En tiedä mitään inhottavampaa, kuin sen, että joku kieltää minun kertomani tunteet. Sanoo, etten saa tuntea niin, että tunnen väärin. Minulla ei ole oikeutta sellaisiin tunteisiin joita tunnen jos ne eivät miellytä muita.

Mutta enää minä en kiellä. En suostu. Olen tehnyt niin jo aivan liian pitkään. Nyt sille on tullut loppu. Minulla on oikeus olla surullinen, vihainen ja pettynyt perheeseeni. Siitä huolimatta kuinka paljon esimerkiksi rakas äitini on perheen hyväksi tehnyt. Kaikesta huolimattahan me juoksemme kuitenkin samassa oravanpyörässä.
Enkä minä silti ole kiittämätön vaikka näin sanonkin, ajattelenkin.

_

Mutta ei enää näin synkkiä viestejä. En jaksa alkaa synkäksi. Sillä minä tahdon uskoa, että vaikka nyt on vaikeaa, niin näin minä voin rakentaa itselleni ehjän tulevaisuuden, sellaisen mitä menneisyyteni ei ole minulle tarjonnut.

Jokaikinen ilta minut tekee onnelliseksi ajatus yhteisestä tulevaisuudesta maakarin kanssa. On vaikea kuvitella, että minä saan olla näin onnellinen. Ja tulevaisuudessa varmasti vielä paljon onnellisempi.

Lähden tänään Hankoon, ihanaa päästä kullan syliin. Onkin jo kova ikävä.:>

Copperin kanssa ollaan lenkkeilty jokapäivä ja olen pettänyt lupaukseni pyöräilemisen aloittamisesta, mutta syynä on se, että pyöräni renkaissa ei ole ilmaa ja lähin huoltoasema on aikasta kaukana. Täytyy ensi viikolla saada itsestä irti sen verran, että menee junalla Korsoon täyttelee ne.:)

Eilen lenkin jälkeen pesin Copsukan tassut, massun, pepun ja rintakehän. Sitten föönattiin vielä pojan karvat ojennukseen, tuli komea poika. Oikein tuuheat karvat tassuissa.:)

Ensi kuussa alkaapi luultavasti autokoulu. Mukavaisen mukavaista!:)

Todennäköisesti en viikonloppuna saa kirjoitettua mitään lisää, joten toivottelen jo nyt kaikille Riehakasta Vappua!<3