Monilla papeilla on jo kokemuksia parisuhteen siunaamisesta ja siihen liittyvistä tilanteista. Olisi hyvä vaihtaa kokemuksia ja käydä keskustelua sen merkityksestä ja teologisista kysymyksistä.
Kun minä tarvitsin kaavaa, otin sen Toimitusten kirjasta. Satojen juhlavieraitten ja siunattavien parien palautteesta olen havainnut, että seurakunta elää parisuhdeasian kanssa jo keskellä arkea ja teologiat ja kaavat laahaavat perässä.
Kansa tulee häihin
Kansa on yksioikoisesti rinnastanut parisuhteen avioliittoon. Sukulaiset ja pariskunnat itse puhuvat häistä. Se ei ole heille mikä tahansa näennäinen liitto. Kansa liittää uuden ilmiön vanhan perinteen ketjuun ja mieltää sen perinteestä käsin. Virallistamisjuhlaan tulevat pukeutuvat kuten häihin. Tuovat perinteisiä lahjoja niille varatulle lahjapöydälle, kuten häissä. Juhlassa kohotetaan malja, tanssitaan häävalssi, lauletaan hääparille, luetaan runoja ja istutaan hääaterialle. Pappi saa paikan sukulaisten pöydästä. Jos hääparin vanhemmat ovat läsnä, pappi istutetaan protokollan vaatimalle paikalle. Yhteisön riitit toistuvat parisuhteen siunaamisessa aivan samalla tavalla kuin heterohäissä. Kansalla ei ole muuta tapaa olla tällaisessa juhlassa kuin perinteen antama malli.
Henkikirjoittaja on ottanut mallia avioliittoon vihkimisestä. Tuomari kysyy "tahdotko" kysymykset. Puhuu parisuhteen merkityksestä ja antaa hyviä neuvoja yhteisen elämän tilanteisiin. Hääpari seisoo valkoisella liinalla peitetyn pöydän edessä, jolla on kukkia ja kenties palava kynttilä. Vihkiraamatulla ja ikonilla pöydästä on tehty kotialttari. Usein hääpari on halunnut astua sateenkaaren väriselle vihkiryijylle ja juhlateltan somistuksessa on käytetty sateenkaarilippuja. Kaikki on niin viimeisen päälle suunniteltua ja juhlallista ja toden tuntuista.
Miksi siunausosuuden pitäisi sitten olla erilainen kuin mihin kansa on tottunut? Käyttämällä omia kehiteltyjä kaavoja pappi aivan kuin näennäisesti siunaa. Toimimalla näin pappi alleviivaa, että tämä on erilainen tilaisuus kuin heterohäät. Jos siunaus tapahtuu vielä erillään tuomarin osuudesta, on häissä kaksi eri toimitusta. Ensin vihitään ja sitten siunataan. Näinhän toimitaan avoliittoon vihkimisessä, kun toinen osapuoli vihkiparista ei kuulu kirkkoon.
Jos molemmat parisuhteen rekisteröineistä kuuluvat kirkkoon, miksi pitäisi tehdä kaksi eri toimitusta? He ovat oikeutettuja normaaliin kohteluun. Parisuhteen solmivat eivät vain näennäisesti solmi suhdetta, sen kertovat vuolaat kyyneleet alttaripöydän ympärillä. Miksi kirkko sitten siunaisi jotenkin kevyemmällä kaavalla?
Parisuhteensa solmineet ja siunauksen saaneet ovat ottaneet juhlansa vuosipäivänä uudelleen yhteyttä pappiin. He kiittävät tuesta, jota he ovat kokeneet ensimmäisen vuoden aikana. Kirkon työntekijän suorittama siunaus on ollut heille merkittävä kokemus. Toimitus on onnistunut välittämään Jumalan läsnäolon ja elämän evästä. Kirkko on antanut heille hyvän palvelun ja kohtelun, johon heillä täysivaltaisina kirkon jäseninä on ollut täysi oikeus. Se on ollut myös merkittävä tapahtuma ikääntyneille vanhemmille, joista joku on tokaissut, että "saatiinhan me se viimeinenkin lapsi naimisiin".
Siunaamisen merkitys
Vanha kansa jo sanoi, että kahden kauppa on kolmannen korvapuusti. Parisuhteen solmiminen julkisesti antaa yhteisölle mahdollisuuden tulla pariskunnan tueksi. Siunaaminen piirtää pariskunnan ympärille suojaavaa ympyrää. Heidän suojanaan hääjuhlan jälkeen on näkymätön "korvapuusti", joka suojaa heidän liittoaan väliin tuppaajilta ja roistoilta. Siunaamiseen liittyvissä esirukouksissa heille rukoillaan voimaa rakentaa yhdessä suhdettaan sisältä käsin, jotta liitto olisi kestävä ja molempia osapuolia ravitseva. Parisuhde on kahden ihmisen henkinen koti. Kodin tekevät vieraat, jotka käyvät toteamassa, että nämä ihmiset asuvat ja elävät yhdessä. Siksi yhteisön hyväksyntä on niin tärkeä parisuhteen solmimisessa.
Kirkon siunaus on enemmän kuin hyvän toivomista. Kirkko siirtää siunaamisperinteellään jotakin olennaista kirkon olemuksesta, joka on muuttumaton. Siunattavat liittyvät lukemattomien ihmisten ketjuun, tuhansien vuosien mittaiseen, joka kokee tuon saman tilanteen. Näin yhteisön tuki laajenee sukupolvien taakse kirkollisen alku isän ja alkuäidin aikakauteen saakka. Toimituksen dynamiikan voi aistia läheisten ihmisten ilmeissä ja kyynelissä, sekä siinä palautteessa, jota toimituksen jälkeen pappi voi saada. Monet ihmettelevät, näinkö rikas ja kaunis voi olla kirkon toimitus." Ihan kuin olisi oikeissa häissä". Ja aivan kuin hätkähtäen omia sanojaan omainen saattaa todeta, että "oikeat hääthän nämä ovatkin".
Perinteen voima
Kirkko siirtää läsnäolonsa samanlaisina toistuvien riittien avulla. Sukupolvesta toiseen siirtyvän perinteen voima on siinä, että se pysyy samanlaisena. Se liittää ihmisen aitoon ja alkuperäiseen yhteiseen kokemukseen, jonka voi jakaa ajassa sekä eteenpäin että taaksepäin.
Lapset pitävät riiteistä, jotka toistuvat samanlaisina. Se tuo heille turvallisuutta ja saa pienen vauvan kikattamaan olemassaoloaan. Lapsen peruskokemuksiin kuuluvat turvallisuus ja yhteyden kokeminen. Kun äidin kasvot yhä uudelleen ilmestyvät, tuoden mukanaan samanaikaisesti tutun tuoksun ja samanlaisen käden kannattelun, pieni vauva oppii luottamaan äidin läsnäoloon. Näin syntyy perusyhteys toiseen, josta lapsi peilaa omaa olemistaan.
Eikö siunaus elämän alussa, elämän taitekohdissa ja elämän päättyessä välitä juuri tuota samaa kokemusta. Taivaan Isä on läsnä ja seuraa lapsensa vaiheita. Siunaus välittää Jumalan läsnäolon sitä kaipaavalle. Samalla tavalla toistuva kaava tuo turvallisuutta elämän epävarmuuteen. Se tuo äidin kasvot ikävöivän eteen. Kaava on sekä siunaajaa että siunattavia varten, koska se avaa ikkunan Jumalan läsnäoloon.
Millä tavalla sitten rekisteröimisjuhla on inhimillisellä tasolla erilainen kuin heterohäät, jotta sille pitäisi olla oma kaava? Mitkä ovat kirkollisen siunaamisen minimikriteerit? Riittääkö, että pappi on paikalla ja tekee ristinmerkin tai sanoo kahvikupin yli sanat: "Herra siunatkoon parisuhteenne".
Parisuhteen siunaamisen voi rinnastaa suoraan avioliiton siunaamiseen ja käyttää jo valmista kaavaa tarpeen mukaan rukouksia ja symboleja muotoillen. Jos jokaiseen tilanteeseen tehtäisiin pariskunnan näköinen ja muotoinen kaava, voisi lopputulos olla kovin kirjava. Silloin voisi kiven heittäminen oikean olkapään yli olla parisuhteen julistus ja samanlaisten kenkien pukeminen olla sormusten vaihdon tilalla.
Kaikki, jotka haluavat tietää enemmän siunaamisesta suosittelen luettavaksi kirjan SYNTI VAI SIUNAUS, sen siunausta käsittelevä luku.
Rakkauden symboli
Liiton symbolit voivat toki olla erilaisia. Joku haluaa perinteisen sormuksen, joku toinen samanlaisen kaulaketjun tai halkaistun sydämen kaulaansa muistuttamaan parisuhteesta. Mutta ulospäin nämä symbolit eivät toimi samalla tavalla kuin sormus nimettömässä. Maailmalla on yleinen tapa, että homo- ja lesboparit menevät kihloihin ja merkiksi siitä, vaihtavat sormuksia. Sormuksella on hyvin syvä ja pitkä symbolinen perinne. En usko, että muut symbolit saavat kovin suurta menekkiä kultasepän tiskillä. Vihkisormus on kuin instituutio, johon nyt parisuhteessa elävällä on myös mahdollisuus.
Miksi parisuhteen solmimisessa käytetyt symbolit tulisi olla erilaisia kuin avioliitossa? Ei kirkko sormuksia keksinyt vaan ympäröivä yhteisö. Kirkko antaa toimituksen sisällön ja kaavan, jotka ovat muotoutunut vuosituhansien kuluessa jo VT:n ajoilta saakka. Mutta yhteiskunta ja ihmiset antavat niille arkipäivän merkityksen.
Ehkä parisuhteita siunaavat papit ovat liiaksi myötäilleet lakia edeltäneen keskustelun ilmapiiriä ja kirkon toiveita. Kirkolliskokoukseen tehty siunaamiskaava aloite oli tuona ajankohtana todella tarpeellinen vastaveto parisuhteen kieltävälle aloitteelle. Siunaamiskaava ei olisi vieläkään pahitteeksi papeille, jotka siunaamisia suorittavat. Se rohkaisisi pappeja suorittamaan siunaamisia laajemmin ja avoimemmin. Mutta pelkään pahoin, että kaava on jo myöhässä. Ihmiset ovat jo omaksuneet omat mielikuvansa parisuhteen solmimisesta. Heille se on hääjuhla ja he käyttäytyvät kaikin tavoin sen mukaisesti. Joten ainoa sopiva kaava tilanteeseen on avioliiton siunaamiskaava. Sen rukouksia voi muokata sateenkaarihenkisiksi ja käyttää läsnä olevia seurakuntalaisia avustajina, kuten nykyinen toimitusten kirja meitä ohjaa. Lisäksi morsiusmessua voi soveltaa ja yleistä siunauskaavaa voi käyttää myös parisuhteen juhlassa. Papeille on siis jo työvälineet. Puuttuu vain rohkeutta tehdä se, mitä seurakuntalaiset pyytävät.
Omaehtoista syrjintää
Kuulostaa syrjinnältä, jos kaava ja tavat pitäisi itse keksiä ja aloittaa jokin uusi perinne. Ihmiset pyytävät siunausta kirkolta ja odottavat sen olevan kirkon siunaus, ei mikä tahansa loitsu. Miksi parisuhteensa siunausta pyytävien ja sen toimittavan papin tulisi suostua syrjimään itseään ja toimitukseen osallistuvaa seurakuntaa?
Itseään ihminen oppii syrjimään vain toisten avustamana. Syrjintä tapahtuu aina ja vain vuorovaikutuksessa. Peilin edessä ei voi syrjiä itseään, mutta siinä voi hehkuttaa kyllä syvän itseinhon. Syrjinnäksi tuo negatiivinen minäkuva muuttuu vasta, kun se tulee henkilön ja toisten väliin vääristäen kommunikointia ja ihmissuhteita.
Usein henkilö ei itse ole edes tietoinen siitä, miten hänen negatiivinen minäkuvansa palaa bumerangina ihmisten kohtelussa takaisin ja satuttaa syvältä. Seurauksena on krooninen paha olo, kun ihmiset ovat kaukana ja kommunikointi jotenkin aina vaillinaista.
Moni homo ja lesbo on jo pienenä tajunnut olevansa erilainen ja tuo tunne on eristänyt vähitellen muista ihmisistä. Siitä on saattanut kasvaa kova kuori ihmisten ja minuuden väliin. Jostakin syystä tätä ilmiötä on alettu kutsua itse syrjinnäksi. Aivan kuin ihminen itse tekisi jotakin pahaa itselleen ja voi lakata tekemästä, silloin kun haluaa. Ratkaisuna nähdään kaapista ulostulo, jotta oma olo helpottuisi. Mutta mihin "ulos" ihminen sitten tulee, jos ympäristö ei ole valmis vastaanottamaan. Ulostulo tapahtuu vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Yksin tehdyt paljastukset muistuttavat enemmän henkistä "strippausta" tai julkista uskoontulokokemusta. Tässä lienee hivenen totuutta, sillä joukkoulostulot eivät ole olleet suosiossa.
Itse syrjintä on harhaanjohtava sana. Parempi olisi puhua omaehtoisesta syrjinnästä. Omilla ehdoillaan itsensä syrjään jättäminen on henkilön valinta. Sisäsyntyinen itsensä syrjintä on henkilöhistoriaan kuuluvan vamman aiheuttama elämänasenne. Se on ympäristön asenteen aiheuttamaa itsensä syrjään jättämistä, joka on "ei olevaa läsnäoloa". Tärkeälle osalle minuutta ei ole olemassa tilaa ympäröivässä elämässä. Seksuaalivähemmistöön kuuluva Ihminen on olemassa vain osittain, koska seksuaalinen identiteetti pitää piilottaa. Se mikä tuntuu itsessä hyvin tärkeältä läsnäololta, onkin toisille "ei olevaa".
Tämän vuoksi kirkon tulisi siunata todesti ja oikeilla sanoilla. Tällöin kirkko antaa aidosti läsnäolonsa, jonka vain oikein toimitettu siunaus välittää. Tällainen siunaus on identiteettiä eheyttävää ja pitkäksi aikaa elämässä voimaa antavaa siunausta.
Maallinen ja hengellinen
Kun parisuhdelakia sorvattiin, pidettiin kirkon taholta tärkeänä, että parisuhdetta ei rinnasteta avioliittoon. Siihen suostuminen lienee ollut viisasta lain laatimisvaiheessa. Käytäntö on kuitenkin osoittanut, että ihmisten on vaikea puhua parsisuhteen virallistamisjuhlasta, vaan he puhuvat häistä ja naimisiin menosta. Ne vain ovat erilaiset häät, kuten sukulaiset papille ajatuksenaan ilmaisevat hämmennyksestä toivuttuaan. Ehkä parisuhteen siunaaminen enteilee maallisen ja hengellisen regimentin lopullista harmoniaa tässä asiassa. Avioliitto on maallisen regimentin asia ja siunaaminen on hengellisen regimentin asia. Parisuhteen siunaaminen voisi olla palauttamassa avioliittoa Lutherin alkuperäiseen regimenttiin.
Parisuhdelaki tuulettaa kirkon tunkkaista ilmaa. Julkisoikeudellisena yhteisönä kirkolla on valintatilanne. Jos se kieltää työntekijöidensä parisuhteet, se saattaa menettää koko vihkimisoikeuden. Näin maallinen ja hengellinen regimentti erotettaisiin toisistaan avioliittoon vihkimisessä. Kirkolle jäisi vain siunaus sitä haluttaessa.
Homopappi ja hänen kutsumuksensa
Ennemmin tai myöhemmin kirkon homo- ja lesbotyöntekijät käyttävät lain tuomaa oikeutta solmia virallinen parisuhde. Tiedotusvälineet eivät ole löytäneet vielä pappeja tai muita hengellisen työn tekijöitä, jotka esiintyisivät julkisuudessa virallistettuaan parisuhteensa.
Tässä vaiheessa se lienee viisasta, sillä piispoille on hyvä antaa työrauha, jota itsekin heiltä odotamme. Heitä painostaa jo yhteiskunta ja he joutuvat pakosti antamaan lausuntoja lähikuukausien aikana.
Toisaalta pappi on koko seurakunnan paimen ja saadakseen itse työrauhan on viisasta olla leimautumatta yhden asian papiksi. Työrauhan ja työn teon mahdollisuuden voi taata seurakunnassa vain hyvässä vuorovaikutuksessa ja luonnollisesti tapahtuva kaapista ulostulo. Eiväthän heterotkaan kerro kaikkea omasta lähisuhteestaan ja mitä he tekevät makuuhuoneessaan. Miksi homoseksuaalin työntekijän pitäisi avata nuttunsa kaikkien katseltavaksi? Parisuhteen rekisteröinti on yhteiskunnan antama luonnollinen tie osoittaa olevansa jotain muuta kuin naimaton.
Hengästynyt kirkko
Kirkolla on omat keinonsa hyväksyä tai olla hyväksymättä ympäröivän maailman ilmiöitä. Mutta nuoret papit tuovat uudet tuulet ja suvaitsevaisuutta kirkkoon. He ovat kasvaneet yhteiskunnassa, jossa homoseksuaalit toimivat pappeina, opettajina ja poliiseina. Heille parisuhde ja sen siunaamine on itsestään selvä asia.
Parisuhdelain voimaan tulo käynnisti laajemman keskustelun kirkon ja valtion suhteesta. Kirkko ei ole vielä selvinnyt naispappeuden aiheuttamasta tutinasta, kun on jo seuraava aihe vaatimassa kirkon kantaa. Kirkko ja piispat eivät saa hengenrauhaa.
Ennakkotapauksesta voi päätellä, ettei kirkolla ole tällä hetkellä halua lähteä toimimaan toisin kuin yhteiskunnan laki ohjaa viranhakijoiden suhteen. Tuomiokapituli suorittaa kelpoisuusharkinnan. Se voi hyvällä omalla tunnolla pestä kätensä ja noudattaa lakia. Tuomiokapitulin ei tarvitse sortua syrjimään, vaikka keskusteluissa kävisikin ilmi, että viran hakija on homoseksuaali. Viisas piispa ei nykyisin edes kysy hakijan perhesuhteita. Mutta tilanne tulee olemaan toinen, kun hakijan papereista käy jo ilmi hänen parisuhteensa virallisuus.
Näin yhä tärkeämmäksi käyvät viran kelpoisuuden muut kriteerit. Mutta tuomiokapituli voi luottaa siihen, että seurakunnat käyttävät nimitysharkintaa. Seurakunnat voivat edelleen melko itsenäisesti valita työntekijäkseen, kenet he haluavat. Näin ollen valitus syrjivästä valinnasta jää aina asianosaisen itsensä tehtäväksi. Harva sitä jaksaa tehdä ja kiltteyttään alistuu työnantajansa tahtoon. Syrjintää on sitä paitsi hyvin vaikea todentaa, joten kirkossa tulee toistumaan naispappeuden aiheuttama tilanne. Syrjitään, mutta salaa.
Mutta tulevaisuudessa uutinen parisuhteessa elävästä seurakunnan työntekijästä tai parisuhteita kaavalla siunaavasta papista ei ole enää mikään uutinen. Vähitellen tilanne kuitenkin menee siihen, että nämä sensaatiot jäävät muiden opillisten riitojen ja uutisten jalkoihin. Kirkko on hyvässä prosessissa, mutta pääseekö kirkko taivaaseen. Meillä on viisaita piispoja, mutta pääsevätkö he yhteisymmärrykseen muustakin kuin kirkon seksuaaliopetuksesta ja sen mukaisesta käyttäytymisestä.
Kyllä meidän kirkkolaiva tämänkin vielä kestää.
Synodaalikokousten puheenvuorot antavat hyvän kuvan siitä, missä kirkko menee tämän asian kanssa. Voimme olla optimistisia ja rohkeita elämään täyttä elämää ja palvelemaan rakasta kirkkoamme kaikesta sydämestämme. Veljet ja sisaret, lippu salkoon.