseen suuntautuneisuuteenkin.

Lisääntymiseen liittyvän dikotomian (kahtiajakautuneisuuden) ohjaaman laajemman sukupuolisuuden olemassaoloon liittyy aivan loogisesti se, että tyypillisestä "paketista" poikkeaminen on yksilötasolla synnynnäistä, pysyvää ja hyvinkin luonnollista.