Neiti Ärrän mietteet ja aatteet

Näytetään bloggaukset kesäkuulta 2006.

Ja sitten soi

Huomenna kullan luokse. Istuskelen nyt pikkusiskon luona kirkkonummella ja aletaan värjäillä hiuksia.
Samanvärisiä raitoja kummallekin.:D
Ollaan ihan samiksia.<3
Sisko oli nimittäin leikannu samanlaisen mallinkin kuin miulla on. Ja kun muutoinkin olemme ulkoisesti hyyyyvin paljon toistemme näköisiä - isän työkaveri oli luullu meitä identtisiksi kaksosiksi, kun kävimme aina eriaikoihin isän liikkeessä (sitten naurettiin, että juuh, identtiset kaksoset hyvinkin, toinen vain jäi masuun vielä neljäksi vuodeks odottelemaani).
Mitä nyt pikkusisko on paremmin muotoutunut kuin minä...mutta..sshh...siitähän ei puhuta!;P

Enpäs kerro kullallekkaan että tulee raitoja tukkaan, saapi sitten yllättyä - ellei sitten kurki tätä blogia nyt.:)

Pahin jännitys sunnuntain suhteen on jo ehtinyt laantua, odotan vain innolla.:)

Tiistai oli ihana päivä!!
Ässän kanssa mentiin mamaan kuuntelemaan dallas superstaria ja voi että meillä oli kiva! Niiiin hirmuisenm ukavaisen hurjan kiva! Ässä on ihana ystävä!<3
En edes kotio selvinnyt vaan menin Ässän kanssa eräälle mukavalle ihmiselle yöksi. Ja taisin säikäyttää tuon mukavan ihmisen kun aamulla pamahdin sen huoneeseen hakemaan Ässää jotta se saatteli miut oikealle pysäkille, että pääsin lopulta vihdoin kotiin.
Mukavalla ihmisellä oli aivan ihana kisuli, aaawww!<3

Ainiin, ja näin yhden vanhan kaverini myös tiistaina, oli kiva kiva kiva! Tanssimme ja tanssimme ja tanssimme ja tanssimme!

Huomenna sitten töitä ensin ja sen jälkeen kotia hakemaan Copper ja tavarat, sitten kuudeksi junalle ja junalla hankoon. Kulti tulee hakemaan meidät asemalta.:)

Vitsi kun jää lauantain pride kulkue väliin.:/
Harmittaa niin vietävästi, mutta saanpa olla kullan kanssa ja koska kaikki ystit menee sinne niin marssivat miunkin puolesta, lupasivat!:D

Nyt värjäämään tukkaa.:)


minun metsässäni - tähtilatvusto

Voi onnellisuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuus, olen niin onnellinen!

Kultanen yllätti miut eilen aivan totaalisesti, soittamalla miulle kesken elokuvan katselun. Olin aivan yllättyny ku kuulin kullan äänen, ehdin jo nimittäin olla varma, että kyseessä olisi ollut pomoni - enkä olisi yhtään ihmetellyt vaikka se olisi soittanutkin yhdentoista jälkeen.:P

Mut eipä ollunna pomo vaan hanipupuseni, jolla on maailman ihanin ääni.;>

Ja nyt on tapahtunut suuria.
Kullan äiti on pyytänyt meidät nimipäiväkahveilleen sunnuntaina! iiik. Tavatonta!
Nyt näen ensimmäistä kertaa kullan äidin. Jännittää niin paljon, että en tiedä mitenpäin olisin itseni kanssa.

Tuntuu uskomattomalta. Tuntuu ihanalta. Hyvältä. Pelottavalta.
Entä jos minen miellytäkkään häntä?:o


Voi murrrrrr....olen pahalla tuulella. Kiitos pomoni, kiiiiiitos! Saatanan akka (anteeksi, rumasti sanottu) vois käydä jonku -miten-kohdella-työntekijöitä-ihmisinä- kurssin!
Syksyyn ei ole pitkä aika, syksyyn ei ole pitkä aika, syksyyn ei ole pitkä aika....*hokee mantraa*

Huh, johan helpottaa...ainakin melkein.

Niin se on alkanut maanantai päivä, mukavaista. Tänään tiedossa töitä ja sitten illalla ehkä voisi poiketa mamaan katsomaan miten tämä pride tohina on käynnistynyt.:)
Jos vain jaksan.

Alennusmyynnit on nyt alkanu, erittäin mukavaa. En kyllä vielä ole keksinyt, että mitä minä välttämättömästi tarvitsisin.:D
Mutta enköhän sitten keksi kun jonain päivänä ehdin kauppaan.:P

Kullan luokse perjantaina.<3
Uuteen asuntoon. Copper-vauvakin tulee mukaan, sillä on varmasti kamala ikävä kultaa.:)
Ja kullan antamia extraherkkuja.:D

Tajusinkin juuri, että pitää soittaa Ässälle, että mitä hän meinaa puuhata illalla, jos kert on keskustaan tulossa. Joooh!

Äh, itseasiassa mie en keksi nyt mitään kummallisempaa kirjoitettavaksi. Taidanpa lähteä suihkuun.


juhannus

Parhaat palat juhannuksesta:
*inside*

"Laurin ja Kimin blyyyshi sohva" - ja tämä piti sanoa niiiin tuhat kertaaa, enkä mie vieläkään tajua et miks se oli niin hauska juttu :D
"Upseerit tietää kyllä..." - Jone pääsi vauhtiin :P
"ei se oo sänkeä, vaan jotain juttua" - Viivi tokaisee saunan lauteella xD
"Voiko ihanammin päivä enää alkaa, onko ihanampaa aamua kuin tää..." - Hapa laulaa joessa aamulla kello 6.30, tästä ei lähinaapurit toivu x'D
"Harry Potter ja salaisuuksien kammio, salaisuus pinnan alla...jne." - puhuttiin siitä miten normaalien leffojen nimistä vois saada pornoleffojen nimiä x)
"Hapa, käännä puolta" - hapan takapuoli paloi rannalla :D


Onpas viimeisimmästä bloggauksestani aikaa, hurjasti. Enpä ole kiireiltä ehtinyt, hyvä kai niin, kiirettähän kovasti toivoinkin kesäksi.:)

Pääsin vihdoista viimein näkemään kultaa, maanantaista keskiviikkoon. Oli ehkä maailman ihaninta. Minulla on ollut niin kova ikävä sitä, niin hirmuisen suuri, että olen jo ehtinyt monta kertaa suuttua ja itkeä, kun on tullut niin turhautunut olo.

Mutta. Nyt ei enää mitään turhautumisia.

Käytiin kullan kanssa rannalla kahtena yönä. Ihan niinku viime kesänä. Ja kiisteltiin siitä, että missä kohtaa meidän penkki viime kesänä oli. Ja minä olin tietysti oikeassa, hihii!!:D
Olen niin onnellinen. Sanoin sen kullallekin, että olen onnellinen hänen kanssaan, kun käveltiin vesirajaa pitkin. Ja tuli niin suloisen lämmin ja turvallinen olo kun kulta sanoi, että niin hänkin miun kanssa ja käveltiin käsi kädessä.

Käytiin katsomassa kullan uusi asuntokin, kun kulta sai maanantai iltana avaimet itselleen. Ihana asunto, oikein kiva ja isokin, paitsi kylpyhuone, mutta kaikkea ei voi saada.:D
Oli niin söpöä, kun kulta veti oven asunnon esittelijän perästä kiinni ja jäätiin kahden, niin suudeltiin kullan uudessa eteisessä.
Siinä sitten tallustelessani ympäri kullan uutta tyhjää asuntoa olin täynä onnea siitä tunteesta, että vielä joskus saan tallustaa samalla tavalla yhteistä asuntoa ja touhottaa huoneesta toiseen miettien miten sijoitetaan tavarat ja mitä pitää ehkä remontoida, ostaa tms.<3

Tiistaina käytiin sitten viemässä tavaroita sinne uudelle asunnolle. Minä kokosin kullalle kenkätelineen, tsih.:))

Mukavaista, kun kullan veljet asuvat samoissa taloissa, aikovat sitten pystyttää kuulemma sulkapalloverkon pihalle ja muuta mukavaa. Näen jo mielessäni paljon kivoja hetkiä siinä pihalla.:)

Onneksi minulla ja kullalla on samanlainen maku sisustamisessa, tulee olemaan mukavaista sitten, kun muutetaan joskus yhteen. Puhuttiin jo, kuinka ostetaan halvempaan hintaan asunto ja sitten remontoidaan mieleiseksemme. Pystyn jo näkemään itseni maalaamassa seiniä.:P

Olen lähdössä juhannukseksi kouvolaan, parhaimman ystäväni Hoon luo ja kiire alkaa jo painaa päälle (yllätyyyyyys). Vielä pitää imuroida, pakata ja käyttää Copper ulkona. Niin, ja vielä kastella parvekkeen kukat.

Noniin. Lähdenkin kiireesti touhuilemaan, etten myöhästy junasta.

Hyvää ja onnellista juhannusta kaikille!:)


Tänään on ollut hulinapäivä.

Käytiin isukin kanssa syömässä ja sitten kierreltiin tuhat tuntia kaupungilla siskon kanssa. Voi mitä kaikkea kivaa löysinkään.:)

Kookoksen tuoksuista vartalon kuorinta saippuaa ja samaan sarjaan kevyen vartalotuoksun jota voi suihkia iholle pitkin päivää. Kivan, mukavan, ihanan neuletakin, voin kuvitella miten mukava se on kietaista ympärille, kun menee yöllä kävelemään ulos ja on hiukan viileää.:)
Myös kaksi kesätoppia löysin, toisesta siskoni maksoi puolet, tahtoi hyvittää kun ei ollut ostanut minulle syntymäpäivälahjaa huhtikuussa.:D
Toinen topeista oli vaaleanruskea/vaaleanpuna raitainen ja toinen musta/valko raitainen oikein pitkä malli, menisi melkein erittäin lyhyestä kesämekosta.=))
Uuden söpsön vaaleanpunaisen napakorunkin ostin, josta roikkuu vielä pieni paaleanpunainen "timantti".:>
Sopii hyvin yhteen ruskeiden bikinieni kanssa.:P

Siinä minimaalinen raportti tästä päivästä. Ei suuria tunteita, ei isoja ajatuksia. Pientä mukavaa sydämessä.<3



21 grammaa

Hmh, ei niin mukavasti käynytkään, että kullan olisin kainalooni saanut tällä viikolla, hänelle sattuikin asuntoasioita suunnitelmiemme päälle. Sniif.:'(
Haikeus.

Tänään on kuitenkin ollut hyvä päivä. Kävin töissä ja sitten siskon kanssa kaupassa, ostettiin tykötarpeet tortillojen tekoa vartej ja käytiin vuokraamassa elokuva. 21 grammaa oli elokuvan nimi ja oli kyllä vallan hyvä. Syvällinen, pohdittava, koskettava. Ehkä hiukan liian pomppiva, mutta toisaalta taitavasti toteutettu ja pienen aivotyöskentelyn avulla sai yhdistettyä tietyt ajanjaksot toisiinsa ja tajusi minne milloinkin siirryttiin.

Mielenkiintoisin asia elokuvassa oli tieto siitä, että samalla hetkellä kun ihminen kuolee hän menettää 21grammaa painostaan. Onko se sielun paino?
Sitä ei kerrottu. Sitä ei tiedetty ja se jäi itselle pohdittavaksi.
Ja kuinka paljon siinä oikeasti menettääkään?

Erittäin hyvä elokuva!:)

Huomenna (tai siis tänään) lähdetään siskon kanssa kaupungille ja tarkoituksena olisi tehdä hiukan ostoksia:
-uusi napakoru
-uudet korut tisuihin
Harnessiin matkani siis käy, jospa saisin asennettua pidemmät tapit erikoisemmilla kivillä... Pääsen Yazkan käsiteltäväksi.xD
Jos niin voi sanoa. Kuulosti erittäin..hmm..no juu..:D

-vartalonkuorintasaippuaa
-syväpuhdistava kasvonaamio

Siinä ne pakollisimmat.

Pelottaa ihan, että mitä tuo napa sanoo kun vaihtaa korun, kun en ole sitä reilu vuoteen vaihtanut, ehkä kahteen. Jospa se on juurtunut kiinni eikä lähde irti.:D
Ehkei kuitenkaan. Tahtoisin kuitenkin jonkun kivemman räpellyksen, nätimmän ja koristeellisemman nyt kesän kunniaksi.:)

Ja tisut kaipaavat ehdottomasti pidempiä tappeja, tai ainakin oikeanpuoleinen joka nyt kiukuttelee jos liian lyhyen tapin välissä oloaan. Täytyy auttaa pienoista.:D
Lahjoa.:D
Omat tissit.:D

Kello on paljon...nukuttaa..tuntuu kuitenkin siltä, että uni ei tulisi. Vaikka varmasti se tulisi. Olen nykyään niin mestarimaisen nopea nukahtamaan, etten edes saa hyvää yötä aina kullalle kirjoitettua kun nukahdan, sitten herään säpsähtäen yöllä, löydän kännykän tippuneena lattialle, tyynyni päältä, kädestäni tai jostain peiton mutkasta.

Nyt on vain niin ikävä kultaa.:(
Inhottavan suuri ikävä. En tahoisi tuntea näin suurta ikävää, koska ikävä lamaannuttaa minut ja minun tekisi mieleni tällaisellä ikävän hetkellä vain käpertyä itsekseni, yksikseni laskemaan päiviä, tunteja. Vaikka toisaalta se ei hyödyntäisi mitään.

Minulla ei ole mitään mitä laskea. Vain hatara tieto siitä, että ensi kuussa näemme. Se kai tuntuukin kaikista ikävimmältä. Niin helvetillisen epämääriseltä ja lohduttomalta!!!:(
En jaksa edes ilostua ajatuksesta, että kulta saisi muuttonsa hoidettua aikaisemmin kuin mitä aluksi ajateltiin ja pääsisin jo loppukuusta hänen luokseen. En itseasiassa tahdo edes ajatella sitä. En ainakaan nyt. Inhoan pettymisen tunnetta, sitä, että vaikka välttämättä mitään ei olisi sovittukkaan ja asia olisi vain toive, niin silti tunnen oloni pettyneeksi jos olen liikaa toivonut ja harras toiveeni ei käykkään toteen.