Eilen oli kummilapsen ns. aikuissynttärit. Siis vieraina aikuisia - ne varsinaiset esiteinikinkerit ovat kuulemma myöhemmin. Ainakaan viime vuonna ei synttäreitä juhlittu, vanhemmat kun erosivat tässä joku aika sitten. Nyt sankarin isä oli kutsunut kokoon omat vanhempansa, ex-vaimonsa nro 1, vanhan ystävänsä lapsineen ja minut ynnä siipan. Sekä ennakkomainonnasta poiketen myös ex-vaimonsa nro 2, kummilapsen äidin.
Tämän ex-vaimo nro 2:n kanssa olimme joskus maailmassa hyvin läheiset ystävät. Tarkemmin ajatellen ihan läpi tämän nyt jo edesmenneen liiton, joka tuotti kummilapsen. Sekä läpi heidän hermojarepivän eronsa (onko niitä muunlaisia?) ynnä sen jälkeisen epätoivon, masennuksen ja katumuksen. Ei ollut kerta eikä kaksi, kun ystävä ilmaantui oven taakse kyynelehtivänä hakemaan neuvoja ja olkapäätä. Lounastimme niin tiheään eräässäkin etnisessä ravintolassa tuossa vaiheessa, että tarjoilijat alkoivat jo katsoa minua kieroon epäillen minun piinaavan poloista naista itkun partaalle.
Kunnes sitten tapahtui jotain selittämätöntä, ja tämä ystäväni pani käytännössä välit poikki. Tjaa, tai teknisesti ei kuitenkaan. Hän vastailee nimittäin satunnaisiin tekstareihini edelleen kohteliaasti mutta viileästi. Mutta lakkasi toimimasta mitenkään vastavuoroisesti ystävyydessämme. Ei jaksanut kuunnella minun asioitani eikä lopulta enää hakeutunut kanssani minkään kanavan kautta yhteyteen. Emme olleet ennen eilistä tavanneet yli vuoteen; totta puhuen olin iloinen etten ennen kutsuille menoa tiennyt tapaavani nytkään. Jossain vaiheessa sain hänestä sen verran selitystä irti, että ei kuulemma saanut minun ystävyydestäni sitä mitä ystävyydeltä haluaa. Mitäs siihen sitten enää vastaan sanomaan?
Jaa, ne juhlat eilen. No, ne sujuivat niin kuin tuollaiset nyt tapaavat sujua. Keskusteltiin kohteliaasti isovanhempien kanssa, maisteltiin herkkuja, laulettiin päivänsankarille ja istuttiin maltillisesti iltaa. Ystäväni, tai se ex-sellainen, toki piti vaarin ettei istahtanut minun lähelleni tai joutunut muuten tilanteeseen, jossa olisi pitänyt jutella jotain kahdenkeskisempää. Ex-vaimo nro 1, jota en ollut aiemmin tavannut koskaan, osoittautui ihan normisosiaaliseksi, iloiseksi ihmiseksi (eikä vainoharhaiseksi ja skitsoilevaksi hulluksi, niin kuin ex-vaimo 2 joskus oman seurustelunsa ja avioliittonsa alussa hänet tuli markkinoineeksi, toim.huom.). Isovanhempien kanssa rupattelimme kaikenlaista kesäteattereista, kirjallisuudesta, radio-ohjelmista ja kissoista. Sankarin isän uusin naisystävä vain loisti poissaolollaan. Mikä oli lievä pettymys, kun häntäkään en ole vielä onnistunut tapaamaan. Mihin lie siivouskomeroon oli tungettu juhlien ajaksi.
Kun matkasimme juhlista kotiin, laskeutui minun päälleni kovin haikea olo. Muistin satunnaisia välähdyksiä ystäväni kanssa tekemistämme matkoista, baari-illoista, yhdessä koetuista elämän käänteistä. Koin jotenkin kovin todeksi sen aiemmin kyynisenä pitämäni lausahduksen, että kiittämättömyys on maailman palkka.
