• Hortus

Lisää pinkkiä

Rosa rugosa 'Riitausma' lähti viimeinkin kunnolla kasvuun ja pukkaa kukkaa jatkuvasti. Ai niin ja toinenkin kasvierikoisuus on aloittanut vasta kukintansa. Sain keväällä muutaman kotkanakileijan taimen (Aquilegia glandulosa),jotka intoutuivat tekemään kukkaa,kun pääsivät mielestään riittävään kokoon. Kuva vain meni pieleen, kun otin liian läheltä
:-( Koitan hillitä itseäni, etten ostaisi sipuleita. Ai niin Jp, se kuuruoho on se tavallinen kaksivuotinen.

2 kommenttia

martin

28.8.2007 00:31

OH!

Apoptoosi

30.8.2007 12:33

Eikun plääh. Mä taidan olla ruusufrigidi. Missään ei kihelmöi enkä saa muutenkaan mitään kiksiä ruusuista. Tämä taitaakin olla näitä harrastuksen hienoja puolia ts. erilaisia ihmisiä yhdistävät samanlaiset intressit, mutta eivät välttämättä samat kasvisuvut. Varmaan moni pitää minunkin hosta-kokoelmaa ihan tylsänä, kun "eihän siellä edes kuki mikään". (Kommentti, jonka saan uisen kuulla). Puutarhavieraista suurin osa ihmettelee aina jossain vaiheessa kierrosta miksi minulla ei ole ruusuja missään. Mummoille totean niiden olevan iäkkäämpien rouvien kasveja (sori Hortus, pelkkä heitto, jolla saan tätien suut kiinni) ja botaniikkaan vihkiytyneille sanon suoraan, että ruusujen kaltaiset kehittymättömät kasvit eivät kiinnosta....ainakaan vielä. Totuus kuitenkin taitaa olla ajan ja tilan rajallisuus. Yritän pysyä ruusuista erossa, koska keräilijänä huomaisin kuitenkin kohta kasvattavani viittäsataa erilaista ruusua yrittäen etsiä niille mahdollisimman hyvää kasvupaikkaa. Näin on jo käynyt monen lajin kohdalla enkä voi olla jatkuvasti ostamassa lisämaata.
Joo, onhan toi Horuksen kukka ihan nätti.