Neiti Ärrän mietteet ja aatteet

Näytetään bloggaukset helmikuulta 2007.

Karman laki.

Tahdon sulkea ympyrän.

Kiitos,
kun tulet vastaan.
Kiitos,
kun kannat,
pidät kädestä.

Miten hienosti,
me tuemmekaan
toisiamme,

kaksi kaatunutta.

Minä melkein taas
lennän.

Ylitin korkeimman vuoren.

Hiljaa rakennan
suurimman liekin,

synnyn uudestaan kuin

tarunhohtoinen
feniks.


Sinussa on koko maailman ihanuus

Vauva on tullut kotiin. Ja voi, hän on maailman ihastuttavin pikku neiti!!!<3

Ja, kaikki puheet ja varoittelut siitä, että neiti on täystuho ja dominoiva ja ei tod. sisäsiisti, on todettu höpönpöpöpöksi!!!
-Vauva on sisäsiisti, yhtään vahinkoa ei ole meillä tullut sisälle.
-Mitään, yhtään mitään ei ole tuhonnut - ei edes yrittänyt.
-Dominoinnista ei juurikaan merkkejä, lähinnä neiti on hiukan arka ja sen takia sitten on luultavasti yrittänyt pullistella edellisessä paikassaan. Nyt kun pullisteluun ei ole tarvetta, kun meillä on selvä arvojärjestys, niin ei ole ongelmia. Vauva saa rauhassa olla vauva, ei tarvitse ottaa ison roolia.:)

Että oikeaan kotiin on tyttö tullut.<3

Äitinikin sanoi, kun näki pennun, että ei ole koskaan nähnyt vastaavaa rakkauden paloa koiran silmissä, kuin millä tavoin Riina katsoo minua. Se on kyllä varmasti totta. Katse on niin syvä ja luottavainen, niin puhtaan rakkauden täyteinen ja kiitollinen, että sydäntä riipii aina kun neiti tillottaa silmiin.<3

Ja mikä mieletön pakkaus neiti on. Koulutettavuudeltaan täysi kymppi, enempää ei voisi toivoa. Ensimmäisenä tarkoituksena tai edes ajatuksena ei ollut Riinaa hankkiessa alkaa mitään sen kummemmin harrastamaan, kuin perus tottelevaisuutta ja omaksi huviksi jälkeä...mutta, neiti vaikuttaa niin lupaavalta pakkaukselta, että ehkä me ryhdymmekin touhuamaan kaikenlaista.
Aloitamme ensi kuussa etelä suomen seropi yhdistyksen järjestämällä leirillä, 23-25.3. Luvassa on koiraleiri, missä on luentoja: koiran psykologinen oppiminen, stressi, luonnonmukainen ruokinta. Lajiesittelyissä: haku, tokoagi ja koiratanssi. Saunailta, uusia tuttavia ja kaikenmoista kivaa puuhastelua koirien kanssa mahtavissa ulkoilumaastoissa.:)


vauva saapuu

Riinuli haetaan kahden tunnin päästä kotiin.<33

Puhuin eilen naisen kanssa jolla Riina on nyt ja voi iik, Riina on kuulemma täys tupajumi.
Matot rulalle, kaikki irtaimisto piiloon
ja kädet ristiin?:D

Saas nähä, nyt jännittää, että millainen vimpula sieltä tulee.:D
Olen kyllä tehnyt jo kunnon sotasuunnitelman, että mitenkä neiti opetetaan tavoille. Nimittäin, meillä todellakin opitaan tavoille - ei vaihtoehtoja.:P

Olen aina ollut jokseenkin sitä mieltä, että koira joka saa tarpeeksi aktiviteettia ei tee tuhoja, koska energia purkautuu sopivaan ja hyväksyttävään tekemiseen, eikä koiran tarvitse keksiä viihdykettä itse itselleen ja hakea huomiota tekemällä tuhoja.

Puhelun lomassa nainen nauroi, että Riinassa voisi hyvinkin olla jotain terrieriä kun se on niin peloton ja temperamenttinen touhu-tyttö.
Tässä sitä nyt sitten ollaan. Terrieriä.xD
Hihii.


Tänään sovimme, koska Riina tyttönen tulee kotiin, kun menen allekirjoittaa luovarin. Toivottavasti huomenna.<33

...Huomenna eka yo-osio, äidinkielen tekstitaidon koe.
Jännitys tuhat miljoonaa kymmenen!


Joku kävi eilen eläinkaupassa hiplailemassa..ja meinasi hulluus iskeä.:P
Kuitenkin sen verran pysyin järjissäni, että vaikka kuinka minun teki mieli ostaa kaikkea ihanaa ja heti, niin maltoin mieleni, sillä saan tänään äidiltäni Musti&Mirrin platinakortin - jotta tuleepi sitten ne alennukset hintoihin.:)

Odotan puhelua, että josko jo huomenna tai perjantaina saisin sitten neitin hakea kotiin.<3

Voi, Riinasta tulee niin mamman oma pikku prinsessa:
mamma ostaa rinsessalle vaaleanpunaisen nahkapannan jossa on kaksi riviä "timantteja" tai tylppiä niittejä (ei osaa valita), ja vaaleanpunainen nahkahihna.<33
Ollaan sitten soma näky, kun kuljetaan ulkona. khih.
Copperilla on tietysti asiallinen puolikurtsari tylpillä niiteillä. Ehkä ensikuussa pistetään Copperin panta sitten uusintaan: musta samettinen panta, oikein leveä malli, viidellä rivillä "timantteja" - BLING BLINBG.:D

Nyt ei ehdi enempiä turinoimaan, opinnot ja työt kutsuu. Ja toivottavasti se puhelinkin tässä jossain vaiheessa päivää.:))




Voi ei

Syötinpä eilen sitten illalla Copperille keitetyn kananmunan, joka jäi ylimääräiseksi omasta iltapalastani..
Nukkumaan mentäessä Copper olisi kovin halunnut viereen, mutta komensin pois, kun se oli juuri käynyt juomassa ja parta tippui vettä, enkä ajatellut juuri peiton alle kaivauduttuani enää vaivautua keittiöön ja sitä kuivaamaan. Copper sitten asettui nukkumaan sängyn viereen ja hetken päästä tuntui, että tukehtuisin - Copper oli lähettänyt ilmaan salaisen haisevan agentin...xP

Liekö syynä ollut antamani kananmuna.
Vai.
Copperin super kiero ajatuksen juoksu, joka olisi voinut hyvinkin olla tämänkaltainen:
"kun en kerran pääse sänkyyn nukumaan, niin haista..."

Ja. Minua nauratti, kun mietin, että juuri tuollaisia ovelia "temppuja" Copper varmasti opettaa Riinalle. Miulla on kohta kaksi haisupyllyä sänkyni vieressä.:D

On ne niiin ihania.<3


minä lupaan:

Minusta tulee maailman paras äiti.

Ja sinusta,
maailman
onnellisin
tyttö.

Minun perheeni kasvaa yhdellä uudella karvaisella jäsenellä. Saan kotiini Riina tyttösen, joka on löydetty hylättynä lokakuussa 2006 Viron vanhasta hylätystä kartanosta, Räkaveren Moisasta.
Riina on kokonaan musta, ja siitä pitäisi tulla jotain labradorinnoutajan näköistä, ehkä hiukan sirompaa - arviolta alle 45cm korkea tytyli.

Puhuttuani Riinan "välittäjän" kanssa puhelimessa, saan tietää, että Riina on pentueen vahvin ja dominoivin tyttö, oikea irritiina.
Riina Rillustaja. Rillerin-lalleri.
Rintintti. Rimppana.
Rinsessa.
Ja keksin jo tuhat nimeä.

Ehkä, jo ensi viikonloppuna saanpi hakea neitin kotiin.<3