Neiti Ärrän mietteet ja aatteet

Eilen se kulta sitten lähti. Viiden päivän yhdessä olon jälkeen.
Tuntui koti kumman kolkolta, kun siellä yksin illalla istuksin. Ja mietin omia mietteitäni. Ja sitä, että mietin aivan liikaa.

Mitä minun pitäisi tehdä, miten minun pitäisi jaksaa ja mihin pitää ponnistaa - tulevaisuudessa.
Tulee jonkinmoinen räpylä-eläin-olo, kun rävin ajatusteni kanssa kuin jokin pieni ruma yksinkertainen eläin, joka ei osaa kunnolla uida. Haukkaan vettä.

Ässä sanoi, kaikki järjestyy ja etten saa stressata. Sanoi, "nyt eletään vuotta 2006". Minä hypin jo vuodessa 2008 ja olen väriltäni harmaa.

Minulla on kummallisen ahdas olo. Kuin olisi vaikea hengittää ja en tiedä mikä minua "hidastaa". Kuin en mahtuisi itseni sisälle. Onko minussa kasvanut liian isoksi hyvä vai paha?

*huokaus*

Ulkonakin sataa vettä ja uutisissa sanoivat, että tuulen nopeus nousee tänään myrskylukemiin.

Ihollani seisoo
kymmenet kyyhkyset

Miun kotona on asustellut viime päivinä ehkä maailman ihanin ja suloisin kodinhengetär, joka on laittanut miulle ruokaa valmiiksi kun tulen töistä kotiin, tullut miun seurana kauppaan ja työntänyt miulle ostoskärryjä, kantanut miulle tavaroita, keitellyt kahvia, asentanut internettiä, imuroinut ja ja...
Niiiiin ihana!

Eilen Kaapo-marsu muutti miun luokse.:)
Pallukasta on seuraa Copperille, kun minä olen koulussa/töissä. Vaikka häkissäänhän se asustaa minun ollessa poissa, mutta on siitä silti seuraa Copperille.

Miulla onkin nyt kaksi hyppytuntia, taidan lähteä pussailee sitä yhtä vähäksi aikaa ja eilinen kinkkupiirakka houkuttelee enemmän kuin koulun ruokala.

Eli enpä enempiä kirjoittele, vaan lähden kipsuttelemaan kotia kohden.:)

Toivottavasti se hönttä aukaisee miulle oven, kun jätin avaimen sille, niin en itsekseni sisään pääse.:D

Viikonloppu takana ja arjen harmaus edessä, no ei niinkään - ulkonahan paistaa jo aurinko. Ja miun sängyssä nukkuu miun epelimaakari, joka saapui lauantaina. Eli kaukana on harmaus. Arki tosin ei - mie joudun istuksii tääl koululla, vieläpä hyppytunnilla (jonka käytän hyödyllisesti, kuten huomaatte) ja tämän jälkeen riennän vielä pieneksi hetkeksi töihin, piiitkä aika ennenku pääsen taas kullan viereen.

Lauantai oli varsin mukavainen, tai no..olin kamalan hirveän kiukkuinen alkuillasta ja sanoin useaan otteeseen pahasti kullalle ja Ässälle.:/
Ja vaikka kuinka yritin hillitä itseäni ja mietin, että heidän syytäänhän miun kiukkamisein ei ole, niin se vain silti kaikesta sinnittelystä huolimatta purkautui heihin.
Mutta, kiukkuni katosi illan myötä ja miulla oli mukavaa, sain tanssia illan viimeiset hitaat kullan kanssa.<3

Kotiin päästiin vaivalloisesti, koska tietysti kotiin oli menossa tuhatmiljoonaa muutakin ihmistä minun ja kullan lisäksi, niinpä saimme odottaa taksia yli tunnin vesisateessa - mie olin paleltumisen partaalla ja taksi kuski sanoi, kun viimein päästiin taksiin ja mie valitin sitä kylmyyttä, että "itseasiassa siellä on lämmin, siellä on 11+ astetta". Oho, se 11 astetta ei tuntunut yhtään lämpimältä kuitenkaan siinä vesisateessa paikallaan seistessä! Hassu taksikuski oli muutenkin.:D
Haa, kysyi onko miun penkki huonosti ku kurottelin toisella kädellä hiplaamaan kultaa.xD

Niin, ja taisin saada kaksi uutta ystävää, tai en tiedä. Kulta lähinnä hokee, että olen pulassa.:D
Ja niin se kai onkin. Apua, iik, olen aivan liian sosiaalinen.:D
No, tein kuitenkin eilen selväksi, että minulla on tyttöystävä, jos se lauantaina jäi huomaamatta.

Kulta oli eilen ihan superhyvä, se sai melkein lähes asennettua miun netin. Siis melkein. Jotain meni kuitenkin vikaan ja se ei toiminutkaan. Hmh.
Mutta silti, kulta oli vallan taitava ja tajusi että puhelinjohdossa on kaksi sellaista erikoispäätä ja ja...x)

Tsih, suloista kun aamulla olin meikkaamassa vessassa, niin pienen hetken kuluttua alkoi kuulua kullan ääntä, kun se jutteli jollekin ja kurkkasin ulos vessasta, niin se leikki Copperin kanssa sen vinkulelulla miun vaaleanvioletiti aamutossut jalassa.:D
Ihan höpöjä molemmat, nainen ja koira.<3

Inhoan muuten tätä syksyä ja kurailmoja, kun on 40kiloa koiraa pestävänä jokaisen pienenkin pissalenkin jälkeen, niin ei naurata.:P

Suussasi raskaan metallin maku
kun poistut
hänen asunnoltaan.

Taas olet
syönyt
siltä kädeltä.

Jalometalli
tekee reikää
sisällesi

etkä vieläkään näe kolmannen silmin.

Keskiviikko, tänään alkaa syysloma. Mukavaista. Tosin olen katellinen, kun serkullani alkoi syysloma jo viimeviikon keskiviikkona ja kouluun tarvitsee mennä vasta ensiviikon maanantaina. Puolitoista viikkoa lomaa. Kelpais miullekki!
Vielä kun serkku on majaillu miun luona nyt sunnuntaista asti, olen saanut elää sivusta hänen lomaansa samalla itse ahertaen hikihatussa.:P

Niin. Ja muuten. On hitusen rasittavaa, että serkkuni todellakin ottaa lomailun lomailuna - eli hänen ei tarvitse mitään tehdä edes minun luonani. Kuten pedata petiänsä, tiskata, pitää tavaransa matkalaukussa (ne ovat räjähtäneenä ympäri huushollia, tuolien reunoille...jne..), laittaa vessassa meikkailujensa jälkeen peilikaapin ovet kiinni, vanupuikot roskiin jne..
Sanomisesta ei ole mitään hyötyä, se on aivan sama, kuin juttelisin kotini seinille. Ihanaa.

Noh, ylihuomenna se lähtee ja se tuntuu mukavalta, mutta tiedän, että olen myös iloinen taas kun seuraavan kerran näemme.:)
Kyllä se vielä oppii. Ehkä.
Toivottavasti!

Lauantai..lauantai...tiidi-dii, kulta tuleepi silloin.:)
Ihanaa, miulla on kamala ikävä.
Ja jännitys on pesinyt masuuni, tuhansina perhosina, kun menemme ensimmäistä kertaa yhdessä naisten bileisiin. Kulta ihan ensimmäistä kertaa.
Jännitän hänen puolestaan.:D
Hmm...tai jännitän, että hän näkee siellä jonkun vanhan tyttöystävänsä.:o
Mitäpä siitä, ei mitään. Mutta jännitänpä silti.:D
Olen höpö. Tiedän.

Tulipas sekava ja jotenkin ontuva bloggaus...Mutta kiireellisenä en nyt ehdi oikein tähän panostaa.

Mukavaa keskiviikkoa kaikille, ja jos jollakulla muullakin alkaa loma, niin hyvää lomaakin myös!:)

Olen nolla pisteessä. Vieläkin, edelleen. Toivottavasti aina. Iänkaikkisesti. En tahdo liikua tästä mihinkään.

Lääkärinmukaan viaton, mutta täytyy tarkkailla säännöllisesti ja jos tulee muutoksia niin heti takaisin. Mutta siis, että muuttuminen on kuulemma todella epätodennäköistä, vaikka sille pieni mahdollisuus onkin. Ei vaaraa. Ei hätää. Kunhan pidetään silmällä. Varmuuden varalta.

Hermostuttaa. Joudunko nyt tarkkailemaan ja vahtaamaan tätä lopun elämäni, miksi sitä ei oteta pois. Ei kuulemma vaadi vielä toimenpiteitä, niin ei tehdä mitään. Toisaalta, olen helpottunut, koska ajatuskin leikkauksesta tms. saa kylmät väreet selkään.

Positiivisin mielin tästä eteenpäin. Terveenä. Onnellisena.

Tarkkaavaisempana kuin aiemmin.

Viikonloppuna olin Rovaniemellä, kävin mummin ja papan luona, koska en näe heitä taas melkein puoleenvuoteen - lähtevät kylmiä ilmoja pakoon jokaiseksi talveksi Floridan lämpöön.
Oli mukavainen reissu. Tapasin yhden Ritarinkin ja oli ehkä hauskinta pitkästä aikaa.:D
Ja olin kunnon Amorin-apulainenkin. Ritari löysi prinsessansa.;)

Pian on viikonloppu, pian mennään kullan kanssa Kaisaan naistenbileisiin.:)
Hih, kultinen huolehtii Jo Nyt, että mitä päälleen pistää, son höpönen.x)

Olen kotiutunut loistavasti omaan asuntooni. Tuntuu, kuin olisin asunut siellä aina, koko ikäni. Vaikka muutosta on kaksi viikkoa. Kodikas, sellainen se on.:)
Tavarat ja minä olemme löytäneet paikkamme.:)

Asiasta takaisin alkuun... Olen potenut huonoa omaatuntoa, kun synkkänä mietin, että miksi minä, miksi ei joku muu. Minä olen nuori. Minulla on kaikki vielä edessäni. Miksi minä?
Se pyöri mielessäni koko viimeviikon. Ja tunnen, todella tunnen siitä nyt omantunnon pistoksia. Mielessäni pyydän syvästi anteeksi ajatuksiani.

Ja muiden syyttäminen. Miksi muut eivät huomanneet, miksi eivät uskoneet, miksi eivät sanoneet. Niitäkin mietin. Ja, että olen typerä. Sinisilmäinen.

Anteeksi ihan kaikkia jatuksiani.

Noniin, palaudun taas tämän blogini ääreen. Viimeisimmän blogaukseni ja tämän uusimman väliin mahtuu tuhat miljoonaa asiaa. Muutto, siivous, järjestelyjä, kokoamista, ystävä, pingviini, 120€, kulta, Mamma mia, vesisade..jne..jne..
Ja kyhmy. Enkä tiedä koska viimeksi olisin itkenyt niin paljon.

Voisin kai sanoa, niinkuin aina ennenkin - minulla on huono tuuri. Olen epäonnisempi kuin Aku Ankka. Ja luulen/tiedän, että jos jostain saan olla onnellinen, niin sitä seuraa 100% varmasti epäonni.

Huomenna lääkäriin. Sain kiire-tapaus-ajan. Pelottaa. Ja itkettää. Tahdon nojata niihin sanoihin, että se ei ole mitään pahaa, painaa pääni niiden sanojen pehmeään tyynyyn. Luottaa kullan käsiin, kun hän sanoo, ettei se ole varmasti vakavaa, kun hän silittää miuta ja lupaa rakastaa.

Sanovat, että en saa murehtia, ennenkuin tuloksia on saatu ja tiedetään mistä on kyse. Helppo sanoa.

Helppo sanoa!

Kun löydän itsestäni jotain mikä minuun ei kuulu, ja saan kuulla puhelimesta naisäänen sanovan "tavallisia aikoja on kolmen viikon päässä, mutta tämä ei kyllä voi odottaa sinne - tule..."
Ja vihaan itseäni, kun mietin, miksi en ole luottanut vaistooni jo puoli vuotta sitten. Miksi minä olen tuudittanut itseäni siinä "höpöhöpö, älä mieti tuollaisia", -kehdossa - piilouduin sen taakse. Hymyilin ja pohdin, että olen typerä, vainoharhainen. Nimesin jokaisen muun oikeaksi. Ja vääräksi sen mihin luotan kaikista eniten, itseni.

Vuorokauden kuluttua tiedän enemmän. Olo on jotenkin utopistinen. Enää ei itketä. En itkenyt, vaikka kultakin lähti aamulla pois. Ei tunnu enää edes surulliselta. Tuntuu vahvalta, vaikka luulin jo hajonneeni atomeiksi.
Otetaan vastaan mitä annetaan. Olen pisteessä nolla.

Huomenna liikahdan joko suuntaan -1 tai +1.

"kaiketi taivas vielä kestää
pilvet jo luin, ei sadetta voi estää"
-Liisa Akimof

empäs mennytkään vielä, kun saankin ystävältä kyydin - hän on menossa kahdeltatoista samaansuuntaan, hyvä kiva.:)
Voin siis vielä kotvan kirjoitella kuulumisiani.

Kävin viikonloppuna kaupungilla pikkusiskon kanssa, suunnattiin vartavasten itäkeskukseen, kun siellä oli hinnat kuutamolla. Turhaan. En löytänyt mitään järkevää ja ostamisen arvoista elennettuun hintaan, tai ehkä en jaksanut vain etsiä tarpeeksi. Kengät ostin. Ihanat pitkävartiset mustat korkeakorkoiset saappaat joista olen koko syksyn haaveillut. Ihanat.<3
Tosin ihan kurjaa, kun olen nyt sitten kaikkia puolipäätä pidempi..:/
Miksi en voisi olla lyhyt. Tai edes lyhyempi.:D
On ihan tylsää olla luonnostaan pitkä, kun pitäisin niin kovin näteistä siroista naisellisista "korkokengistä", mutta en usein viitsi sellaisia pitää, kun kasvan korkeutta niin paljon.:P

Noh. Nyt on sitten pituutta enemmän ku muilla... Täytyy yrittää kasvaa itse henkisesti sen asian yläpuolelle.:D
Tai etsin itselleni koripalloilija ystäviä, saisin ainakin joskus tuntea itseni pieneksi. Heh.;)

Miun on nälkä, masu murisee ruokaa. En ehtinyt syödä aamupalaa, vaikka ehdinkin juoda kolme motillista kahvia.:P

H&M:n talvikuvasto tuli viime viikolla. Äää. Miksi oi miksi. Nyt olen laskenut tuhat ja sata kertaa, että jääkö minulle tässä tai ensikuussa elämisen jälkeen mitään ylimääräsitä, että uskallanko tilailla mitään.:D
Olen jo taitellut sivuja valmiiksi, ympyröinyt toivomuksia. Laskenut yhteen yksi plus kymmenen ja postikulut ja kajonnut kylkiäistarjouksiin...jne.
Jos nyt se pomo vastaisi, että miten niiden lisätuntien laita on.:D

Hmm..toisaalta. Lohdutan itseäni sillä tiedolla, että minulla on kyllä kaikkea sen verran, että jouluun asti pärjään, en tarvitse välttämättömästi mitään uutta päälle pantavaa. Kunhan muutenvain tahtoisin kivaa uutta. Ei pidä kuitenkaan nyt tehdä mitään ylimääräisiä ja tällä hetkellä "turhia" hankintoja.
Täytyy olla järkevä.:)

Äidinkielenkoe takana. Hyvä fiilis. Pääsin ainakin hyvään vireeseen kirjoittamisessa, joten luulen, että ihan hyvää numeroa voin odotella jaksotodistukseen.:)

Asunnon entinen omistaja soitti kesken kokeen, meinasin saada sydänkohtauksen, kun kännykkäni alkoi hälyttää - tietysti minun tuurillani olin epähuomiossa koejännityksen kourissa laittanut kännykkäni asetukset äänettömän sijasta koville äänille. Soittoääneni pauhasi kuin mikäkin laukkuni pohjalla ja tuntui, että minulta meni ikä ennenkuin sain sen vaiennettua. Käteni tärisi kirjoittaessa tuon jälkeen varmaan viisi minuuttia, kun tunsin takana istuvan närkästyneen katseen selässäni ja sivuilta tulevia kimmastuneita pälyilyjä ohimoillani.
Olen nolojen tilanteiden mestari.:P
Ja en koskaan totu siihen.

Soitin asunnon entiselle omistajalle kokeen jälkeen ja hänen tärkeä asiansa koski keittiön sokeripalaa.:D

Nyt lähden käymään kelassa, täytyy mennä tivaamaan, että missä on viimekuun opintotuki ja koska ihmeessä aikovat antaa päätöksensä asumislisästä. Toivottavasti asia hoituisi mukavasti ja helposti ja saisin konkreettisemman vastauksen kuin "en tiedä koska päätös tulee".
Kelan vastaus kyllä kaikkiin kysymyksiini tähänasti on "en tiedä" - tuntuu, etteivät siellä työskentelevät ihmiset todellakaan tiedä mitään! Kerran melkein jo meinasin kysyä, että mahtaako virkailija tietää sitten edes omaa nimeään...xP
Juu, olen välillä paha suustani. Mutta joskus alkaa hermostuttaa, kun haluaisi edes jonkunlaisen vastauksen. Minulle kelpaisi ympäripyöreä p*skan jauhantakin, kuten "en osaa tarkasti sanoa, mutta eiköhän viimeistään vuoden sisällä" (:D) paremmin kuin "en tiedä".
Kysyipä mitä vain niin vastaus on: en tiedä.
-laitanko tähän kohtaan kummatkin etunimeni vai vain toisen?
virkailija: ömh..en tiedä
-laitanko tähän nykyisen osoitteeni joka vaihtuu kahden viikon päästä vai uuden?
virkailija: *aivan tyhjä ja typerä ilme: O.o - mitä? osoite? mikä se on?* en tiedä
-ruksitanko tämän kohdan lisäksi myös tämän?
virkailija: *pyörii ahdistuneena tuolillaan, katsoo lappua ja seiniä, katsoo tuskastuneena minua* en tiedä
-onko tällä kohdalla jotain konkreettista merkitystä jonkun asian suhteen? en nimittäin ole ihan varma, että oliko se 5 vai 9päivä.
virkailija: *apua..* en tiedä
-tarvitsetteko kopion maksetusta vuokrasta jos en ennen sitä saa tukea?
virkailija: *kyllä minun pitäisi tämä tietää-ilme* - kuitenkin vastaus on - klassisesti- en tiedä

Että näin.:D

Noh, olen kuitenkin pinnistellyt jokakerta ja ollut ystävällinen ja kärsivällinen, siitä on joskus jopa ollut apua - tosin olen mielessäni suivaantunut siitä, että minun pitää puhua hänelle kuin lapselle ja pohtia itse ratkaisua kysymykseeni. tulee välillä sellainen olo, että annan itse vastausvaihtoehtoja ja virkailijan vastaukset ovat hiukan kuin "polttaa" tai "viilenee", sitten kun hipaisen läheltä oikeaa vastausta virkalija muistaa miten asiassa piti menetellä. Mutta vastauksen saamiseen menee aina kauan! Ja on turhauttavaa, kun itse en tiedä vastausta ja sitten ihminen, jonka pitäisi mielestäni tietää, ei myöskään kuitenkaan tiedä, tai hän joutuu soittamaan jollekkin toiselle henkilölle saadakseen vastauksen tms.
Vaikkakin, toisaalta. En ihmettele, etteivät osaa vastata kaikkiin kysymyksiin, koska lomakkeiden kysymykset ja täyttökohdat ovat epäselviä ja varmaankin ihmiselle, joka on vasta työnsä aloittanut on vaikea vastat kysymyksiin jotka tulevat "uusina" hänelle. Eli, annan osittain anteeksi heidän "tietämättömyytensä".:)

Noniin. Olipas tässä vuodatusta kerrakseen. Nyt lähden asioille ja töihin ja hakemaan avaimet ym ym.:)

Viime bloggauksesta onkin pikkuisen aikaa. Muuttohyörintä on vienyt aikaani niin etten ole ehtinyt.

Kaikki on pakattu. Iiiihan kaikki. Lamppu pitää vielä irrottaa katosta, mutta kun se oli sinne niin vaikea kiinnittääkin, kahden miehen avulla, että en ole itse sitä uskaltanut/viitsinyt edes alkkaa yrittää irrottaa. Saanpi sen torstaina sieltä alas.:D

Tänään saan avaimen ja pääsen näkemään asunnon. Jännittäää.
Ja sänky tulee tänään illalla. Toivon myös, että tulee todellakin illalla, koska minä höpöpää muistin vasta eilen illalla, että - tosiaan, töitäkin olisi tänään, kappas! No, olen sieltä varmasti kolmeen mennessä kotona, eli uskoisin olevani aivan hyvissä ajoin.:)
Käyn ostamassa siivousvempeleet ja härvelit sitten matkani varrelta.:)

Eilen oli ihan hirmuisen kaameaa ukkosmyrsky!!!
Kulta kertoi siitä miulle ensin ja mie pyysin (oikein kauniisti), että hän puhkuisi ja puhaltaisi myrskyn ruotsin puolelle, ettei se tulisi kiusimaan miuta, kun pelkään sellaisia.:(
Mutta ei. Kullalla on kehnoista kehnoin suuntavaisto, parin tunnin kuluttua myrsky oli täällä! Kääk. Ja jouduin ypöyksin valtaisan armottoman luonnon ja ukkosmyrskyn keskelle!!:O
Copperkin pakotti miut ulos - oli hyvä että selvisin juuri ja juuri hengissä takaisin sisälle! 20cm pitkät limaiset tappaja-kastemadot yrittivät hyökätä miun kimppuun, meinasin hukkua vesilätäkköön, tuuli melkein lennätti miut koivun latvaan ja ukkonen yritti osua miuhun ainaki sata kertaa!!!! Ja ei näkyny pelastavaa sankaritarta, vaikka kuinka hoin mielessäni "tyttö pulassa, tyttö pulassa..!!". Copperkaan ei muuttunu Super-Hessuksi vaikka kuinka rukoilin! On miulla siinäkin ritari! Kelvoton, sanonpahan vaan!:D

Minun Vahva Sankarittareni ja Ritari Mustani ovat todellisuudessa siis pelkkiä hyödyttömiä nössyköitä.xD