Eduskunnan lakivaliokunnan on määrä näinä aikoina päättää, otetaanko lakialoite tasa-arvoisesta avioliittolainsäädännöstä valmisteltavaksi vai raukeaako se. Suomeksi: onko kansanedustajilla tahtoa edistää lainsäädännön yhdenvertaistamista, vai pitääkö kansan ottaa lusikka kauniiseen käteen ja tehdä kansalaisaloite. Yli vuoden lakivaliokunnassa toimenpiteitä odottaneen aloitteen kohtalon on ennakoitu ratkeavan mahdollisesti tiistaina 26. helmikuuta. Jos ei silloin, niin kumminkin lähiaikoina.
Nykyisin Suomessa on kaksi erillistä parisuhdeinstituutiota sen mukaan, ovatko sen osapuolet samaa vai eri sukupuolta. Samaa sukupuolta olevien ihmisten parisuhteen virallistamiseksi luotu, runsas kymmenen vuotta sitten voimaan astunut parisuhdelaki on oikeusvaikutuksiltaan lähes avioliiton veroinen, mutta ei kuitenkaan aivan.
Aikanaan parisuhdelaki oli jokseenkin edistyksellinen maailmankin mittakaavassa, mutta jo silloin ymmärrettiin, ettei kyseessä ollut samanarvoinen järjestely kuin avioliitto. Sen myös eräät homoparien yhdenvertaista asemaa vastustaneet muistivat mainita - ne samat, jotka pitivät huolen siitä, ettei yhdenvertaisuus ainakaan silloin päässyt toteutumaan. Toki järkiratkaisuna ja olosuhteiden vaatimana kompromissina parisuhdelaki ratkaisi monia ongelmia, tunnustamalla samaa sukupuolta olevien parisuhteet olemassaoleviksi.
Viime vuosina on kuitenkin käynyt entistä selvemmäksi, että Suomen parisuhdelainsäädännön tasa-arvoisuus on jäämässä jälkeen muiden läntisten demokratioiden vastaavista. Ainoana Pohjoismaista Suomessa samaa sukupuolta oleva pariskunta ei voi edelleenkään solmia avioliittoa. Samaa sukupuolta olevan parin on tyydyttävä rekisteröimään parisuhteensa, siis menemään naimisiin eräänlaisessa B-luokassa.
Parisuhteensa rekisteröinyt ei saa automaattisesti (ja maksutta) ottaa toisen puolison sukunimeä tai yhdysnimeä, eikä lapsen adoptoiminen pariskuntana ole sallittua. Lisäksi lomakkeissa, joissa tarvitaan tieto siviilisäädystä, ovat parisuhdeinstituutiot erilliset. Se kielii seksuaalisen suuntautumisen tarpeettomasti ulkopuolisille, vaikka haluaisi pitää asian omana tietonaan.
Erillinen parisuhteiden "kakkosluokka" on itsessäänkin merkki yhteiskunnan parisuhteelle antaman arvostuksen määrästä - tai paremminkin sen puutteesta. Siitä huolimatta, että avioliittolain uudistamiselle tasa-arvoisemmaksi näyttää mielipidekyselyjen mukaan olevan kansan vankka tuki.
Lauantaina (23.2.2013) Helsingin Sanomien mielipidepalstalla julkaistiin kaksi kirjoitusta.
Niistä toisessa toimittaja Sami Koivisto kertasi kohta kohdalta niitä syitä, miksi samaa sukupuolta olevien parisuhteille pitäisi antaa sama arvo kuin eri sukupuolta olevien parisuhteillekin ja yhdistää nykyiset kaksi erillistä instituutiota. Avioliittolain uudistamisella on paitsi käytännön vaikutuksia, myös symbolista merkitystä.
Toisessa kirjoituksessa taas kansanedustaja Mika Niikko ilmaisi käsityksensä siitä, että avioliiton muutos myös samaa sukupuolta koskevaksi olisi yhteiskunnan tappio. Niikko perusteli kielteistä kantaansa uudistuksiin "biologisilla tosiasioilla", pelkona "perhettä ja lisääntymistä suojelevana normaalia perheyksikön muodostusta ja suvunjatkamista" turvaavan perusrakenteen poistumisena. Hänen mukaansa avioliittolain uudistus myös romuttaisi "luomisjärjestyksen mukaisia arvoja". Niikko ilmaisi myös pelkonsa adoptioista samaa sukupuolta olevien vanhemmoimiin perheisiin.
Niikon käsitykset tuntuvat kuitenkin kummallisilta. Mitään olemassaolevaahan ei olla poistamassa tai purkamassa, vaan tuomassa yhtä kansanosaa tasa-arvoisemmin perheinstituution piiriin, yhdenvertaistamalla avioliittolainsäädäntöä. Aivan samoin on joissain maissa tehty purkamalla avioitumisen esteet esimerkiksi eri "rotuihin" kuuluvilta.
Myöskään mitään pelkoa ei pitäisi olla siitä, että syntyisi adoption ohituskaistaa homopareille. Jokainen adoptio on yksilöllinen harkintaan perustuva prosessi, jonka taustalla ovat selvitykset lapsen parhaasta. Tätä käytäntöä ei olla muuttamassa, eikä sitä pidäkään muuttaa. Kategorinen kielto samaa sukupuolta olevalta parilta voi kuitenkin estää jossain tapauksessa lapsen parasta toteutumasta. Kokonaan toinen asia on, ettei samaa sukupuolta olevan parin vanhemmoima perhe ole lapselle kasvuympäristönä sen huonompi tai parempi kuin heteroparin vanhemmoima perhe.
Kerran jos toisenkin on kuultu, että avioliittolain uudistaminen tasa-arvoiseksi olisi vaikea ja monimutkainen asia. Näin ei kuitenkaan ole, ellei erityisesti tahdota tehdä muutoksesta vaikeaa. Kaikessa yksinkertaisuudessaan uudistuksessa on kyse siitä, että avioliittolainsäädännöstä poistetaan viittaukset eri sukupuoliin, parisuhteensa jo rekisteröineiden siviilisääty muutetaan avioliitoksi, jatkossa myös samaa sukupuolta olevat voivat solmia avioliiton ja rekisteröity parisuhde -niminen instituutio lakkautetaan.
Joidenkin jarruttelijoiden mielestä avioliittoinstituutioiden yhdistäminen vaatii vielä selvitys- ja tutkimustyötä. Asiaa on kuitenkin tutkittu jo parisuhdelain säätämisen yhteydessä jokseenkin perusteellisesti, eikä silloinkaan löydetty mitään syitä olla luomatta laillista järjestelyä samaa sukupuolta olevien ihmisten parisuhteiden suojaksi. Runsaassa kymmenessä vuodessa lukuisista maista on lisäksi saatu kosolti käytännön kokemuksia, joiden perusteella samaa sukupuolta olevien parien aseman parantaminen yhdenvertaiselle tasolle heteroparien kanssa ei ole vienyt asioita ainakaan huonompaan suuntaan.
Mikä siinä on muka niin vaikeaa?
