Wien: Oma sateenkaari-raitiotielinja
Wienissä aiotaan jälleen liputtaa raitiovaunut sateenkaarilipuin koko pride-kuukauden ajaksi. Nyt etsitään maksajia eli lahjoittajia. Yhden linjan liputtamien maksaa 210 euroa.
Wienissä aiotaan jälleen liputtaa raitiovaunut sateenkaarilipuin koko pride-kuukauden ajaksi. Nyt etsitään maksajia eli lahjoittajia. Yhden linjan liputtamien maksaa 210 euroa.
Toronton oikeistovoimat pitävät veistä Priden kurkulla. Kaupungin avustus maksetaan vasta jälkikäteen, kun on todettu, ettei kukaan ole ollut Priden aikana Israelia vastaan. Vain provinssin avustus on jo maksettu.

Berliinin ylipormestari Wowereit on ollut ystävyysvierailulla Moskovassa. Ensi viikonvaihteen pride-kielto on yhtenä puheenaiheena.
Tänään torstaina käynnistyy Tukholmassa kansainvälistä kiinnostusta herättänyt karhuviikonloppu, Bear Weekend. Neljä päivää erilaista ohjelmaa.
New York Timesin 160-vuotisen historian ensimmäinen avoimesti homo kolumnisti Frank Bruni (46) saa palstatilaa.
Kolehtien kantamista anovien tulee ottaa huomioon "kirkon yhteiset päätökset", totesi Kirkkohallituksen yleisistunto 25.5. Älä alistu-kampanjan yhteydessä kävi ilmi sen tukijoiden saaneen myös kolehtirahoja.
Helsingin käräjäoikeuden mukaan Telanne ei syyllistynyt työsyrjintään, kun hän antoi lokakuussa potkut Lapin Kansan päätoimittajaksi valitulle Johanna Korhoselle. Tapausta käsitellään seuraavaksi hovioikeudessa.
Ensi viikon lopulla on Bratislavan pride-tapahtuma. On musiikillinen toritapahtuma ja pride-kulkue. Pride-viikko alkaa jo tämän viikon lauantaina.
Monissa Itä-Euroopan maissa sateenkaariparaatit eivät ole mikään itsestäänselvyys. Amnesty on nostanut näiden paraatien suojelemisen yhdeksi painopistealueekseen.

Oikeuskansleri Indrek Tederin mukaan avioliiton rajaaminen miehen ja naisen väliseksi ei riitele perustuslain kanssa, mutta samaa sukupuolta olevien parisuhteita koskevan lainsäädännön puuttuminen ei ole harmoniassa perustuslain kanssa.
Acoustical Society American konferenssissa Seattlessa esitellään tänään tutkimus, jonka mukaan homot yllättävän tarkasti tunnistetaan puheen perusteella. Jo sanan ensimmäinen vokaali paljasti homot.

6. - 11. kesäkuuta Tallinnassa järjestetään solidaarisuus- ja kulttuuriviikko ´Oman maailman avartamisen festivaali´, jolloin on tarjolla taide- ja valokuvanäyttelyitä sekä filmiesityksiä.
Brasilian valtakunnallinen homojen, lesbojen, transsukupuolisten ja biseksuaalien järjestä ABGLT järjesti kansainvälisenä homofobian, transfobian ja bifobian vastaisena päivänä toisen mielenosoituksensa seksuaaliseen suuntautumiseen perustuvaa syrjintää
Kansainvälisenä homofobian, transfobian ja bifobian vastaisena päivänä La Glorietan maakunnan poliisit estivät aktivisteja jakelemasta sateenkaariväestöä koskevaa opetusaineistoa. Aktivistit kuuluvat Argentiinan valtakunnalliseen homojen, lesbojen, transs
Kansainvälisenä homofobian, transfobian ja bifobian vastaisena päivänä Meksikossa julkaistiin tulokset haastattelututkimuksesta, joka selvitti ihmisten suhtautumista syrjintään. Tulokset olivat huolestuttavia.
Iltalehti kertoi torstaina, että keski-ikäinen mies pahoinpideltiin "ronskisti", kun hän oli sopinut seksiseurasta netin kautta. Oven takana olikin kaksi ja kolmas liittyi myöhemmin joukkueeseen.
Brasilialaisen Río de Janeiron alueen hallitus alkoi viime maanantaina edistää uutta aloitetta sateenkaariväestön tukemiseksi ja siihen kohdistuvan syrjinnän kitkemiseksi.
Tsekin sisäministeriö torjuu voimakkaasti EU-komission väitteet "keskiaikaisista" penistesteistä maahanmuuttajille.
Osavaltiovaaleissa mitataan koko Saksan hallituspuolueiden kannatusta. Merkelin kristillisdemokraatit ovat viime aikoina kokeneet karvaita tappioita ja Westerwellen liberaalit ovat saaneet murskahäviöitä. Jatkuuko sama linja?
Helsinki Priden teemana on rakkaus ja suojelijana Mikael Jungner, monen mielestä teemaan liittyen. Jungner näkee kuitenkin myös asian poliittisen puolen.
Meksikolaisen Coliman osavaltion hallituksen edustajat allekirjoittivat toukokuun 17 päivänä sopimuksen tasa-arvon puolesta ja syrjintää vastaa. Tarkoituksena on luoda keinot homofobian, transfobian ja bifobian vastaisessa taisteluun. Äskettäin vietety
Kölniläinen reggae-laulaja Gentleman on tänä kesänä esiintymässä Ilosaarirockissa. Gentleman on puhunut homofobiaa vastaan. Aikaisempina vuosina Ilosaarirockissa on ollut jamaikalaisia homoille kuolemaa julistavia tähtiä.
Viime tiistaina oli Kölnissä spontaani koululaismielenosoitus, jossa aiheena oli katolisen kirkon homofobia. Alkusysäyksenä oli se, että tunnettu teologi David Berger menetti opettajanoikeutensa toukokuun alussa.
Uusi tutkimus kertoo amerikkalaisten homomiesten selviävän eturauhassyöpähoitojen jälkeisestä ajasta muita miehiä huonommin.

Australialaiseen Talent-kisaan osallistui kilpailija epätavallisella esityksellä.
Tulisieluinen opetus Tornion seurakunnan rippikoulussa on johtanut lasten vanhempien tekemään kanteluun kirkkoneuvostolle, kirkkoherralle ja Oulun hiippakunnan tuomiokapituliin.
Pohjoismaisten nahka- ja fetissikerhojen kattojärjestön ToEn vuosikokous pidetään viikonloppuna Helsingissä. Iltabileissä edellytetään asiaan sopivaa pukeutumista.
Urheilumaailman avautumisesta kertovien uutisten tulvassa on myös toisensuuntaisia. Viimeksi Saksan jalkapallomaajoukkueen kapteeni varoitti ulostulijoille mahdollisesti tiedossa olevasta suunsoitosta.
Iltasanomien toimittaja Vesa Mäkinen valitteli 18.5 -lehdessä huonoa homovitsien varastoaan ja toivoi lukijoilta homovitsejä. Niitä, johdon kannasta riippuen, ehkä lehdessä julkaistaisiinkin.
Tutkijat: homoseksuaalisuus, selibatia ja vain miehistä muodostuva kirkollinen yhteisö eivät ole syynä katolisessa kirkossa ilmitulleeseen pedofiliaskandaaliin.