Neiti Ärrän mietteet ja aatteet

En tiedä mitään inhottavampaa, kuin sen, että joku kieltää minun kertomani tunteet. Sanoo, etten saa tuntea niin, että tunnen väärin. Minulla ei ole oikeutta sellaisiin tunteisiin joita tunnen jos ne eivät miellytä muita.

Mutta enää minä en kiellä. En suostu. Olen tehnyt niin jo aivan liian pitkään. Nyt sille on tullut loppu. Minulla on oikeus olla surullinen, vihainen ja pettynyt perheeseeni. Siitä huolimatta kuinka paljon esimerkiksi rakas äitini on perheen hyväksi tehnyt. Kaikesta huolimattahan me juoksemme kuitenkin samassa oravanpyörässä.
Enkä minä silti ole kiittämätön vaikka näin sanonkin, ajattelenkin.

_

Mutta ei enää näin synkkiä viestejä. En jaksa alkaa synkäksi. Sillä minä tahdon uskoa, että vaikka nyt on vaikeaa, niin näin minä voin rakentaa itselleni ehjän tulevaisuuden, sellaisen mitä menneisyyteni ei ole minulle tarjonnut.

Jokaikinen ilta minut tekee onnelliseksi ajatus yhteisestä tulevaisuudesta maakarin kanssa. On vaikea kuvitella, että minä saan olla näin onnellinen. Ja tulevaisuudessa varmasti vielä paljon onnellisempi.

Lähden tänään Hankoon, ihanaa päästä kullan syliin. Onkin jo kova ikävä.:>

Copperin kanssa ollaan lenkkeilty jokapäivä ja olen pettänyt lupaukseni pyöräilemisen aloittamisesta, mutta syynä on se, että pyöräni renkaissa ei ole ilmaa ja lähin huoltoasema on aikasta kaukana. Täytyy ensi viikolla saada itsestä irti sen verran, että menee junalla Korsoon täyttelee ne.:)

Eilen lenkin jälkeen pesin Copsukan tassut, massun, pepun ja rintakehän. Sitten föönattiin vielä pojan karvat ojennukseen, tuli komea poika. Oikein tuuheat karvat tassuissa.:)

Ensi kuussa alkaapi luultavasti autokoulu. Mukavaisen mukavaista!:)

Todennäköisesti en viikonloppuna saa kirjoitettua mitään lisää, joten toivottelen jo nyt kaikille Riehakasta Vappua!<3

Kun seinät kaatuvat päälle,
niska ottaa vastaan
-katkeaa

Se on hassua, kuinka ihminen naputtaa arkkuunsa pikkuhiljaa nauloja erinäisten asioiden pohjalta ja jonain päivänä se viimeinen naula tulee vastaan.
Minulla näin on nyt käynyt, monien vuosien ajan olen jaksanut ja kestänyt kaikenlaista hullua perheeni osalta, muuttanut 14kertaa, vaihtanut koulua 7kertaa - repinyt itseni uusiksi, uusiin paikkoihin, uusiin tilanteisiin, sopeutunut ja oppinut.
Kestänyt ja kuunnellut, nähnyt. Perheväkivaltaa, riitoja, poliiseja, alkoholiongelman, terapioita, siskon muuttamisen isän luo - kuinka minä muutuin, minusta irtosi pala ja kasvoin ja minusta tuli se yksi, joka hoitaa ja korjaa, liimaa ja paikkaa. Parantaa ja uskoo.

Nyt en enää jaksa. Olen nähnyt, kuullut ja tehnyt liikaa jaksaakseni enää yrittää korjata mitään perheestämme.

"Entäs jos sinä pitkällä tiellä
hänet kohtaat, sua vastaan käy siellä,
silmät nuo katsoo sun sisimpääsi,
niitä katsotko, käännätkö pääsi?"
-Indica

Suhteeni erääseen ihmiseen päättyi jo aikaa sitten siten, että lakkasin vain pitämästä yhteyttä, kun kävi ilmi, että hän seurusteleekin vakavasti, useamman vuoden suhde. Emme koskaan puhuneet siitä, miten epäreilu ja julma hän on ollut minua kohtaa, ja miten paljon tuo asia minua loukkasi ja satutti. Ehkä en ole antanut hänelle edes mahdollisuutta puhua. Torjumalla hänen yhteydenottonsa ja vetäytymällä täyteen hiljaisuuteen on asioita vaikea selvittää.
Tässä muuten ilmenee yksi merkittävä piirre minussa, minä en anna anteeksi jos koen, että minua on loukattu (todella syvästi). En kaipaa selityksiä, enkä minä tahdo olla tekemisissä sellaisen ihmisen kanssa, joka satuttaa minua teoillaan - minä teen loistavan katoamistempun tällaisten ihmisten elämästä ja minusta ei kuulu mitään, yhteydenotot ovat turhia, minua ei ole sellaiselle ihmiselle. En tunne armoa. En uusia mahdollisuuksia.

Nyt suurella todennäköisyydellä törmään viikonloppuna tuohon yhteen ihmiseen, ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun hän paljasti minulle suhteensa. Enkä minä pääse pakoon.

Ainiin, täytyy nyt vielä näinä myöhäisinä tunteina toitottaa:

ostin uusia yöhousuja!:D
Varsin hurjan söpöt pökät anttilasta, hintaa vain 7.90, olivan alennuksessa. Raidalliset. Toiset ovat turkoosin ja vedensävyisin sinisin raidoin, toiset sitten vaaleanpunaisen ja persikan väliltä...
Oikein lokoisat ja mukavat. Ja miun peppu näytti niissä hyvältä, äitikin kommentoi joten pakko uskoa.:D :D

Ihminen tuntee monia tunnetiloja lyhyessä ajassa, pitkällä ajalla vieläkin enemmän.

On vaikea saada kirjoitettua pääsiäisen aikaisia tapahtumia ja niitä suuria tunteita ja asioita joita mietin, joita korulauseiksi kirjoitin. Koska monet tunteet ovat niin ohimeneviä, tunne tulee ja kohta se vaihtuu jo johonkin toiseen. On vaikea palauttaa niitä enään kirjoitettavaan muotoon, koska en enää pääse niihin hetkiin kiinni.

Fantasioissani olen
armoton saalistaja
tai saalis.

Minä otan
minä tahdon.

Haluan
ja saan,

enkä ole hellä.

Tai kenties,
minä vikisen,
taivun kaarelle
ja vapisen.

Sinun käyntisi on
hidas

rakastelet
jokaisen vastaantulijan
katseellasi,

eikä takanasi,
yksiäkään kuivia
alushousuja

Olen laihtunut kahden päivän aikana kaksi kiloa. Huimaa.

Mummin luona en muuta tehnytkään ku syöny, mummin kaikki lauseetkin alko:
"otatko...?"
"syötkö...?"
"täällä olis vielä..."
Mumskis, kahdeksan päivän aikana kilo lisää. No, nyt se on pois ja toinenkin vieläpä.:D

Piimä, porkkana, vesi, päärynä, banaani ja ruisleipälinjalla. Jep jep jep.:)
Porkkanat ja piimä on muuten nam nam namia!:)

Ja kävin tunnin lenkillä Copperin kanssa, poitsuli oli vapaana koko lenkin ajan ja totteli niiin hienosti mammaa, ohitti vastaantulevat koiratkin nätisti sivulla seuraten. Loistava poika ja hieno kontakti!

Maanantaina alan pyöräilemään, kouluun. Jep jep, tulee mukavasti liikuntaa. Ja nyt kun lumet on sulanu, aloitetaan myös pyöräily Copperin kanssa. Bikinikuntoon, koira sekä mamma.:D

Kulta kertoi, että Dalai Lama on sanonut uskollisuudesta, että meidän pitäisi pyrkiä joutsenten kaltaiseen elinikäiseen sitoutumiseen sen sijaan, että koiramaisesti olemme automaattisesti vastaantulevien hajujen ja halujen vietävinä ja ohjaamina.

Se on hienosti sanottu ja olen samaa mieltä. En ymmärrä pettämistä, enkä tule ymmärtämään, ikinä, kertaakaan en. Se on halki, poikki ja pinoon samantien. Tuhottua.
Boom!

_

Minun kultani on tyttö joka kantaa kuvaani lompakossaan.<3

Olen palannut kotiin, mikä on sangen ihanaa, kun on pyörinyt "toisten nurkissa" kahdeksan päivää.

Oli oikein mukavainen reissu, lasketeltiin ja hiihdettiin, lueskeltiin ja oltiin, käytiin lenkkeilemässä ja nautittiin lapin auringosta. Taisin saada jopa väriä naamaan!:D

Copper on hurjista hurjin vetokoiruus, 26km suksilla tuhatta ja sataa, ylä- ja alamäet!!! Olen niiin ylpeä. Koirassa on ruutia ku härässä.:)
Ja kyllä sitä taas ihailtiin niin paljon, kun on niin komea poikanen.

On niin paljon asioita, että minen tiedä mistä aloittaa. Noh, täytyy sanoa, että omalla tavallaan kahdeksan päivää kaukana lapissa on hurja aika, kun kulta on iiiihan eteläisimmässä suomessa ja nähdään vasta ensi perjantaina. Vaikka aivansamahan se eroaika olisi, vaikka olisin ollut Helsingissä, mutta silti, se tuntui hurjemmalta. Jotenkin se välimatka tuntui suuremmalta. Lienen kummallinen.:o

Mutta jospa en tähän samaan pötköön kirjoittaisi kaikkea. Yritän hiukan jäsennellä ajatuksiani lyhyempiin kirjoituksiin.:)