Australiassa kartoitettu asenteita homoja kohtaan

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren

Tuore tutkimus homofobiasta Australiassa kertoo, että vaikka Australia on hyvin suvaitsevainen, on sielläkin alueita, joissa homofobiaa esiintyy paljon. Tutkimus on suurin maassa koskaan tehty kartoitus asenteista seksuaalivähemmistöjä kohtaan. Siihen haastateltiin kaikkiaan 24 718 yli 14-vuotiasta. Tutkimuksen teki The Australia Institute.

Tutkimuksen mukaan Queensland ja Tasmania olivat homofobisimmat osavaltiot ja Pohjoisterritorio oli näiden kannoilla. Tutkimuksessa kävi myös ilmi, että jopa Sydneyssä on voimakasta homofobiaa, etenkin eteläisissä esikaupungeissa. Kaupunkialue, jossa asuu laaja homoyhteisö, oli kuitenkin varsin suvaitsevainen. Suvaitsevaisin alue on Victoria. Melbournen alue on erityisen suvaitsevainen.

Vanhemmat ihmiset osoittautuivat homofobisemmiksi kuin nuoremmat, miehet olivat homofobisempia kuin naiset ja parempi koulutus näytti vähentävän homofobiaa. Erityisesti 14-17 vuotiaat pojat olivat tutkimuksen mukaan erityisen homofobisia.

Tutkimuksessa kävi myös ilmi, että roomalaiskatolisen kirkon negatiivisista asenteista huolimatta kaikista johonkin uskontokuntiin kuuluvista nimenomaan roomalaiskatoliset olivat vähiten homofobisia Australiassa, yhdessä anglikaanien kanssa. Esimerkiksi Baptistit ja evankeliset olivat selvästi homofobisempia. Odotetusti suvaitsevaisimmat ihmiset löytyivät uskonnottomista.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Kaikkiaan noin kolmannes australialaisista piti homoutta "moraalittomana".

365gay.com

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!