"Ai että, oltiin äijän kanssa mökillä koko viikonloppu, lapset leikki rantavedessä ja aurinko paisto. Oli kyllä niin upee olo, sai rentoutuu ja sit illalla käytiin koko perhe saunassa ja paistettiin hämärän jo laskeutuessa makkaraa nuotiolla" ...
Edellä oleva on kuvitteelinen lausahdus varsin perinteisestä kahvipöytäkeskustelusta, jota monella työpaikalla käydään aina maanantaisin. Tätä seuraa muiden kahvittelioiden nyökkäilyt ja hyminät, monesti vielä vastaavanlaisia tarinoita. Mitä teet sinä? Istut kahviasi hörppien ja salaa toivot mielessäsi, että kukaan ei kysy; "mites sun viikonloppu?".
---
Päivä jatkuu normaalin oloisesti, tulee aika ruokailun. Et halua itsellesi erakon mainetta ja seuraatkin taas samaa työporukkaa heidän matkatessaan kohti työpaikkasi ruokalaa. Lautanen naamasi eessä kuulet taas onnellisen perhe-elämän kuvioista tai joskus jopa vähemmän onnellisen perhe-elämän kuvioista, "se saakelin äijä tehny taaskaan mitään kotona, makas kun lahna". Taas temmot sörsselit pikavauhtia alas toivoen, että kukaan ei kysy sinulta "mitens sun illat?".
---
Päivä lähestyy loppuaan, olet lopettelemassa töitäsi kun kolleega tokaisee "mikäs kiire sulla kotiin on, sinkku ja tolleen, tee hiukka extraa niin saat lisää sit palkkaa ja pääset baariin useemmin kun on varaa". Olet aivan valmis paukauttamaan sanojan silmille suunnattoman ryöpyn paljastaen itsestäsi kaiken ja haukkumalla "helkkarin hetero-olettamukset huitsin vi****"
---
Nuha kerpele on päässyt iskemään ja lentsu vaivaa pahasti oloa. Raahaudut vihdoinkin työpaikkalääkäriin kitisemään pahaa oloasi ja kinuamaan edes yhtä päivää lepoa. Saat levon, lääkkeet ja käskyn "ollaan sitten rauhassa tyttöystävän kanssa, niin ehtii keho parantua". Silmäsi pullistuvat päästä, "mikä vi*** tyttökaveri!!!???"
---
Työpaikallasi on esimies-alainen kehityskeskustelut. Asioita käydään läpi, tutkaillaan hyvinvointia ja tulevaisuutta. Pomosi vilkaisee kohti käsiäsi ja toteaa, että "No, ei taida vielä vaimo ja lapset olla kotosalla auttamassa jaksamista" ... *ARGH!*
---
Työpaikallasi on jälleen kerran rahainkeruu, jollakulla on päässyt käymään vahinko ja jälkikasvu on "uunissa", rahankerääjä tulee luoksesi naama näkkärillä kertomaan, että muut haluavat ostaa tälle "siunatulle" jotain mukavaa. Kieltäydyt kohteliaasti osallistumasta, saat vastaukseksi halventavan katseen ja jotain muminaa yhteishengestä...
---
VOI EI! Punainen risti järjesteää työpaikallasi verenluovutustilaisuuden, jota mainostetaan kaikissa työpaikkasi medioissa kaikilla mahdollisilla tavoilla. Muu ryhmä päättää osallistua kimpassa luovutukseen, "mennään kimpassa, se on kiva tehdä hyviä asioita yhdessä". Kun porukka lähtee hautaudut työpöytäsi paperipinoon ja toivot, että muut unohtavat sinut. Pahus, ei onnistunut, naamioituminen A4 liuskaksi vaatii vielä harjoitusta ja eikös ylipirteä osastosihteeri ole kuikuilemassa kuutiosi sermin yli nimeäsi toistellen, "hei, tuus ny ni lähetään". Ja taas tehdään maailmanennätystä, keksi uskottava selitys alle sadasosan! "Mä tota syön antibiootteja just nyt, sori, ne ei kelpuuta mun verta".... Voi ziisus mikä onneton yritys...
Sihteeri poistuu paikalta mumisten, muut vilkaisevat suuntaasi kun poistuvat porukasssa tippaiitalle.
---
Kuulostaako tutulle? Nuo ovat esimerkkejä elävästä elämästä. Normaali arkipäivä sisältää lukemattoman määrän tilanteita, joissa sukupuoliviettisi eroaa varsin radikaalisti "tavallisten" ihmisten vastaavasta. Jos elät täysin ulkona kaapista tämä tuskin häiritsee sinua, pystyt tölväisemaan keskusteluissa heterot raiteiltaan todetessasi, että "ei me oltu mökillä, mun mun miehellä on lomaosake ulkomailla ja käydään siellä vaan kerran vuodessa".
Jos taas elät kaappisi kynnyksellä pystyt vielä luovimaan jotenkin keskusteluissa, osaat valita sanasi ja kommenttisi niin, että niistä ei aivan tavallisim hetero pysty heti tajuamaan, että kun puhut "kotiväestä" tarkoitat parikymppistä poikaystävääsi.
Jos elät kaappisi perimmäisessä nurkassa olet varsin hankalassa tilanteessa, sinun on pakko joko valehdella koko ajan kotioloistasi tai sitten olla vaan tuppisuuna ja väistellä "karikoita" parhaasi mukaan.
Joka tapauksessa jossain vaiheessa tunnet, että on se kumma homma, miten tolloja olettamuksia ihmiset jatkuvasti vetävät toisista. Miksi ihmeessä minulla olisi vaimo ja lapset?
Pystyn mukautumaan oikeasti sinkun heteron tunteisiin, kun kuuntelen jokapäiväisiä lässytyksiä kahvipöydässä. On varmasti rankkaa olla hetero, jolle sitä elämän kumppania ei ole löytynyt ja jota pommitetaan joka suunnasta perhe-propagandalla.
---
Hetero-olettamukset ryöppyvät kaikkialla päälle. Tuskin löytyy arkipäivää, ettei jossain vaiheessa joudu tilanteeseen, jossa seksuaalisuutesi näyttelee vahvaa osaa keskusteluissa, olit sitten kaapissa tai et. On vaikeata löytää oma mielenrauha, kun siihen et saa tukea kuin muilta samanhenkisiltä ystäviltäsi. On aivan turha yrittää elää "omaa elämää" koska ihmisten sosiaaliset suhteet esimerkiksi, työpaikoilla ovat loppujen lopuksi hyvinkin syväluotaavia.
Apua toki saa, jos uskallat avautua. Se vaatii kuitenkin käyntiä joko työpaikkasi (hetero) lääkärillä, tai sitten menemistä paikkakuntasi SETA:n toimistolle juttelemaan. Molemmissa tapauksissa joudut voittamaan itsesi. Ainakin allekirjoittaneen työpaikalla korostetaan, että lähin esimies on ystäväsi ja kun tuntuu pahalta hänelle voi puhua aina ja luottamuksella, Yeah right!
Tilannetta tuskin pystyy korjaamaan kahvipöydässä muuten kuin sanomalla suoraan, missä mennään. Ammattiauttajien keskuudessa toivoisin ammattimaisempaa otetta. Työpaikkalääkäri ei saa automaattisesti olettaa, että potilaana oleva henkilö on hetero. Tälläinen perusolettamus saattaa loukata jotain todella henkilökohtaisella tavalla.
Yksi taho, joka voisi asiaan jopa panostaa SETA, sillä heillä jos kellä on ammattimaisia ja asiantuntevia kouluttajia, jotka pystyisivät helpostikkin pitämään koulutustilausuuksia terveydenhuoltoalan henkilöstölle. Näitä kursseja ja koulutuksia varmasti pidetäänkin, mutta työsarkaa on kovin paljon ja näkyvää muutosta ei aivan vuodessa, useassakaan saada aikaiseksi.
Viimekädessä arkipäiväinen "kouluttaminen" on meidän itsemme harteilla, kukas se kissan hännän nostais jos ei kissa itse. Siksipä parhaan tuloksen tässäkin asiassa saa aikaan keskusteleva kommentointi ja informaation välittäminen omatoimisesti esimerkiksi aina, kun työterveydenhuollossa tulee piipahdettua.
Mitä tulee kahvipöytäkeskusteluihin, rohkeutta se vaatii, mutta ai että ne ilmeet, joita saat osaksesi aloittaessasi kertomaan, että "joo, meilläkin oli oikein hirmu mukava viikonloppu, mentiin mun poikakaverin vanhempien mökille, naku-uitiin kuutamossa ja käytiin saunassa ja vaan hemmoteltiin itseämme. Nukahdettiin illalla soffalle sylikkäin, oli se mukavaa, eikä yhtään kirkuvaa lasta nurkissa, saati sitten kaljapullojen kilinää rantakalliolla."