Neiti Ärrän mietteet ja aatteet

Muistan, kuinka sanoin Maakarille kesällä, että hänen silmissään on mysteerejä, salaisuuksia.
Maakarilla on kauniit silmät. Kauneimmat. Niissä asuu vieläkin salaisuuksia, mutta nyt ne eivät enää pelota minua. Niissä salaisuuksissa minä olen turvassa.

Maakarin luona viikonloppuna:
olimme ja nautimme, toisistamme ja hyvästä ruuasta.:D
Niin, ja pikkusiskoni kävi kyläilemässä, oli ihanaa saada häeltä seuraavana aamuna viesti jossa hän sanoi, että hänellä oli tosi kivaa ja että hänellä on maailman ihanin isosisko. Ja minulla parhain pikkusisko. Voi, ette tiedäkkään kuinka ihana hän on, hän on kaikkein ihanin, kenelläkään ei ole tosita samanmoista, sellaista ei löydy ikinä mistään.
Ja tavattuani hänet pikaisesti vielä sunnuntai aamuna, kun vein hänelle junaliput, hän riensi aamutossuissa pihalle halaamaan minua ja huusi puolimatkallaan, että on niin onnellinen, kun minulla on Maakari, kun olen löytänyt hänet.

Ja niin minä olen. Olen maailman onnellisin. Hän tekee minut onnelliseksi. Ja sanattomaksikin. En osaa sanoin kuvata tätä rakkauden määrää.

Maakari lähetti maanantaina viestin, kertoi tehneensä minulle tilaa vessan kaappiin. Ensi kerralla jätän sinne hammasharjan. Ja huulirasvan, jotta se on siellä kaiken varalta, jos joskus unohdan ottaa mukaani.:D

Ääh...olisi niin paljon kertoiltavaa, mutta kiire estää ja nyt lähden vielä reissuun, yöjunalla Rovaniemelle ja huomenillalla autolla Muonion korkeuteen. Takaisin ensi viikon perjantaina. Ehkä saan matkalla kirjoitettua tänne. Ehkä en. Mutta toivon että saisin.

Ps. Minulla on uusi tukka. Hanoirockstukka.x)

Enpä sitten mennyt perjantaina kampaajalle, soitin ja peruin ajan, koska olin saada halvauksen ajatellessani sitä kiirettä ja juoksemisen määrää. Oli hyvä, kun peruin. Sain rauhassa pakata tavarat ja kävellä ilman kiirettä juna-asemalle.:)

Inhoan kiirettä. En voi sietää sitä tunnetta mikä tulee, kun joutuu tuli hännän alla juoksemaan paikasta A paikkaan B ja sitten vielä kipinkapin paikkaan C. Silti, siitä huolimatta, että inhoan kiirettä minä olen aina kiireessä. Saanko esittäytyä?
Kiire on toinen nimeni, toinen minäni.

Nytkin, sitten aamulla, vaikka tiesin jo etukätreen, että tänään pitää kiirehtiä ehtiäkseen kirkkonummelle kuudeksi ja sitä ennen täytyy hakea Copper ja pakata. Tiesin ja silti tahdoin välttämättä varata ajan kampaajalle. Noh, tähän oli kuitenkin magahyvä syy, sillä kampaajalla käynti on täällä pääkaupunki seudulla harvinaisen kallista ja minulla ei opiskelijana ole ihan tuosta noinvaan varaa mennä kampaajalle, varsinkaan kun en huonon kokemuksen ansiosta tahdo asioida halvassa lähikampaamossa vaan mieluummin säästän pidemmän aikaa jotta pääsen varmasti kunnon käsiin. Tänään äitini sitten sanoi, että voisi kustantaa kampaajalla käyntini, äiti tarjoaa moisia tilaisuuksia harvoin, joten tähän oli pakko tarttua, sillä loppukuusta ei äidin kukkaronnyörit välttämättä aukeaisikaan.:P

Eli sain ajan kampaajalle kello 15.00. Ja pitää olla suurinpiirtein 18.00 Kirkkonummella. Enkä ole ehtinyt pakkaamaan. Joten täytyy juosta koulusta kampaajalle, jumbon hairstoreen asti ja sitten vielä takaisin kotiin. Kotona täytyy sitten siis pakata ja rientää Copperin kanssa juna-asemalle. Vantaan perähikiältä Pasilaan, Pasilasta Kirkkonummelle. Tuota matkaa ei taiteta ihan hetkessä ja ikäväkseni kulkuyhteydet Jumbosta näyttävätkin tänään huonommilta kuin eilen. Olen kotona viimeistään 16.45 ja juna Rekolasta Pasilaan lähtee kello 17.04 - mahdottomuus siis ehtiä siihen. Ellen ehdi kymmenessä minuutissa pakata.

Ehtisinköhän?
Jos jo valmiiksi mielikuvitustreenaan pakkaamisen, auttaisiko se.
Ensimmäisenä syöksyisin hakemaan reppuni sängyn alta, tämän jälkeen yöpaita valmiista pinosta vaatekaappini kolmannelta hyllyltä, samalla myös mustat housut, sekä sukkia ja alusvaatteet jotka jo eilen nostin neljännelle hyllylle valmiiksi, vielä jokunen t-paita ja pitkähihainen - huppari tuolin selkänojalta. Super ryntäys vessaan hakemaan peilikaapin ensimmäiseltä hyllyltä hammasharja, hammastahna, kasvojenpesuaine, päivävoide, meikkovoide ja sieni. Vessan hyllyltä kampa ja harja jos se on siellä. Koulurepusta välttämättömät ehostusvehkeet. Copperin harja pöydältä ja toinen kaulapanta sängyn vierestä lattialta.
Sitten juosten eteiseen, Copperille panta ja hihna päälle ja pikavauhtia asemalle, aikaa 9minuuttia.
Ehtisinköhän jos oikein yrittäisin?

En tiedä, nyt kuitenkin kiiruhdan (huom, kiiruhdan!) matikantunnille ja yritän miettiä mistä saisin supervoimat lentämiseen?

Puhuin rakkaan ystäväni kanssa eilen illalla. Hän on juuri kokenut hiukan ikävämmän ihastuksen erääseen naiseen ja nyt hiukan alamaissaan asian suhteen, sillä tämä nainen kuuluu erääseen ns "piiriin" jonka mukana tämä rakas ystäväni kulkee ja hän joutuu näkemään tuon naisen lähes päivittäin.
Eräs hänen ystävänsä oli sanonut ystävälleni, Ässälle, että Ässän pitäisi vaihtaa ympyröitään ja etsiä joku Minun kaltainen itselleen. Minun kaltainen, siis millainen ja miten niin?:o

Kuitenkin, olen otettu. Se oli minusta jotenkin todella kauniisti sanottu.:>

Ärrä on taas täynnä sanoja, sellaisia helliä ja suloisia. Niitä voisi vain pulppuilla ulos, pieninä kirkkaina helminä - marmorikuulina. Sinä voisit kerätä niistä jokaisen talteen.

Viime viikolla ja tällä viikolla on ollut kokeita, varsinaisia koettelemuksia. Varsinkin tämänpäiväinen matikankoe jonka toivon läpäisseeni. Tämä on jo kolmas kerta kun käyn kyseistä kurssia ja jo on tupenrapinat jos en vieläkään saa siitä hyväksyttyä! Sitten en ala. En. Sitten sanon, ettei minusta ole tähän, siihen - matematiikkaan. Mihinkään?

Ei, tietysti minusta on mihinkään, vaikka mihin. Kaikkeen muuhun paitsi matematiikkaan. Se ei ole minua varten. Ja turha sanoa, että kyse olisi asennevammasta, on kyllä varmasti ollut, mutta tämän jakson olen kyllä antanut viimeisetkin siemenperunat itsestäni ja kaikki lahjani, taitoni. Jos ei se riitä niin sitten ei mikään.

Kävin Copperin kanssa nyt illalla hakemassa pajunvitsoja pikkusiskolle huomiseksi. Löysin oikein mahtaisan apajan ja poimin tietysti kaikki kauneimmat ja uljaimmat, pulleimmat pajunkissat.:D

Äh, en nyt jaksaisi kirjoittaa tästä päivätä, kun ei mitään mielenkiintoista ole edes tapahtunut.

Hyppään eilisiin. Niihin joista en ole ehtinyt kirjoittaa.

Olin tänään ahkera ja trimmasin, tai ns. putsasin Copperin. Ajelin sen pään ja takapuolen ojennukseen ja sit saksittiin ihan vimpanpäälle nuo tassut + mahalinja.
On komea poika taas.:)

Ja oon lukenu psykologiaa, niin paljon et tulee jo ulos korvista. Tiistaina olis koe ja huomenna ajattelin ehkä jaksaa (huom, Ehkä) nousta aamulla aikasin ja rientää koulun lukusaliin lukemaan.

Kultsunen oli eilen puhunut veljelleenkin meidn yhteenmuutto suunnitelmista. On ihana tietää, että se jakaa meidän yhteisiä tulevaisuuden suunnitelmia veljiensä kanssa.:)

Ja kuulemma tarvitsemme sitten mankelin.:D
Tosin minä sanoin ettei mitään mankelia kun ne lakanat menee ryppyyn kuitenkin...:D

Maailman paras ja ihanin pikkusiskoni oli meillä viikonlopun. Kysyin häneltä, että miten kerroin hänelle olevani lesbo, kun en muistanut. Ei hänkään. Ja sitten hän nauroi, että se on ollut aina niin selvää, ettei sitä ole tarvinnut kertoa.
Selvää? Kuinka niin muka?
Ulkonäöstä päätelleen ei ainakaan mitenkään. Mutta totta se on, se on ollut jokseenkin selvää "aina".

Kun mietin, miten olen tullut äidilleni "ulos kaapista", niin huomaan, etten olekkaan tullut. Tai siis, asia meni yksinkertaisuudessaan näin:
Äitini näki eräänä kesänä kortin jonka olin saanut yhdeltä Irinalta, kortti oli luokkaa "minulla on ikävä sinua", sydämillä varustettu jne. Äiti kysyi, kuka ihmeen irina? Ja minä muistan vain, kuinka tokaisin hänelle että "no en mä mikään hetero ole". Asia oli siinä. Eikä se ollu mitenkään kummallinen tilanne. Se ei ollut kaapista ulos tuleminen, se oli vain ihan päivänselvän asian ääneen sanominen. Ja äiti totesi hymyssä suin, vai niin ja sitten kyseli, millainen tämä Irina on.

Isälleni asia kävi ilmi, kun hän kysyi kerrab pikkusiskoltani ruokapöydässä, että piänkö minä tytösitä ja pikkusisko vastasi, että kyllä se taitaa pitää. Emme ole koskaan isän kanssa puhuneet asiasta, siitä että olen lesbo. Hän ei ole kysynyt minulta itseltäni olenko, milloin olen tämän huomannut tms., ei mitään.
Viime kesänä sitten ollessani Hangossa isän, pikkusiskon ja isän uuden vaimon kanssa tämän vaimon vanhempien luona minä lähdin joka ilta tapaamaan Maakariani, isä kyseli, kuka tämä on ja koska emme vielä silloin Maakarin kanssa virallisesti seurustelleet annoin ympäripyöreän rehellisen vastauksen "erittäin läheinen ystävä". Samalla viikolla, kävimme sitten perheen kesken ravintolassa syömässä ja isä kysyi mitä olen sitten iltaisin tehnyt ja sanoin, että olemme olleet Maakarin kanssa rannalla. Isä hiukan ihmetteli, että mitä ihmettä olemme tehneet kello kahdelta rannalla ja kysyi ihmettelynsä perään, että ketäs muita siellä on ollut. Vastasin, ettei ketään, olimme vain kahden. Isä sitten hymyili ja nauroi, "niin niin, olette katselleet kuuta ja kielaroinu" (isälläni on hyvin ronski huumori..:D). Minä nauroin takaisin ja vastasin "niin ollaankin tehty ja nähtiin yhtenä yönä tähdenlentokin!". Sitten isä ja hänen vaimonsa tahtoivat tietää enemmän Maakarista, iän, työpaikan jne.jne.:)

Samalla reissulla sitten eräänä iltana satuimme sattumalta Maakarin kanssa samaan yökerhoon kuin isä ja hänen vaimonsa, sekä heidän ystävänsä. Minä kävin esittelemässä Maakarin heille kaikille. Samana yönä vein Maakarin yöksi isäni vaimon vanhempien luokse.

Ystäville asia on selvinnyt, kun olemme puhuneet seurustelu kumppaneista ja on käynyt ilmi että minulla on tyttöystävä. Tai jos olemme olleet ystävien kanssa liikenteessä olen vain kommentoinut kaikki kauniit tytöt jne., jotenkin asia tulee ilmi aina itsestään. En ole koskaan kokenut tarvetta muotoilla lausetta "olen lesbo".

En ole koskaan isäni tai äitini kanssa pohtinut lesbouttani. En ole koskaan käyttänyt lesbo sanaa itsestäni heidän seurassaan, eivätkä he käytä sitä minusta. He kertovat ystäville, että seurustelen naisen kanssa. Tai ei, eivät he sano sitä niinkään, vaan he puhuvat kullastani nimellä "Ärrä seurustelee Maakarin kanssa" - tällöin jos joku ihminen on sattunut hämmästymään "onko se teidän Ärrä lesbo?!" on äiti tai isä vastannut ylpeänä, että "on".:)

Sukuni on saanut tietää asiasta vanhemmiltani.

Minusta on hienoa olla minä. Tahdon olla Minä. En tahdo että Minän sijasta olen Lesbo. olen lesbo, mutta enemmän olen Minä. Minä seurustelen naisen kanssa. Minä rakastan naista. En käytä itsestäni lesbo ilmaisua kuin äärimmäisen harvoin, ainoastaan jos asia pitää ns. vääntää rautalangasta.

Jos joku nyt tekee johtopäätöksiä siitä kuinka kenties häpeän itseäni tms., niin väärin menee. En häpeä itseäni vaikka en käytäkkään itsestäni lesbo ilmaisua, asia käy ihmisille selväksi ilman, että annan itselleni uuden "nimen".

Onko kukaan muu huomannut tätä ilmiötä, kun tullaan ulos kaapista ja kerrotaan "mä olen lesbo/homo" niin sitten tästä ihmisestä puhutaan Homona tai Lesbona, se oma Nimi jää kuin taka-alalle. Itse ole törmännyt tähän useamman ihmisen kohdalla ja pistää vihaksi.