Bratislavan Pride

  • Uutinen
  • Pride
  • vaeltaja2006

Bratislavan Pride-kulkue on kesäkuun 4. päivänä 2011. Viime vuonna Bratislavan pride-paraati jäi osittain järjestämättä, kun äärioikeistolaiset häiritsivät paraatia. Nyt saadaan tukea kaupungin korkealta johdolta. Stare meston eli Bratislavan vanhan kaupungin pormestari Tatiana Rosová on ilmoittanut tukevansa kaikkien ihmisten oikeuksia - mukaan luettuna myös homot ja lesbot. Hän on myös kansanedustaja, ja videossa hän sanoo, että hän kannattaa ihmisoikeuksia sekä virassaan että yksityisesti.

Torijuhlaan osallistuu myös ulkomaalaisia, mm. meppi Ulrike Lunacek Itävallasta. Wienistä Bratislavaan on matkaa 70 kilometriä.

Torijuhla pidetään Hviezdoslavovo námestiellä. Se on yksi merkittävimmistä paikoista Bratislavassa. Avajaispuheet ovat klo 13 paikallista aikaa. Sen jälkeen om erilaisia esiintyjiä, mm. slovakialainen rokkibändi Live Flowers ja laulaja Marcel Berky. Hän oli mukana vuonna 2010 paikallisessa euroviisukarsinnassa. Tsekkiläinen laulaja Anette Langerova saapuu myös esiintymään.

Klo 16.30 alkaa paraati, jonka reittiä ei turvallisuussyistä etukäteen kerrota. Paraatin jälkeen on after-bileet kaksikerroksisella bilelaivalla Lod' Cafe (Ventúrska 270/2). Runsas musiikkiohjelma jatkuu aamutunneille saakka.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!