Kun tulin useampi vuosi sitten ulos kaapista läheisilleni, eräs minulle hyvin rakas ihminen kysyi kyynelet silmissään, enkö voisi olla jotain muuta mitä olen. Ensimmäinen reaktioni oli suuttumus, josta seurasivat pitkälliset "keskustelut" hänen kanssaan. En voinut käsittää miten minulle niin läheisellä ihmisellä oli otsaa vaatia minulta moista muutosta. Siihen mennessä olin jo tajunnut, että homous on erittäin tiiviisti osa ihmistä, eikä sitä pysty mitenkään irrottamaan vain omalla tahdonvoimallaan. Tästä minulla oli omakohtaista kokemusta.
Kun tajusin teini-ikäisenä, että se, mitä tunsin sisälläni, ei jostain syystä vain sopinut yhteiskunnan yleiseen normiin, ensimmäinen reaktioni oli hätääntyminen ja hämmennys. "Enhän minä vain ole Sellainen, enhän?" Toinen askel oli kieltäminen, kun järki ei suostunut hyväksymään tosiasioita. "Minä en ole Sellainen! Päätän, etten ole sellainen." Homothan olivat yhteiskunnan hylkiöitä, jotka elivät ilman hyväksyntää eikä heillä ollut ketään keneen turvautua. Edes "homo"-sanan sanominen ei ollut helppoa ja ajatukset omasta itsestä olivat sitoutuneet ympäristön paineisiin siitä, millainen muut olettivat minun olevan.
En kuitenkaan voinut sille mitään, että tunsin, niin kuin tunsin. Olin yksin tunteitteni kanssa ja ympärilläni ei ollut muita kuin heteromalleja, joihin yksinkertaisesti en sopinut. Vasta iän myötä uskalsin uhmata normeja, mutta sitä varten minun täytyi jättää monet asiat taakseni aikaisemmilta ajoilta ja löytää uutta. Kun lopulta pääsin ympäristöön, jossa sain olla oma itseni, siihenastisen elämäni suurin kivi putosi sydämeltäni, ahdistus hävisi ja minusta tuntui kuin olisin aloittanut uuden elämän.
Myöhemmin, keskusteltuani mainitsemani henkilön kanssa enemmän homoudesta, tajusin, että ongelman aiheuttivat hänen omat pelkonsa, jotka yhteiskunta oli hänelle antanut. Samat pelot, jotka olivat aiheuttaneet itsellenikin ongelmia. Ja se, mistä pelot todellisuudessa johtuivat, oli tietämättömyys. Nykyisin hän on eniten läsnä elämässäni ja tukee minua ja puolisoani. Helppoa se ei ollut minulle tai hänelle, mutta tuskinpa kukaan niin olettaakaan. Toisaalta äidillä on yllättävän vahva henkinen kestävyys, kun kyseessä on hänen oma poikansa.
Homofobia tarttuu
Keskustelemalla homoudesta avoimesti ajatuksia herättäen ja tietoa jakaen voimme parantaa monen elämää ja vähentää kärsimystä. Voimme vähentää sekä niiden ihmisten kärsimystä, jotka kohtaavat syrjintää homoutensa takia, että myös niiden, jotka syrjivät toisia omien pelkojensa takia.
Tapa, miten homoista puhutaan tai vaietaan ja miten pienestäkin asiasta nimitellään homoksi, lyö homoille "sairaan" leiman. Jo pienestä pitäen ihmiselle iskostetaan ajatusmaailma, jossa homous on väärin ja jossa homot ovat sairaita ja heitä tulee välttää. Tällä tavoin homoista tulee syrjittyjä ja joskus jopa vainottuja.
Vielä pahemmassa tilanteessa ollaan, jos ihminen, jolle tämä asenne iskostetaan, huomaakin itsessään kyseisiä piirteitä. Hän saattaa kokea suurta itseinhoa, masentua ja pahimmassa tapauksessa tilanne saattaa johtaa jopa itsemurhaan. Tällaistakin homofobia voi aiheuttaa.
Miksi toisilla on tarve ajaa homoseksuaalinen ihminen itsemurhan partaalle, vaikka loppujen lopuksi tämä ei ole millään muulla tavalla erilainen muista ihmisistä kuin seksuaalisen suuntautumisen perusteella?
Toisin kun jotkut väittävät, homous ei tartu toisiin ihmisiin. Homofobia sen sijaan tarttuu. Ja se voi tarttua myös homoihin tuhoisin seurauksin.
Homofobia on arkea
Homofobia on iso ongelma Suomessa ja se on homoille arkipäivää, vaikka sitä ei joka päivä näekään julkisesti. Homofobia yhdistettynä sellaisiin arkipäiväisiin asioihin, jotka ovat meille kaikille tuttuja, saattavat yhtäkkiä muuttua painajaisiksi. Tehdäänpä hieman hypoteettisia esimerkkiyhtälöitä:
Kun yhdistetään kristinusko ja homofobia, saadaan uskovainen heteromies lähestymässä homoa sorkkarauta kädessä tappouhkauksien kera. Tämä tapahtui parisuhdelakiäänestyksen aikaan Suomen eduskunnan edessä järjestetyn mielenosoituksen tuoksinassa. Yhtäkkiä sanoma kristinuskon todellisesta hengestä - lähimmäisenrakkaudesta, anteeksiannosta ja erilaisuuden hyväksymisestä - lensikin ulos ikkunasta ja ainoastaan järjetön väkivalta oli jäljellä.
Kun yhdistetään työyhteisö ja homofobia, saadaan tilanne taukotilassa, jossa kerrotaan homovitsejä halveksuvaan sävyyn, vaikka tiedetään homotyötoverin olevan kuuloetäisyydellä. Kun kyseinen henkilö saapuu paikalle, kaikki hiljenevät ja ovat kuin mitään ei olisi tapahtunut ja poistuvat paikalta saaden ihmisen tuntemaan itsensä hyvin ulkopuoliseksi. Joku voi jopa saada potkut homoutensa takia, koska yritys "suojelee mainettaan".
Kun yhdistetään homofobia ja vanhemmat, saadaan aikuinen homomies, joka, omaksuttuaan ajatusmaailman homouden vääryydestä vanhemmiltaan, ei pysty kohtaamaan totuutta ja menee naimisiin naisen kanssa. Hän tietää, ettei ole valinnut oikein, mutta ei usko olevan muutakaan vaihtoehtoa elää hyväksytyllä tavalla. Vanhetessaan mies kuitenkin tajuaa, ettei voi elää onnettomana koko elämäänsä. Hän alkaa käydä yhä useammin "kokouksissa" kaupungilla. Myöhemmin vaimolle selviää, että miehellä on ollut suhde useamman miehen kanssa viimeisen parin vuoden aikana. Lopulta avioliitto päättyy eroon ja pariskunta jää vihoittelemaan toisilleen loppuelämäkseen. Ja, jos pariskunta on kerinnyt saamaan lapsen, voimme varmasti päätellä kuka tilanteesta kärsii eniten.
Näitä tapauksia on lukemattomia, eivätkä ne ole fiktiota vaan oikeata tosielämän Tosi-teeveetä. Jokainen homo Suomessa kohtaa jossain elämänsä vaiheessa jonkinlaista homofobiaa ja kärsii siitä. Tätä vastaan ranneliike ry lähtee taistelemaan järjestämällä 17. toukokuuta 2006, kansainvälisenä homofobian vastaisena päivänä, 1705-nimisen tapahtuman ravintola dtm:ssä, Iso Roobertinkatu 28.
"Onko sulla oikeus...?"
Tapahtumassa käynnistetään virallisesti keräys, jonka tuotoilla on tarkoitus rahoittaa "Onko sulla oikeus...?" - niminen valtakunnallinen kampanja, jolla pyritään vähentämään homofobiaa Suomessa. Kampanjalla herätetään ajatuksia ihmisissä kysymällä onko kaikilla (homoilla) oikeus olla sitä mitä on ja osoittaa julkisestikin tunteitaan rakastamalleen henkilölle, ilman että asia aiheuttaa yleistä närkästystä. 1705-tilaisuudessa nimitetään myös homofobian vastaisen työn Hyvän tahdon lähettilääksi Arja Saijonmaa. Hänen tehtävänsä on pyrkiä omien asenteidensa ja tekojensa kautta vähentämään suomalaisessa yhteiskunnassa esiintyvää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kohtaamaa syrjintää ja eriarvoisuutta, joka ilmenee homofobiana.
Nyt Sinulla on siis mahdollisuus tukea homofobian vastaista työtä. Käy tapahtuman virallisella sivustolla (www.1705.fi), lahjoita keräykseen ja tule paikalle tilaisuuteen. Yhdessä toimimalla voimme saada muutosta.
Mikko Kivinen
Puheenjohtaja
ranneliike ry