Miksiköhän mä oikein odotin Suomeen paluuta niin innokkaasti?
Koska ei tämä nyt niin helvetin hienoa ole. Halusin mökille ja sinne myös pääsin ja siinä se kiva juttu sitten olikin. Sen jälkeen onkin mennyt alamäkeen kaikki. Vanhemmat hengittävät niskaan, kun eivät luota että hoitaisin itse omat asiani. Olen myös tullut siihen tulokseen, että eräs ystäväni, jota pidin ystävänäni, ei sellainen oikeasti olekkaan vaikka hän on niin uskotellut jo pidemmän aikaan.
Tänään olisi ensimmäinen ajotunti. Moottoripyörää siis. Toivottavasti menee hyvin ja on kivaa, koska tämä ENTINEN vaihtari ei kestä enää yhtään vastoinkäymistä. Hajoaa pää. Ei kestä tällaista ilmastonmuutosta, varsinkaan kun ei anneta aikaa totuttautua siihen että olen takaisin Suomessa ja elämä on siis persiistä taas.
Sanoinko jo, että hajoaa pää?
