No onkos tullut kesä?

Meille tuli joulu!

Ei viekkaudella eikä vääryydellä, vaan ihan suunnitellusti. Ja itse asiassa jo viime perjantaina. Glögin ja piparkakkujen saattelemana sytytimme upouuden joulutähden olohuoneen erkkeriimme. Se oli oikein hieno.

Vain yksi asia puuttui.

Talvi.

Minne ihmeeseen talvi on oikein kadonnut? Ulkona on seitsemän astetta lämmintä ja sunnuntaisella päiväkävelyllä näimme maassa mönkivän leppäkertun. Joulukuussa! Kun Helsingissäkin pitäisi vähintään kahlata sohjossa niin ei – ovat kuulemma avanneet Vuosaaren golf-kentänkin uudelleen. Joulukuussa!

Ilmaston lämpenemisestä huolestuneena olen alkanut tarmokkaasti pienentää perheemme ekologista jalanjälkeä. Haluan sen nimittäin mahtuvan uuteen autoomme.

Haluan meille Jeepin!

Tosin, koska minä en aja autoa ja mieheni ei ole innostunut autonvaihdosta – eikä varsinkaan järjettömästä Jeepistä – taidan jäädä ilman peniksenpidennystäni. Onneksi mieheni vilautti toista mahdollisuutta. Hän näytti vihdoinkin, monen vuoden vihjailun ja vokottelun jälkeen haalean vihreää valoa yhteiselle asunnonhankinnalle.

Voi iik ja kääk! Voisiko meistä tulla oikeasti avopari? Yhteisen asuntolainan onnellisia omistajia? Pankkilainan vankeja ja keskiluokkaisuuden keulakuvia?

Mitä sitä ihminen voi muuta joululahjaksi toivoa.

Paitsi tietenkin 600 gramman rasian Fazerin suklaakonvehteja ja Karin Slaughterin kirjan Merkitty.

Ja kyllä. Tuo oli vihje. Tontut kuitenkin lukevat tätä blogia.

Ja kait muutama pukkikin?

***

Blogin päivän biisi: Quincy Jones: Summer In The City