Julkinen keskustelu seksuaalivähemmistöistä käynnistyi Suomessa 1960-luvun puolivälissä. Siitä lähtien keskustelu on vellonut välillä enemmän, välillä vähemmän kiivaana. Asetelma on ollut koko ajan sama: Tapellaan, onko seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvilla oikeus olla mitä on.
Ylilyöntejä ja yleistyksiä on varmasti tapahtunut puolin jos toisinkin, mutta pääsääntöisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat ovat olleet ymmärtäjineen puolustuskannalla - kun taas vähemmistöihin negatiivisesti suhtautuvat ovat hyökänneet mitä erilaisimmilla väitteillä vähemmistöjä kohtaan.
Valtavirtaseksuaalisuuden tai -sukupuolisuuden ulkopuolelle kuuluvia on mollattu milloin väittämällä näitä luonnonoikuiksi tai luonnon tekemiksi virheiksi, milloin sairaiksi ja niin edelleen. Jumalan tahdon vastaiseksikin on sanottu miestä rakastavaa miestä tai naista rakastavaa naista. 70-luvun alkuun asti homoseksuaaliset teot luokiteltiin rikoksiksi, 80-luvulle asti homoseksuaalisuus luokiteltiin sairaudeksi ja vasta 90-luvulla homojen syrjintään esimerkiksi työelämässä voitiin puuttua lain voimalla.
Erikoisen huvittavaa on, että uskontokiihkoilijoiden lisäksi muuten täysin maallistuneet ihmiset vetoavat Raamattuun tuomitessaan muiden muassa homot syntisiksi ja muistuttavat, että Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi, jotka kuuluvat yhteen. Muuten näistä monetkaan eivät taida mainitun kirjan kansien väliin silmäystään luoda.
Parisuhdelaista käyty keskustelu ja edelleen käynnissä oleva adoptiokeskustelu ovat tuoneet esiin sen, miten koulutetuillekin ihmisille kysymys on vaikea - ja ennen kaikkea miten vaikeaa itselle tuntemattomia asioita on käsitellä objektiivisesti ja kiihkottomasti. Edelleen esimerkiksi kirkossa velloo kiihkeä homokeskustelu monella tasolla.
Ensimmäinen lakiesitys
Syksyllä 1997 eduskunta hyväksyi kannanoton, jossa toivotaan, että "hallitus ryhtyy asianmukaisiin lainsäädäntötoimiin samaa sukupuolta olevien kumppaneiden yhteiselämään liittyvien oikeudellisten epäkohtien poistamiseksi". Kannanotto hyväksyttiin äänin 103-35. Äänestyksiä edelsi varsin värikäs keskustelu. Vastustajat vetosivat erityisesti Raamattuun, puolustajat ihmisoikeuksiin.
Kannanotto hyväksyttiin sen jälkeen, kun kansanedustaja Outi Ojala oli tehnyt lakialoitteen samaa sukupuolta olevien parisuhteiden rekisteröimisestä, mutta aika ei vielä ollut kypsä samaa sukupuolta olevien parien rekisteröimistä koskevalle laille. Ojala pitii äänestystulosta suurena voittona. "Tämä oli harvinaisen selkeä viesti. Hallituksen on nyt edettävä siihen suuntaan, että syrjintäkielto toteutuu", Ojala sanoi. Hän kertoi olevansa tyytyväinen oikeusministeri Johannes Koskisen asenteeseen.
Muistissamme on erittäin hyvin muutamien kansanedustajien erittäin kypsymättömät ja kiihkon vallassa lauotut tölväisyt. Kansanedustaja Maija-Liisa Lindqvistin suusta päässyt kommentti, että "seuraava vaihe olisi, että voisi elää vaikka sian kanssa ja se olisi yhteiskunnassa hyväksyttävää" muistuu varmasti pitkään. Myös homojen ja lesbojen päässä olevat väärin kytketyt piuhat muistettiin mainita.
Toki muistamme samalta ajalta myös ennen Koskista toimineen oikeusministeri Kari Häkämiehen kielteisen suhtautumisen homojen ja lesbojen parisuhteen rekisteröimiseen. Häkämies sanoi, että "Itse olen ajatellut niin, että avioliittokäsite voidaan lainsäädännössä tunnustaa vain silloin, kun se tapahtuu miehen ja naisen välillä". Perusteluiksi hän esitti kotikasvatuksensa ja arvokäsityksiään. "En halua tätä mitenkään perustella. Tämä on arvokysymys. Se vaan on näin!" oli vastaus kun pyydettiin tarkempia perusteluja. Ehkä vihitty heteropari - tai vihkimätönkin, nainen nyrkin ja hellan välissä on hyväksyttävämpää?
Kristillisten suunnalta tuli odotetusti jyrkimmät kannanotot. Toimi Kankaanniemi suhtautui erittäin negatiivisesti jopa homopariskuntien perintökysymykseen. Hän katsoi, että perintöoikeuden antaminen homopareille olisi loukkaus perintöoikeuttaan menettäviä lähiomaisia kohtaan. Ymmärrys ei riittänyt käsittämään, että homopariskunnan molempien osapuolten näkökulmasta oma elämänkumppani on lähiomainen, lähin omainen - ja että pariskunnan osapuolet ovat yhteisymmärryksessä valinneet toisensa.
5 vuotta myöhemmin... toisen kerran
Kun syksyllä 2001 Eduskunnassa keskusteltiin uudelleen parisuhdelaista, ei Auringon alla ollut juuri mitään uutta. Silloinkin esitettiin väitteitä siitä, että parisuhdelaki voimaan tullessaan murentaisi yhteiskunnallisia perusarvoja, perheen asemaa, annettaisiin vääriä malleja miten voida elää. Joidenkin mukaan homoseksuaalisuus olisi opittua, nuoret voitaisiin vietellä homoiksi... Ja että suomalaiset kuolisivat sukupuuttoon, kun homot eivät tee lapsia. Kaiken kaikkiaan monista puheista kuulsi homokammo ja tietämättömyys.
Kristillisistä Päivi Räsäsen arveli, että yhteiskunnan perhekäsitys muuttuu ja lapsille aletaan koulun perhekasvatuksessa opettaa, että aikuisena voi mennä naimisiin samaa tai eri sukupuolta olevan kanssa tai että homoparitkin alkavat järjestää virallistamisen yhteyteen sukujuhlia - ihan kuin esimerkiksi kihlajaisten yhteydessä ei näin olisi voinut jo aiemmin menetellä... Ja miksi ei saisi opettaa, että perheitä voi olla monenlaisia? Olennaistahan lienee se, että on hyvä olla.
Samaisen puolueen Kari Kärkkäinen puhui Yhdysvalloissa toteutetusta "eheytymisterapiasta", jonka avulla homoista on tullut heteroita. Kristillisten piirissä homotutkimuksia oli tulkittu oman mielen mukaan - vieläpä niin, että tutkimuksen tekijä joutui ärähtämään tutkimustulostensa vääristelystä ja niiden käyttämisestä todistelemassa asioita, joita tutkimuksessa ei edes oltu tutkittu.
Kokoomuksen Raija Vahasalo oli esillä TV-väittelyissä toistamassa käsityksiään "yhteiskunnan arvopohjasta", jota homo- ja lesboparisuhteiden rekisteröiminen uhkaa. Kansanedustaja oli kyllä muutamien taloudellisten kysymysten - kuten perintöverotuksen - suhteen sen kannalla, että asioita pitää parantaa. Sen sijaan homoparin puoliskojen tunnustaminen toistensa lähiomaisiksi yhteiskunnan taholta tuntui olevan aika vaikea kysymys. Mitään konkreettisia esimerkkejä mahdollisista ongelmista ei kuitenkaan kuulunut. Ehkä kyse oli vain henkilökohtaisista peloista?
Suurin vastustus äänestyksessä tuli odotetusti kristillisiltä, mutta vastaan olivat myös Keskusta ja Kokoomus. Vihreistä kaikki äänestivät parisuhdelain puolesta, mutta myös Vasemmistoliitto, RKP ja SDP olivat myönteisiä. Vihreät lisäksi pitivät yleisesti epäkohtana sitä, ettei laissa myönnetty homo- ja lesbopareille adoptio-oikeutta. Edes perheen sisäistä adoptiota tai automaattista mahdollista yhteiseen sukunimeen ei sisällytetty lakiin. Joka tapauksessa laki meni tällä kertaa läpi - loppujen lopuksi ihan komealla ääntenenemmistöllä.
Vuosi parisuhdelakia...
Mitä vuodessa ehti tapahtua? Miten parisuhdelaki vaikutti? Mitkä sen yhteiskunnalliset vaikutukset olivat? Selvää on se, ettei radikaalimpien pelottelijoiden povaamaa maailmanloppua tullutkaan - eikä yhteiskunnan arvopohja ole tiettävästi romahtanut, mistään päätellen ainakaan tämän lain tähden. Väkivallan lisääntyminen, sosiaaliset ongelmat ja sellaiset tuskin ovat aiheutuneet homo- tai lesbopareista.
Vasta pidemmällä tähtäimellä nähdään lain aiheuttamat laajemmat vaikutukset yhteiskunnalle. Ehkä lain hyväksyminen antaa viestiä muokata yhteiskunnasta suvaitsevampaa? Ehkä yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon lisääntyminen tällä alueella auttaa jatkossa monien sosiaalisten ongelmien ratkomisessa?
Yksittäiselle seksuaalivähemmistöön kuuluvalle ihmiselle kysymys on ennen kaikkea siitä, että "erilaiset" pariskunnat voivat saada samanlaisen oikeudellisen ja taloudellisen turvan jokapäiväisessä elämässään tai kriisitilanteissa kuin heteroparitkin. Elämänkumppani tunnustetaan parisuhdelaissa kaikella tapaa lähimmäksi omaiseksi.
Ehkä vuodessa ei tapahtunut mitään kovin ihmeellistä. Suurin asia lienee se, että noin 500 samaa sukupuolta olevaa pariskuntaa tuli onnellisemmaksi rekisteröidessään suhteensa - kuten myös ne homoparit, jotka tietävät, että parisuhteen solmiminen nykyiseen tai joskus ehkä tulevaan elämänkumppaniin on lainsäädännön suhteen jatkossa mahdollista. Vaikka sateenkaariperheiden lapsilla ei vielä olekaan täyttä oikeutta molempiin kasvatusvanhempiinsa, niin ehkä kodin turva kuitenkin lisääntyi lain myötä.