Jahas. Ensin piti selviytyä töistä lomalle ja vuorotteluvapaalle. Sitten ne molemmat veivät mennessään. Kesä kului suurelta osin mökillä, ilman sen kummempia tietoteknisiä yhteyksiä. Syksyn alettua palattiin kaupunkiin. Mietin monesti että kirjottaisinko jotain tänne, ja jos, niin mitä. En kirjoittanut. Pää oli tyhjä. Kynnys kirjoittaa mitään nousi suuremmaksi ja suuremmaksi.
Viime viikolla tapasin ystävää. Hän sattui kysymään mitä blogirintamalle kuului. En osannut sanoa juuri muuta kuin etten ole kirjoittanut aikoihin mitään. Mutta ehkä tuo kysymys oli kaikki mitä tarvittiin: täällä ollaan. Tuskinpa kukaan on henkeään pidätellen odotellut josko Jetsetterin näppäimistöstä kirpoaisi jokin viihdyttävä tai terävä hengentuotos. Itse olen kuitenkin odottanut itseäni, egomaanikko kun olen.
Niin, olen siis ollut vuorotteluvapaalla nyt muutaman kuukauden. Aika kulunut olemiseen, urheiluun. Opintoihin. Arvelin etukäteen että kunhan päivät ja viikot kuluvat, alkaa mielen sopukoista nousta esiin tavaraa joka vaatii huomiota. Arvelu on osoittautunut oikeaksi. En vain etukäteen hoksannut mitä pintaan nousisi. Ehkäpä kirjoitan tuosta erikseen.
Nyt on hidas aamu, yksi monista. Lopettelen aamiaista, kuuntelen radiota. Mietin mitä tänään alkaisi. Ulkona aamun hämärä vaihtuu joksikin valonkaltaiseksi tilaksi. Elämä on. Ja hyvä niin.
