Konservatiivisia näkemyksiä ei muuteta tieteen tuloksilla
Homokeskustelussa jälleen pulpahtivat esiin vanhat käsitykset homouden syistä ja homoperheiden vajavaisuudesta lasten kasvattamiseen. Sama keskustelu käy muuallakin.
Homokeskustelussa jälleen pulpahtivat esiin vanhat käsitykset homouden syistä ja homoperheiden vajavaisuudesta lasten kasvattamiseen. Sama keskustelu käy muuallakin.
Haideria muistetaan yhä Itävallan Klagenfurtissa. Ensin paljastettiin hänen kaksoiselämänsä. Nyt hänet on paljastettu mahdolliseksi talousrikolliseksi, jolla on pimeitä pankkitilejä ja miljoonia euroja.
Piispa Wille Riekkinen ja hiippakundekaani Sakari Häkkinen kirjoittavat Hesarin Mielipide-osiossa: "Jumalan lapsina ja osana tätä luomakuntaa myös homoseksuaaleille on taattava yhdenvertainen asema kaikessa kirkon toiminnassa."
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin tämän päivän päätöksessään totesi, että Venäjä on rikkonut useita Euroopan ihmisoikeussopimuksen pykäliä. Europarlamentin HLBTI-asioista seuraava ryhmä on ilmaissut tyytyväisyytensä päätökseen.
Ihmisoikeustuomioistuimessa on 150 valitusta Moskovan gay-mielenilmausten kieltämisistä. Homaktivisti Aleksejev voitti tämän prosessin. Venäjä joutuu korvaamaan Aleksejeville yht. 37 000 euroa.
Ilta-Sanomien juttu ja lööppi ovat aiheuttaneet suurta närkästystä homojen ja lesbojen keskuudessa.
Ajankohtaisen kakkosen homoillasta alkanut kohu on tuonut Setan jäsenjärjestöihin runsaasti uusia jäseniä. Yksistään Helsingin seudun Setaan on liittynyt sadan verran uusia ihmisiä, kertoo Helsingin Sanomat.
Elävä kirjasto toimii kuten tavallinenkin kirjasto, paitsi että paperisten kirjojen sijaan Elävästä kirjastosta lainataan oikeita ihmisiä 20 minuutin keskustelua varten. Tänään näitä kirjoja saa Kirjasto 10:ssä Helsingissä. KUUNTELE KIRJOJA
Oikeusprosessi Lontoossa: Saudikuninkaan Abdullahin lapsenlapsi on hakannut palvelijansa, käyttänyt tätä hyväkseen ja kuristanut hotellihuoneessa. Oikeus totesi: murha.
Baltic Pridestä uusi belgialaisdokumentti.
Liettuan parlamentti kieltäytyi purkamasta kahden kansanedustajan immuniteettia, vaikka nämä väkivaltaisesti osallistuivat toukokuussa Baltic Priden vastaiseen mielenositukseen.
Kristillisdemokraateilla näyttää olevan linjauksen paikka. Kari Kärkkäinen (KD) haluaa viheltää kuumana käyvän homokeskustelun poikki.
Saksan sisäministeriö ilmoittaa, että Pius-veljeskuntaa ei panna perustuslain nojalla tarkkailuun. Saksan vihreät olivat syyttäneet veljeskuntaa perustuslain vastaisista tavoitteista.
Kolombian valtionyliopiston teettämän tutkimuksen mukaan kahdeksan kymmenestä kolombialaishomosta on joutunut fyysisen tai sanallisen hyökkäyksen kohteeksi. Useat homofobisista välikohtauksista ovat turvallisuusjoukkojen univormupukuisten henkilöiden aih
Brasilialainen homoryhmä Grupo Gay de Bahía kertoo, että homoihin, lesboihin, transsukupuolisiin ja biseksuaaleihin (LGBT) kohdistuvien murhien määrä on jatkanut kasvuaan.
Helsingin hiippakunta järjesti lokakuun alkupuolella tilaisuuden seurakuntavaalien ehdokkaille. Tulkaa Kaikki -liike kerää äänestäjien avuksi tietoja uudistusmielisistä ehdokkaista.
Pitkään Serbiassa on siedetty kansallisia äärijoukkoja pelon ja taktiikan vuoksi. Nyt alkaa taistelu ääri-ilmiöitä vastaan, koska ne huonontavat Serbian mainetta.
Päivi Räsänen YLEn aamu-TV:ssä maanantaiaamuna: "Raamatun suhtautuminen homoseksuaalisuuden harjoittamiseen on kuitenkin tuomitseva: se on syntiä, ja tämä taas on henkilökohtainen näkemykseni."
Joan Ribó pitää naurettavana ja taantumuksellisena, että sana ”gay” yhdistetään pelkästään pornografiiaan.
Kirkosta eroamiset jatkuvat. Perjantaina erosi 3 474 ihmistä. Urheilukonkarit ovat myös ottaneet kantaa.
Yhdysvaltain presidentti Barack Obama pitää homoseksuaalisuutta synnynnäisenä ominaisuutena ja pitää vääränä seksuaalisen suuntautumisen vuoksi tapahtuvaa syrjintää. Obama toi esiin kantansa opiskelijatapaamisessa Washington D.C.:ssä.
Ensimmäinen avoimesti homo kaupunginvaltuutettu Fort Worth Cityssä Texasissa Joel Burns piti koskettavan "It Gets Better"-puheen nuorille kaupunginvaltuustonsa kokouksessa. Hän itse näyttää esimerkkiä, miten kaikki muuttuu paremmaksi.
Hollantiin saatiin vähemmistöhallitus. Populistijohtaja Geert Wilders on luvannut tukea hallitusta. Opetusministerin alaan kuuluvat nyt myös HLBTI-asiat.
Viron evankelis-luterilainen kirkko peruutti pastori Heino Nurkin hengelliset valtuudet lokakuun alussa. Virallinen syy oli säädyttömään tekoon syyllistyminen ja väärän opin levittäminen. Nurk on kristillisen homoyhdistyksen perustaja.
Ylen vaalisivuilla käytiin alkuviikosta kovaa pohdintaa kokoomuksesta ja konservatiivisista äänestäjistä. Kuka saa konservatiivien äänet?
Yhdysvaltain liittovaltion tuomari määräsi välittömästi keskeytettäväksi DADT-lain käytön kaikkialla armeijassa. Oikeusministeriöllä on 60 päivää aikaa valittaa tuomiosta.
New Yorkissa ovat lisääntyneet hyökkäykset homoja ja lesboja vastaan. Samaan aikaan Tea-Party -liike vaalikampanjassaan vastustaa homojen ja lesbojen tasa-arvoa. PÄIVITETTY
Setan blogissa puhutaan homoista ja huumorista. Saako homolle nauraa. Aihe tuli Åttå drinkero -mainoskampanjasta. Miten siihen suhtaudutaan?
Valkovenäläinen aktivisti Sergei Praded pidätettiin maanantaina Minskissä, kun hän oli Coming-out-day -päivän mielenilmauksessa.
Professori Jonathan Katz julkaisi 1999 kirjoituksen, jossa hän totesi itsensä homofobikoksi ja olevansa siitä ylpeä. Nyt hänen oma poikansa Isaac tulee ulos kaapista lehtikirjoituksessaan.