Vuoden pimein aika on onnellisesti takanapäin, vaikka paukkuvimmat pakkaset ja kirpeimmät talvikelit ovat todennäköisesti vasta edessä. Etelässä ei vielä loppiaisenakaan ole kunnollista lumipeitettä. Sen tähden ympäristö näyttää aika ankealta ja aamuisin ei tahdo saada silmiään auki. Valoa heijastava lumipeite yhdessä pikku hiljaa yhä korkeampia kaaria tekevän auringon kanssa hissuksiin kuitenkin piristää mieltä - ja onhan oikea talvikeli ihan mukava asia. Kevääseen ei sittenkään ole enää mahdottoman pitkä aika.
Ohi lipuneeseen vuoteen mahtui paljon niin hyvää kuin pahaakin - myös sateenkaarikansan näkökulmasta. Pohjoisessa Amerikassa on tehty laajakantoisia päätöksiä homojen asemasta. Homoja syrjiviä lakeja poistetaan ahkerasti, ja virallistettuja parisuhteitakin nähtäneen aikanaan muuallakin kuin muutamassa liberaalissa kaupungissa. Vuoden puheenaiheita oli myös ensimmäinen kaapista ulkona oleva homopiispa - ja sen aiheuttama kuohunta anglikaanisessa kirkossa.
Tutkimusten mukaan homojen asema on paranemassa amerikkalaisessa yhteiskunnassa. Konservatiivinen hallintokoneisto tuo kuitenkin oman lisänsä keskusteluun. Republikaaninen USA:n presidentti George W. Bush vaatii äänekkäästi perinteisten perhearvojen kunnioittamista, eivätkä homot kuulu mitenkään erityisesti hänen suojelukseensa. Myös ääriuskonnollisilla tahoilla asenteet tiukkenevat entisestään. Jenkkien armeijakin perinteiseen tapaan antaa potkut homoiksi paljastuneille työntekijöilleen. Irakin kriisin ollessa syvimmillään homo kyllä kelpasi palvelukseen.
Britannian homot juhlistavat paikallisen "kehotuskiellon" - surullisenkuuluisan 28. pykälän - loppua. Margaret Thatcherin vuonna 1988 läpi ajama homofobinen laki kielsi homoseksuaalisuuden "edistämisen" kouluissa. Käytännössä se esti asiallisen tiedon kertomisen homoseksuaalisuudesta - ja samalla se leimasi vähemmistöä voimakkaasti. Ruotsissa ja Norjassa ensimmäiset homoparit saivat adoptoida lapsia, mutta samalla kohistiin ruotsalaisten koulujen biologiankirjojen ahdasmielisistä näkemyksistä homoseksuaalisuudesta.
Kotoisessa Suomessa evankelisluterilainen kirkko kävi kiivasta keskustelua homoseksuaalisuudesta ja homojen asemasta kirkon palveluksessa. Myös mahdollisesta homoparien kirkollisesta siunaamisesta oli puhetta. Vihkikaavaa ei tullut, mutta eipä parisuhteensa rekisteröineitä homoja erotettu kirkon viroistakaan. Keskustelu mitä ilmeisimmin jatkuu vielä pitkään. Adoptiokeskusteluakin käytiin edelleen - ja käydään varmasti vielä pitkään sitäkin.
Vuoden iloinen uutinen oli kuitenkin Pirkko Saision saama Finlandia-kirjallisuuspalkinto - ja se, että Saisio luovutti palkintorahan Seta ry:lle. Saision esilläolo täyspäisenä seksuaalivähemmistön edustajana oli hyvää mediajulkisuutta.
Hyvää ja sateenkaarenväristä uutta vuotta 2004!
- Sami Mollgren
"Smo"
Sami Mollgren.
Kirjoittaja on ammatiltaan sähköisen median sekatyöläinen ja tekee myös toimittajan töitä. Oli mukana käynnistämässä ja edelleen päätoimittaa ranneliike.net -sivustoa.