Eva Dahlgren konsertoi Suomessa
Eva Dahlgren käynnistää marraskuussa Pohjoismaiden kiertueensa Suomesta. Konsertit ovat 9.11. Turussa ja 11.11. Helsingissä. Lokakuun puolivälissä Evalta on tulossa myös uusi albumi Snö.
Eva Dahlgren käynnistää marraskuussa Pohjoismaiden kiertueensa Suomesta. Konsertit ovat 9.11. Turussa ja 11.11. Helsingissä. Lokakuun puolivälissä Evalta on tulossa myös uusi albumi Snö.
Suomen Evankelis-Luterilaisen kirkon kirkkohallituksen mielestä hedelemöityshoitoja ei pitäisi sallia naispareille tai yksin eläville naisille. Suomeen on valmisteilla keinohedelmöitystä koskeva lainsäädäntö, ja kirkkohallitus ilmaisi kantansa asiaan täys
Ruotsin kolmanneksi suurimman kaupungin Malmön asukkaat voivat ensi viikonloppuna käydä kirjastostaan lainaamassa keskustelukumppanikseen 45 minuutiksi mm. homon. Idea ´Living Library´ on alkujaan Britanniasta ja sitä on kokeiltu mm. Tanskassa. Projekti a

Suosittu, Ali G -hahmostaan ja Da Ali G Show -komediasarjastaan tunnettu brittikoomikko Sacha Baron Cohen on kiinnitetty komediaelokuvaan näyttelemään homoa ranskalaista formula 1 -kuskia, joka lähtee USA:an tarkoituksenaan kukistaa maailmanluokan formula

Maan hallitus tiedotti alkavansa selvittää, voisiko homoseksuaalisuuden laillistaminen rohkaista ihmisiä tutustumaan HIV:n ehkäisykeinoihin ja tartunnan saaneita hankkimaa hoitoa. HIViä pidetään Jamaicalla edelleen homojen sairautena. Sen leiman ja homoje

Tallinnassa järjestettiin jo toista kertaa pride-paraati. Moonbow Pride 2005 -tapahtumaviikko huipentui lauantaina kulkueeseen, johon otti osaa useampi sata ihmistä. Kulkueen lähtöpaikalla oli iltapäivällä pommihälytys ja myöhemmin ainakin yksi ihminen pi
Närää on herättänyt se, että vuokran hintojen nousun myötä kimppa-asuminen on lisääntynyt ja asumislisää myöntäessään Kela katsoo samassa asunnossa kahdestaan asuvan miehen ja naisen puolisoiksi, jos nämä eivät toisin todista. OYY:n mielestä päätös suhtee
Lauantaina 6. elokuuta pride-tapahtumat järjestettiin mm. Tukholmassa ja Amsterdamissa. Amsterdamin pridessa mm. muistettiin Iranissa homouden takia hirtettyjä teinipoikia.
Australian GLBT-järjestöt vaativat Punaista Ristiä muuttamaan politiikkaansa kieltää ´seksuaalisesti aktiiveja´ homoja luovuttamasta verta. Seksuaalinen suuntautuminen ja seksikumppanin sukupuoli ovat järjestöjen mukaan merkityksettömiä asioita, kun pitäi
Hollanti keskeyttää homojen luovuttamisen Iraniin. Päätös syntyi sen jälkeen, kun Iranissa hirtettiin kaksi teinipoikaa, jotka olivat ´syyllistyneet homoseksuaalisuuteen´. Viime viikolla Ruotsi keskeytti homojen palautuksen Iraniin kunnes maan tilanne on
Vain päivä sen jälkeen, kun Moskovalaiset seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ajavat järjestöt ilmoittivat kertoivat aikeistaan järjestää pride-kulkue Moskovassa ensi keväänä, ilmoitti kaupungin pormestari, ettei kannata vaivautua. Pormestari Juri Luzhkov sa

Kaksi teini-ikäistä naista avioituivat perinteisessä hindu-seremoniassa Intiassa Länsi-Singhbhumin alueella, Bharbarian kylässä, huolimatta samaa sukupuolta olevien avioitumisen kieltävästä laista. Lehdistön saamien tietojen mukaan toisen naisen isä oli k
Venäjän ensimmäinen pride-tapahtuma on tarkoitus järjestää Moskovassa 27. toukokuuta 2006. Silloin on kulunut 13 vuotta homoseksuaalisuuden dekriminalisoinnista venäjällä. Moskova on yksi niistä harvoista eurooppalaisista suurkaupungeista, jossa ei ole om
Iltalehti kertoo Evijärvellä seurakunnan suntion saamista potkuista. Seurakunta ja suntio uskovat potkujen syyn olevan se, että kolmekymppinen suntio on homo. Lehden tietojen mukaan kymmenet seurakuntalaiset ovat kirjoittaneet potkuja vastustavan adressin
Utahin viranomaiset ovat hyväksyneet homomyönteiset viestit personoiduissa rekisterikilvissä. Aiemmin kirosanojen, alatyylisten ja esim. huumeteemaisten ilmauksien kanssa kiellettyjen asioiden listalla olleet homoteemaiset rekisterikilvet ovat nyt päässee
Ihmisoikeusaktivistien mukaan Iranin viranomaiset jahtaavat nyt kolmea nuorukaista, jotka on liitetty viime viikolla julkisesti hirtettyihin ´homoseksuaalisuuteen syyllistyneisiin´ teinipoikiin. Ihmisoikeusaktivistit uskovat, että kolmen etsityn pojan nim
Tuore tutkimus homofobiasta Australiassa kertoo, että vaikka Australia on hyvin suvaitsevainen, on sielläkin alueita, joissa homofobiaa esiintyy paljon. Tutkimus on suurin maassa koskaan tehty kartoitus asenteista seksuaalivähemmistöjä kohtaan. Siihen haa
Saksan homojärjestöt ovat kiukustuneet tiedoista, joiden mukaan kolmessa Saksan osavaltiossa poliisi pitää salaisesti tietokantaa homoista. Der Spiegel -lehti kertoo, että että tiedostoihin on koottu homojen nimiä, jotka ovat olleet tekemisissä oikeusjärj
Italian opposition johtaja, keskustavasemmistoliittouman pääministeriehdokas Romano Prodi on ilmoittanut, että hän tukee lesbojen ja homojen parisuhteet tunnustavan lain luomista, joka ranskan mallin mukaisesti takaisi avoliitossa asuville homo- tai heter
Ruotsin pääministeri Göran Persson on sanonut ruotsalaiselle QX-lehdelle, että hänen mielestään homomiehillä pitäisi olla oikeus luovuttaa verta ja elimiä. Pääministeriä haastateltiin lähestyvän Tukholman Priden tiimoilta. Hän on ensimmäinen huippupoliiti

Belgian hallitus kertoo, että maassa on solmittu kaikkiaan 2442 samaa sukupuolta olevien avioliittoa. Laki on ollut voimassa vuodesta 2003 lähtien. Belgia oli toinen maa maailmassa Hollannin jälkeen, joka laillisti homoavioliitot.
Riiassa vietettiin ensimmäistä kertaa pride-tapahtumaa. Kaupungin johto kielsi aluksi kulkueen, mutta oikeus kumosi kiellon. Päivällä tapahtumaan liittyneeseen konferenssiin ja kulkueeseen osallistui muutamia kymmeniä ihmisiä. Poliisi pidätti kuusi ihmist
USA:ssa Georgian osavaltiossa paikallinen suurin homojen ja lesbojen yhdistys käynnisti laajan mainoskampanjan, jolla pyritään muuttamaan suuren yleisön suhtautumista seksuaalivähemmistöihin. Kampanja käynnistettiin pystyttäällä 12 mainostaulua Atlantan m
Riian Pride-paraati järjestetään sittenkin laillisesti lauantaina 23.7.2005. Riian alueen hallinto-oikeus on tänään iltapäivällä kumonnut Riian kaupunginjohtajan päätöksen kieltää pride-paraati.

Iranissa Mashadin kaupungissa hirtettiin julkisesti kaksi teinipoikaa, sillä he olivat oikeuden mukaan syyllistyneet homoseksuaalisuuteen. Toinen pojista oli 16-vuotias ja toinen 18 vuotta. Pojat olivat myöntäneet - mahdollisesti kidutuksen jälkeen - harr

Kanadan ylähuone on hyväksynyt lakiesityksen, joka antaa samaa sukupuolta olevien solmia avioliiton samoin oikeuksin kuin eri sukupuolta olevatkin. Laki astuu voimaan hetki kun kuningattaren edustaja on sen hyväksynyt.
Village People -yhtyeessä poliisihahmona vaikuttanut laulaja Victor Willis joutui tekemisiin Kaliforniassa oikeiden poliisien kanssa. Poliisin pysäytettyä Willisin auton, sieltä löytyi ladattuna luvaton 45-kaliiperinen paukkurauta ja kokaiinia.
Norjan homot tuovat Stavangerin gastronomiafestivaaleille heinäkuun lopussa markkinoille hiilihapotetun veden. ”Homo light” on päärynän makuista ja väriltään vaaleanpunaista.
Herännäiset eli körttiläiset kokoontuivat Saarijärvellä 8.–10.7. Herättäjäjuhlilla kävi useampi kymmenen tuhatta vierasta. Puheissa toivotettiin myös vähemmistöt tervetulleiksi.