• Kolmoisritti

Sain sitten lopulta tehtyä uuden Bredbandliittymän tilauksen, vaikka aluksi myyjä väitti, ettei kaapelia ole, mutta piti tarkistaa ja se onkin siellä. Nyt en ole kumminkaan saanut kirjallista vahvistusta tilaukselleni ja arvaan, että kyseessä on nimenomaan tarjous, jota ei haluta antaa, vaikka sitä mainostetaankin. Täällä on tavallista kaikenlaiset kieroilut, hidastamiset ja vedätykset nimenomaan laajakaista asioissa. Joutuu maksamaan erilaisia ylimääräisiä maksuja eikä niitä saa katkaistua millään. Haluan aina 1 tai 3 kk irtisanomisajan, koska olen kyllästynyt tappelemaan puhelimessa.