minä pelkään kohtaamista

"Entäs jos sinä pitkällä tiellä
hänet kohtaat, sua vastaan käy siellä,
silmät nuo katsoo sun sisimpääsi,
niitä katsotko, käännätkö pääsi?"
-Indica

Suhteeni erääseen ihmiseen päättyi jo aikaa sitten siten, että lakkasin vain pitämästä yhteyttä, kun kävi ilmi, että hän seurusteleekin vakavasti, useamman vuoden suhde. Emme koskaan puhuneet siitä, miten epäreilu ja julma hän on ollut minua kohtaa, ja miten paljon tuo asia minua loukkasi ja satutti. Ehkä en ole antanut hänelle edes mahdollisuutta puhua. Torjumalla hänen yhteydenottonsa ja vetäytymällä täyteen hiljaisuuteen on asioita vaikea selvittää.
Tässä muuten ilmenee yksi merkittävä piirre minussa, minä en anna anteeksi jos koen, että minua on loukattu (todella syvästi). En kaipaa selityksiä, enkä minä tahdo olla tekemisissä sellaisen ihmisen kanssa, joka satuttaa minua teoillaan - minä teen loistavan katoamistempun tällaisten ihmisten elämästä ja minusta ei kuulu mitään, yhteydenotot ovat turhia, minua ei ole sellaiselle ihmiselle. En tunne armoa. En uusia mahdollisuuksia.

Nyt suurella todennäköisyydellä törmään viikonloppuna tuohon yhteen ihmiseen, ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun hän paljasti minulle suhteensa. Enkä minä pääse pakoon.