Andy Warholin filmi Flesh esitettiin ensi kertaa 50 vuotta sitten

  • Teema
  • Historia
  • vaeltaja2006
  • 1
Fleshin päähenkilö Joe. Kuva Youtuben videosta.

Andy Warholin elokuva Flesh on täynnä intohimoa, alastomuutta, poseeraamista ja eroottista juttelua. Elokuva syntyi ennen Stonewallin tapahtumia. Ensiesitys oli 26.9.1968. Elokuvaa esitettiin Mannerheimintiellä elokuvateatteri Coronassa vuonna 1973..

USAssa sensuuri oli juuri lieventynyt, eikä miehen peniksen esittäminen enää ollut rikos. Fleshiä on kutsuttu underground-elokuvaksi. Se kuvaa ”ulkopuolisia”. Andy Warhol ei kuitenkaan ole ollut mikään ulkopuolinen vaan hän on ollut arvostettu taiteilija, joka tunnettiin hyvin New Yorkin paremmissa homopiireissä.

Kaikkien Andy Warhol-filmien tekijänä ei ole Warhol itse, vaan osa on syntynyt hänen luomassaan Factory-taidekollektiivissa. Monien filmien tekijänä on ollut Paul Morrissey, Warholin läheinen ystävä.

Elokuvan tekniikka on äärimmäisen yksinkertainen, lähes primitiivinen.Fleshissä näkyy hyvin materiaalin viimeistelemättömyys . Se on olennainen osa tyyliä. Warhol itse sanoi, että valaistus on huono, kamerat ovat huonoja, mutta ihmiset ovat kauniita. Filmeissä ”löydetään uudelleen” ihminen. Kun suuren elokuvastudion tuotanto maksaa miljoonia, Flesh tuli maksamaan vain muutamia tuhansia. Ihmiset ovat filmin vetovoimatekijänä.

Flesh kuvaa yhtä päivää newyorkilaisen rattopojan elämässä. Hän herää alussa pikkuhiljaa ja lopussa hän käy nukkumaan. Rattopojalla ei ole mitään tabuja, vaan hän on kaikkien kanssa, miesten, naisten ja transihmisten. Filmi ei kuitenkaan ole rivo, ruma tai luotaantyöntävä. Se ei ole pornoa, vaan se on hyvin ”siisti” filmi. Homoseksikohtauksia ei ole. Mutta siinä on paljon alastomuutta ja pitkiä kohtauksia, joissa vain ollaan. Katsoja saa rauhassa tarkastella tai tirkistellä.

Päähenkilöllä Joe Dallesandrolla on satoja kasvojen vivahteita ja pieniä ystävällisiä eleitä. Häntä ei ole maskeerattu viimeisen päälle, vaan hän on hyvin todentuntuinen. Näppylätkin näkyvät takapuolessa. Paikallaan pysyvä kamera kuvaa minuuttitolkulla alastomana nukkuvaa Joeta. Paikallaan pysyvä kamera on tyypillinen monissa muissakin Warholin filmeissä. Taylor Mead's Ass -filmissä on kuulemma 70 minuuttia kuvaa yhden miehen takapuolesta. Katsojalla on lupa katsoa. Se oli tärkeää 1960-luvulla nuoruuttaan eläneille. Siihen aikaan kadulla ei saanut katsoa kaunista tai komeaa vastaantulijaa, jos tämä sattui olemaan samaa sukupuolta.

Flesh on kaikessa autenttinen. Lyhyt jakso kuvaa Joeta New Yorkin 42. kadulla, joka silloin oli parittajien, prostituoitujen ja erilaisten baarien katu, mutta jonka kaupungin pormestari siivosi 1980-luvulla.

Samana vuonna 1968, kun Flesh esitettiin, tuli ensi-iltaan myös Pasolinin Teorema. Flesh on autenttinen, todentuntuinen, Teoreemassa ei ole mitään autenttista, vaan ainoastaan symboliikkaa, joka ei helposti avaudu yleisölle.

Flesh on menettänyt tehoaan, kun elokuvat nykyään ovat pullollaan alastomuutta, seksiä, erilaisia vähemmistöjä ja laajaa tunneskaalaa. Mutta 50 vuotta sitten tilanne oli tyystin toisenlainen. Joe Dallesandroa ei ole paljon julkisuudessa nähty. Berliinin elokuvajuhlilla hänelle annettiin palkinto elämäntyöstään vuonna 2009. Hän oli itse paikalla.

Flesh-elokuva Youtubessa
 

Psyke ry:n 96-lehti kertoi Fleshin tulleen Suomeen numerossaan 4-1973

1 kommenttia

Fleshiä on kutsuttu underground-elokuvaksi. Se kuvaa ”ulkopuolisia”. Andy Warhol ei kuitenkaan ole ollut mikään ulkopuolinen vaan hän on ollut arvostettu taiteilija, joka tunnettiin hyvin New Yorkin paremmissa homopiireissä.

Paul Morrisseyn otti ohjaajan roolin Joe Dallessandro trilogian Flesh (1968), Trash (1970) ja Heat (1972) aikoina. Näissä elokuvissa Andy Warhol on nimetty tuottajaksi, Morrisseyn myötä Warhol elokuvista tuli narratiivisempia ja päätyivän usein kaupalliseen levitykseen. Huomattavaa on, ohjaajavaihdos tapahtui Flesh elokuvan aikana, jolloin Valerie Solanis ampui Andy Warholia. Kuvausten aikaan Andy oli toipumassa sairaalassa. 1960-luvulla Warhol oli tunnettu NY underground taiteilijana ja pop, seurapiirien arvostusta hän alkoi saamaan 1970-luvulla siirtyessä muotokuviin.
Morrissey-elokuvat ovat tärkeitä independent ja art house genren edelläkäviöitä, siinä missä aikaisemmat Warhol leffat tunnustetaan kokeellisina ja avantgardisina. Warhol-elokuvat ovat merkittäviä homo/queer/camp teemoineen, näyttelijöinä on usein transsukupuolisia.

Kansallinen audiovisuaalinen instituutti KAVI esitti sarjan Andy Warhol elokuvia syksyn ohjelmistossaan. https://kavi.fi/fi/elokuva/1595485-warhol-i