• Hortus

Löytö

Luin juuri JP:n blogia. Onne tammesta ja plataanista! Itsekin tein eilen löydön. Olin hoitamassa eilen töiden jälkeen muutaman asian ja päätin mennä kävelemään läpi pari taimimyymälää ja olla ehdottomasti ostamatta mitään. Melkein onnistuin, mutta sitten eteen osui kivikkotohvelikukan (Calceolaria biflora) taimia, isoja, reheviä ja täynnä kukkia. Hintakin oli vain 3,5. Oli pakko ostaa. Olin hankkinut kyseisen kukan siemeniä pari vuotta sitten, mutta ne ovat vielä kylvämättä :-). Kallat pukkaavat vahvaa versoa ja messuilta ostamani hapsijukan "ruoto" on alkanut tehdä uusia lehtiä. Kylvin maissin siemenet pari päivää sitten ja nyt jo ensimmäiset tulossa ylös, kiitettävän nopeaa toimintaa. Olen tänävuonna päättänyt tehdä maissiPELLON, eli taimiruukkuja on yhteensä 50. :-)

P.S laitan kuvan tohvelikukasta kunhan ehdin. Ai niin Sleepygay kyseli "Oman" puutarhayhdistyksen perustamisesta! Mitäs mieltä olisitte pojat (ja tytötkin :-)

4 kommenttia

JPHki

25.5.2007 10:25

Onnittelut sinulle tohvelikukasta! Mulla on maissin kanssa täsmälleen samanlainen suunnitelma, viime vuonna oli n. 15 tainta, nyt nelisenkymmentä. Kasvoivat viime kesäsä erinomaisesti ja olivat hyviä (lajike Northern extra sweet), tänä kesänä lajike on Earlibird. Jos tulee hyvä sato olisi hauskaa järjestää maissijuhlat loppukesästä.

Apoptoosi

25.5.2007 12:08

(ehdin jo luulla, että koneeni on rikki , tai kirjoittaja hautautunut kompostiin, kun ei alkanut sivu päivittyä)
Toi Calceolaria on kiva kuriositeetti puutarhassa. Annoin sen lopulta kokonaan pois, kun en oikein voi pitää mitään noin pientä.
Toivotaan pojille kuumaa kesää, että saatte maissista edes näkösuojan. Toukokuun KP-lehdessä on juttua Leena Hokan viljelyksistä ja siinä kuvassa näkyy Leenan takana jättimaissia 'Bloody Butcher', jonka siemeniä toimitin hänelle vuonna 2006. Ei ne mitään tuottaneet, mutta saipa niistä komian seinän.
Hostakokoelma kasvoi eilen ylllättäen yhdellä. H. 'Lakeside Cupcake', kokoa s.

Hortus

27.5.2007 23:38

Ai ei mitään noin pientä :-) Apoptoosi. Mulle kelpaa kaikki kasvit. Yleiset, harvinaiset, pienet...noo suurten kanssa on hieman ongelmia, ei tahdo tontti riittää-tai siis sopivat paikat-kaikille puille, joita haluaisin.Matkalla mökiltä kaivoin tien varresta rantavehnää, kun tien penkkoja levennetään ja ne jäävät kaikki sorakerroksen alle. Turha maksaa 4 euroa niistä puutarhamyymälässä ;-). Japanilainen nytkähti hieman eteenpäin. Pyörittelimme sinne pari jättikokoista (siis käsin liikuteltavaksi jättikokoista) kiveä sinne ja istutin niiden ympärille heiniä. Jättisiniheinää, palmusaraa, elefanttiheinää ja kirjokastikkaa.

Apoptoosi

29.5.2007 14:20

Juu, mulla vähän vastakkainen suunta nykyään. Pikkupoikana kasvatin isän kanssa kaikenlaisia "minikasveja" vuoristoista ja tuntureilta ja sitä varten rakensimme sen "vuoren", tai siltä se ainakin skidinä näytti. Pari Oxytropista ja jokunen harvinaisuus taitaa siitä olla jäljellä, muuten olen sen tasoittanut ja käyttänyt soran ja kivet muualla.
Suunta on mulla siis suurempaan. Sellaiseen, joka ei ihan heti katoa, kun olen pitempään poissa. Puita mahtuu aina lisää, vaikka sitten naapurin tontille.