Absolut noll - romaani Pietarin homonuorista
Ruotsalainen toimittaja Anna Fock on kirjoittanut esikoisromaaninsa; aiheena Pietarin homomiehet.
Ruotsalainen toimittaja Anna Fock on kirjoittanut esikoisromaaninsa; aiheena Pietarin homomiehet.
Työväenmuseo Werstaalla Tampereella järjestetään 16.-17.8. kansainvälinen seminaari Queering the Memory Institutions. Hilpeys ja ennakkoluulo on avoinna yleisölle viimeistä päivää sunnuntaina 18.8. Sen on nähnyt kesän kuluessa lähes 4000 kävijää.
Ruotsalainen muslimi ja ihmisoikeusaktivisti Hanna Gadban paheksuu Svenska Dagbladetissa, että edelleenkään laissa ei erikseen säädetä mitään kunniarikoksista. Perheen kunniaa loukkaavat useimmiten perheen tytöt ja homo- tai lesbolapset.
Ruotsalainen aktivisti Alexander Bard yrittää yhä puhua olympiaboikotin puolesta. Hänen mielestään yksikään maa ei lähettäisi urheilijoitaan apartheid-maahan. Venäjällä on lähes tällainen tilanne vainottuja vähemmistöjä kohtaan.
Tampereen Työväenmuseon Hilpeys ja ennakkoluulo -näyttely lähenee loppuaan.
Helsinki Pride 2013 -kulkueeseen osallistui tuhansia ihmisiä. Ilon ja yhteisöllisen tunnelman vastapainona esillä oli myös vakavampia viestejä.
Ruotsalainen QX-lehti omistaa heinäkuun numeronsa naisten jalkapallon EM-kisoille. Kannessa poseeraa Ruotsin maajoukkueen Nilla Fischer. Hän on pian menossa avioliittoon naisen kanssa.
Pedro Almodóvarin uuden Matkarakastajat -elokuvan miljöö on Madridista Mexico Cityyn aikova matkustajalentokone, jota uhkaa onnettomuus. Suomen ensi-ilta on 19. heinäkuuta.
Advocate-lehti julkaisi viikko sitten mielipidekirjoituksen, joka käsittelee viime aikojen tietovuotoja ja amerikkalaisten asenteita eri mieltä olevia kohtaan. Obamakin on siinä mukana.
Yle TV1 -kanavalla maanantaina 8.7. kello 11.05 uusintana esitettävä dokumenttielokuva "44500 Max" kertoo Suomen ensimmäisestä ja ainoasta parfumööristä Max Perttulasta, joka haluaa valloittaa maailman luksushajuvesillään Viitasaarelta käsin.
HS:n laajan Mannerheim-koosteen toimittaja Tuija Pallaste sanoo jättävänsä päätelmät lukijalle. Jutulla kenraalin ja Kitty Linderin kirjeenvaihdosta ei ole tarkoitus todistella, että Mannerheim suhtautui samasukupuolisiin suhteisiin torjuvasti.
Marsalkka Mannerheimin tyttäret Sophie ja Stasie jakoivat elämänsä naispuolisten ystäviensa kanssa. Englannissa asunut Stasie esitteli ystävänsä isälle 1937. HS kuvasi Mannerheimin tyttärien elinkaaria Kuukausiliitteessä (7/2013).
Kuvagalleria Helsinki Pride 2013 -kulkueesta ja puistojuhlasta. Ilon ja yhteisöllisen tunnelman vastapainona esillä oli myös vakavampia viestejä.
Tämän vuotinen Mr. Gay Finland Aleks Vehkala ilmaisi omassa esittelyssään, että " Haluan edustaa myös muita vähemmistöjä kuten vähäosaisia ja etnisiä vähemmistöjä”. Vähäosaisista puhuttiin priden aikana enemmänkin.
Helsinki Pride 2013 -kulkueeseen osallistui tuhansia ihmisiä. Ilon ja yhteisöllisen tunnelman vastapainona esillä oli myös vakavampia viestejä.
Lauantaina 29. kesäkuuta Helsingin ydinkeskustassa järjestettiin pride-kulkue ja sen jälkeen Hakasalmen puistossa puistojuhla. Ranneliike.net oli mukana molemmissa. Perinteiseen tapaan sivusto kertoo kuvin ja sanoin päivän tapahtumista.
Pide-infopisteessä on viikon ajan ollut "kohtaamipaikka" eli seinä johon on saanut jättää viestejä.
Kaivohuoneella ovat käynnistyneet legendaariset naisten bileet. Ulko-ovella tulijaa tervehtii sateenkaarilippu.
Keskiviikkona Pride-viikon poliittisena teemana oli konservatiivisen kristillisen oikeiston markkinoimat uhkakuvat, joiden mukaan homoavioliitot ovat johtamassa jopa marxilaiseen vallankumoukseen yhteiskunnassa.
Olli Stålström ja Kati Mustola kertaavat seksuaalivähemmistöjen kohtelua historian saatossa. Yle Radio 1 lähettää ohjelman lauantaina 29.6 klo 12.15.
Keskiviikkona päästiin tutustumaan lepakoiden maailmaan. Ja lepakoilla tarkoitettiin pieniä hämärässä lenteleviä nisäkkäitä. Pride-viikon ohjelmaan oli keksitty lepakkoretki. Kuka lie keksinyt!
Jamesin ja Tylerin parisuhde ja ympäröivän yhteiskunnan kovuus ja kylmyys luovat dokumenttielokuvan kontrastin. Haave homomyönteisestä kaupungista realisoituu kodittomaan kulkemiseen ja nukkumiseen nälkäisenä puistoissa.
Myös Suomen lippu liehui lauantaisessa Berliinin pride-tapahtumassa. Suomea edusti ainakin toistakymmentä henkeä käsittänyt joukko. Kaikkiaan tapahtumaan osallistui 700 000 ihmistä. Katso kuvat.
Amerikkalaisista asunnottomista homonuorista on kuultu uutisia, mutta nyt uusi dokumentti avaa aihetta niin, että tosiasiat on helpompi ymmärtää. Nuoria ajetaan pois kodeistaan mm. uskonnollisista syistä.
Juhannus se on sateenkaari-ihmisilläkin.
Viime vuoden juhannuksena tv oli mukana yöjunan matkalla Helsingistä Rovaniemelle. Suora lähetys historiallisine arkistopätkineen oli kunnianosoitus junalle. Pohjanmaan lakeuksilla jututettiin myös miesparia. Juhannusjuna nähdään nyt uusintana.
Paavi hyökkäsi rajusti Vatikaanin omaa homoverkostoa vastaan. Onko sellaista? Miksi homoja kiinnostaa katolisen papin virka? Näistä "perimmäisistä" kysymyksistä keskustellaan vilkkaasti mm. saksankielisessä mediassa.
Kansalaisaloitetta tasa-arvoisesta avioliittolaista ja Tahdon2013-kampanjaa tuetaan lukuisin keinoin. Ravintoloissa on Tahdon-jälkiruokia ja Tahdon-drinkkejä, joiden tuotosta osa ohjataan kampanjalle. Lauantaina Turussa saattoi ottaa tatuoinnin.
Australialainen radiojuontaja menetti työnsä kysyttyään useamman kerran pääministeri Julia Gillardilta, onko tämän avopuoliso mahdollisesti homoseksuaali. Kysymyksen perusteena oli se, että avopuoliso Tim Mathieson on ammatiltaan kampaaja.
Eduskunnassa järjestettiin 5. kesäkuuta ihmisoikeustoimijoiden "Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt koulussa, työssä ja palveluissa - mitä uutta EU:n perusoikeusviraston tutkimus kertoo?" -seminaari. Tilaisuuden puheenvuorot ovat kuunneltavana.