Parissakin seurassa on keskustelu ajautunut itse kunkin asemaan perheessään. Siis siihen, onko sattunut syntymään esikoiseksi, keskimmäiseksi vai kuopukseksi. Ynnä siihen mitä tästä asemasta sitten seuraa: millainen asennoituminen elämään siitä on tuloksena. Rankimmillaan jopa siihen, millainen ihminen itse kukin on.
Keskustelukumppaneilla on ollut asiasta vankat mielipiteet. Syystä tai toisesta molemmilla kerroilla he ovat vielä kaikki kuuluneet samaan joukkoon, nimittäin esikoisten seurakuntaan. Nämä esikoiset ovat vielä keskustelun edetessä villineet toisiaan ja löytäneet esikoisuudestaan uusia tasoja. Yhdistipä toisella kerralla heitä horoskooppimerkkikin. Sitten lopulta.
Minä skeptikko kuuntelin enimmäkseen, enkä juuri antautunut tuohon spekulointiin. Korkeintaan yritin heittää sekaan pari nasevaa kommenttia monenlaisten tyypittelyjen onttoudesta. Esikoiset eivät ottaneet niistä onkeensa (tietenkään).
Älkäähän nyt ymmärtäkö väärin. Olen itsekin, tiettyyn rajaan asti, sitä mieltä että ihmisen tapaa olla tekemisissä muiden kanssa ohjaa se, missä kohtaa omaa sisarusparveaan hän on syntynyt. On ihan järkeen käypää, että esikoisasema korostaa kantajassaan muista huolehtimista ja vastuunottoa. Korostaahan?
Keskimmäiset tulevat toimeen monenmoisten kanssaihmisten seassa, kun ovat koko ikänsä harjoitelleet asiaa. Vai tulevatko?
Kuopukset taas, no ovat itsekeskeisiä ja vastuuttomia (jos kuuntelee esikoisten mielipiteitä). Tai eivät koskaan pääse täysin eroon roolistaan olla muiden ohjailun kohteina, ja saa täyttä itsemääräämisoikeutta asioihinsa. Eiväthän?
Mutta mutta. Jos mietin omaa perhettäni, niin kyllä: synnyin kuopuksena. Omat vanhimmat sisarukset eivät kuitenkaan koskaan ole asuneet kotona yhtä aikaa kanssani tahi muuten olleet läsnä arjessani. Tulin myös suhteellisen nuorena sisarusteni lasten enoksi ja sedäksi. Hoidin heitä jo pienestä pitäen, jonkinlaisessa isonveljen roolissa. Lisäksi olen huomattavasti sisaruksiani nuorempi, joten elin ison osan elämästäni myös kolmin vanhempieni kanssa. Ainoana lapsena, toisin sanoen.
Mikä minunlaisiini vaikuttaa näin eniten: kuopuus, keskimmäisyys kahden sukupolven välissä, vai pseudoesikoisuus? Vai onko osana kärsiä ainoan lapsen traumoista?
Sanooko teoria jotain tähän, häh?
