Viime vuosina on yleismääritelmältään konservatiiviksi miellettyjen puolueiden ohjelmaeroista voinut nähdä puolueiden olevan varsin kaukana toisistaan. Suurin ero on ollut monia liberaalisia arvoja liputtaneen Suomen kokoomuksen ja Kanadan konservatiivien välillä. Britannia oli jossain siinä välissä.
Tilanne on kuitenkin muuttunut nopeasti vuoden 2011 aikana. Britannian puheenjohtaja ja pääministeri Cameron on tuonut esille vapaamielisiä ja tasa-arvohakuisia kantoja. Tuoreeltaan Cameron on ottanut kantaa kehitysavun sitomiseen ihmisoikeuskysymyksiin ja lupaillut myös Britannian avioliittolain korjaamista.
Toisaalta Suomen kokoomuksen puheenjohtaja-pääministeri Katainen on siirtynyt oikealle. Hän nosti äärikristillisiä arvoja edustavan KD-puolueen puheenjohtajan sisäministeriksi ja asetti tämän asenteet erityissuojeluun koalitiohallituksessaan. Sittemmin Katainen meni myös kannattamaan ihmisoikeusrekordiltaan kyseenalaisten kristillisten ryhmien hallitsemaa terveyskampanjaa.
Tästä voi tehdä päätelmän, että Suomen kokoomus on siirtynyt jonnekin sinne trans-atlanttisen konservatismin puoliväliin, ainakin, talviselle merelle.
Kanadassa mm poliittisesti järjetöntä "aina Israelin puolella" -linjaa vetävän pääministeri Harperin käyttäytymisen taustana on helluntailaisuus. Kataisen suuntautumisen taustaa ei ole yleisesti paljon käsitelty. Ehkä tarve torjua perussuomalaisia ja kepun vanhoillisia on vaatinut Kataista menemään, Korsimoa lainaten, "niin pitkälle, että hirvittää" (tosin toiseen suuntaan kuin Korsimon maalaisliitto). Ja siis hirvittää muita paitsi Kataista.