Rekisterikilvessä GAY WE GO

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren

Utahin viranomaiset ovat hyväksyneet homomyönteiset viestit personoiduissa rekisterikilvissä. Aiemmin kirosanojen, alatyylisten ja esim. huumeteemaisten ilmauksien kanssa kiellettyjen asioiden listalla olleet homoteemaiset rekisterikilvet ovat nyt päässeet pannasta.

Sikäläinen Elizabeth "Beano" Solomon päätti hakea itselleen kolmea kilpeä, joissa on tekstit "Gay We Go", GAYSROK (Gays are OK) ja GAYRYTS (Gay rights), tukeakseen homojen oikeuksia ja tytärtään, joka on lesbo. Hän halusi kilvet näkyvyyden aikaansaamiseksi, mutta ennen kaikkea tuodakseen esiin myönteisen viestin. Hänen mukaansa on tärkeää, että lapset ja aikuiset saavat tietää, että on vanhempia joille lasten homous ei ole ongelma. Solomon aikoo pistää kilvet liikenteeseen heti kun se on mahdollista ja sanoo, että "päätös on voitto hänen tyttärelleen ja hänen kahdelle miespuoliselle homolle kaverilleen."

Alkuun kaksi kilvistä kiellettiin, mutta Solomonin ajettua niiden hyväksymistä ja äänestyksen jälkeen ne hyväksyttiin. Ei ole epäilystäkään, etteivätkö kilvet herättäisi vastustusta ja närää. On mahdollista, että päätökseen tulee vielä muutos. Osavaltiossa voidaan olla huolissaan siitä, että kilvet avaavat oven voimakkaampiakin viestejä sisältäville kilville ja että kilvistä tulee keskustelufoorumi.

- tv.ksl.com

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!