smo

Jäntskää miten Aurinko saa paisteellaan mielialan aivan toiseksi kuin sadepäivinä.

Tämä Älä alistu! -kampanja on pistänyt miettimään asioita. Miksi kampanja ja mikä kampanjassa raivostutti minua?

Noh, olen jossain mittakaavassa elänyt läpi sen, johon tällainen kampanja on kuin bensaa liekkeihin.

Ei itseni hyväksyminen homona ihan läpihuutojuttu ollut, vaikka olenkin varsin avarakatseisesta kodista. Sen verran kaikki homoseksuaalisuutta alentava ympäristön paine on vaikuttanut. Homottelu (muihinkin kuin itseen kohdistuva), julkisuuden ihmisten homokielteiset ulostulot ja muu vastaava pistivät miettimään tulevaisuutta homona.

Elin murrosikää 1980-luvun loppupuolella, jolloin homoista ei paljon julkisuudessa puhuttu, paitsi ikävien asioiden yhteydessä. Aids-kohu oli ensimmäisiä asioita, joissa muistan puhutun homoista. Ei ajatustakaan, että esimerkiksi koulussa olisi puhuttu avoimesti homoista. Yläasteella terveystiedossa asia kuitattiin kuivasti ja nopeasti. Lukiossa 80- ja 90-luvun vaihteessa oli hieman avoimempaa.

Itsetuhoisia ajatuksia minulla ei homoseksuaalisuuden vuoksi koskaan ole ollut, mutta parikymppisenä kylläkin suuri hämmennys siitä, että joudunko elämään yksinäisen elämän tai onko kohtaloni jonkinlainen kaksoiselämä. Jos taustani olisi vahvasti uskonnollinen, oletan, että tie olisi ollut kivisempi. Olin yli 25, kun aloin olla sinut itseni kanssa ja tulin "kaapista" vanhemmilleni ja oikeastaan kaikille. Torjutuksi tulemisen pelko oli aika iso.

Kaapista tultuani alkoi elämä, nyt kun jälkikäteen miettii. Työelämässä olin löytänyt oman paikkani jo parikymppisenä. Ennen kolmenkympin rajapyykkiä löysin puolison, ja yhdeksättä vuotta viedään.

Vaikka Suomessa ilmapiiri homoja kohtaan on parantunut, on siinä kuitenkin aivan liikaa taakkaa nuorille homoille, etenkin nuorille uskoville homoille. Uskonto-fanaatikot määrittelevät homoseksuaalisuuden pelkäksi miehen himoksi ja seksiksi miehen kanssa (tai siitä pidättymiseksi), eivätkä suostu ymmärtämään että kyse on paljosta muustakin.

Henkilökohtaisesti tämä Älä alistu! -kampanja ei ole satuttanut, koska olen sinut itseni ja suuntautumiseni kanssa. Olen saanut hankittua riittävästi tietoa ja ulostulon jälkeen löytänyt tuttavapiirin saman sateenkaaren alla elävistä. Huoli ja suru on enemmänkin niistä nuorista, jotka nyt ovat etsimässä itseään ja joille syötetään kampanjalla ahdistuksen siemeniä.

En väitä, että suuntautumisensa mukaan eläminen kaikkia henkilökohtaisia ongelmia ratkaisisi, mutta onpahan yksi risti vähemmän kannettavana. Enkä väitä, että puoliso löytyisi helpommin homona, vaan se voi olla jopa vaikeampaa. Eikä kaapistatulo ole mikään taikakalu mihinkään ihmissuhdevalintamarkettiin, koska emme me homot ole mitään yhtä suurta ilomielistä perhettä, vaan ihan ollaan hankalia kuin heterotkin.

Mutta silti väitän, että lymyily itseltään ei kannata, vaan reilusti hyväksyy ne pelimerkit, mitä on tähän ainutkertaiseen elämäänsä saanut.

Heräsin aamulla (ensimmäisen kerran) muutamaa minuuttia ennen kuin herätyskello toivottaisi arkisin huomenet. Herätessäni olin aivan vakuuttunut siitä, että on maanantaiaamu. Ajattelin makoilla sen muutaman minuutin vielä. Olin hieman äimistynyt, kun kello ei soinutkaan. Tämän jälkeen vilkaisin kännykkää, joka julisti vapauttavasti lauantaita. Nukuin lisää. Puolisko ei tästä episodista välittänyt, vaan nukkui vielä minuakin pidempään!

Teimme viime viikolla talvilomamatkan ja kävimme ensi kertaa Euroopan ulkopuolella. Kohde oli New York City. Hotelli oli 8th Avenuen ja 34th Streetin kulmassa, joka ainakin omasta mielestämme oli sopivan keskeinen paikka tukikohdaksi. Matkustimme Finnairin suoralla lennolla mennen tullen; runsas 8 tuntia koneessa oli vielä ihan siedettävää.

8 päivän ajan kiertelimme Manhattania ristiin rastiin jalan; 80th Streetin eteläpuoli tuli käveltyä aika huolella. Metroa kokeiltiin yhtenä päivänä (mm. kun tulimme takaisin Brooklynin puolelta) ja taksilla ajettiin lentokentältä ja lentokentälle. Käytiin tietysti tutustumassa tunnettuihin maanmerkkeihin, teimme hieman ostoksia ja niin edelleen. Sellaista ensikertalaisen ihmettelyä... "Yöelämään" emme osallistuneet. Ehkä ensi kerralla sitten, kun se aika joskus tulee.

Lumipyrykin iski kerran viikon aikana. Lunta tuli vajaa parikymmentä senttiä. Se tarkoitti märkää ja loskaa. Aurauskalusto järjestetään siten, että roska-autojen eteen liitetään aura. Sitten aura-roska-autot ajelevat pitkin katuja ja vatkaavat sohjoa ja yrittävät saada sen sulamaan. Siinä sitten autot sohlaa ja jalankulkijat rämpii. Tuona loskapäivänä tutustuttiin luonnontieteelliseen museoon, jossa menisi enemmänkin aikaa.

* Monista New York Cityn katujen kaivoista nousee oikeasti höyryä, ei vain poliisielokuvissa
* Ihmisiä on todella liikkeellä ympäri vuorokauden.
* Hinnat ilmoitetaan ilman veroa; loppusummaan rätkäistään verot päälle. Hankalaa.
* Tippi-käytäntö on sekava; koska pitää antaa ja kuinka paljon? Ilmeisesti esim. tarjoilijoiden ansiot muodostuvat etenkin tipeistä.
* Mediassa puhutaan yhdestä aiheesta kerrallaan. Pääaihe viikon ajan oli Arizonan ampumistapaus. Mutta lumisateen lähestyessä ja tilanteen ollessa päällä se syrjäytti kaiken muun noin vuorokaudeksi. Tämän jälkeen ampumistapaus nousi taas ykkösaiheeksi.

Tuloksena oli tietysti elämäni ensimmäinen oikea jet lag. Unirytmi yrittää väkisin elää itärannikon aikaa; vaikka on sinnitellyt valveilla koko päivän, niin illalla ei uni tahdo tulla.

Berliini on edelleen "minun kaupunkini", mutta kaupunkien kaupunki teki minuun suuren vaikutuksen.

Taas yksi vuosi takana - ja uusi edessä. En lupaa mitään. Yritän parhaani. Ja katson uteliaana tulevaisuuteen.

Wikipedia kertoo: Tulevaisuus on lineaarisessa aikakäsityksessä se osa aikalinjasta, joka ei vielä ole tapahtunut. Tulevaisuuden vastakohta on menneisyys eli se osa lineaarisesta aikalinjasta, joka on jo tapahtunut. Näiden väliin asettuu nykyisyys, joka tapahtuu parhaillaan.

Menestystä vuodelle 2011!

Talven pimeimmät päivät ovat jo takana (ja pessimisti sanoisi, että enää puoli vuotta, niin päivät alkavat taas lyhetä). Loppusyksy ja alkutalvi olivat kuitenkin ainakin pääkaupunkiseudulla jokseenkin valoisia, kiitos runsaiden nietosten. Omalta kohdaltani syksy meni niin työn täyteisissä merkeissä, ettei erityisesti ehtinyt odottaa mitään. Aika vaan lipui ohitse tai kului sauhuten.

Vuosi 2011 alkaa viikon kuluttua. Jännä nähdä, mitä on luvassa henkilökohtaisesti ja mitä yleisesti. Vielä ei voi tietää.

Nyt on paikka henkäistä lyhyenä jouluvapaana. Samalla toivotan rauhallista joulua itse kullekin! Ja menestystä vuoteen 2011!

Taas on se aika vuodesta. Tyhmistävältä tosi-tv Big Brotherilta ei voi välttyä, vaikka ei sitä itse seuraisikaan. Pitäisi täysin kadota ihmisten ilmoilta ja henkkiutua viestimien tavoittamattomiin jos haluaisi henkisen hyvinvointinsa kannalta riittävän etäisyyden kyseiseen ilmiöön.

Normaalioloissa tolkun ihmisiksi osoittautuneetkin hurahtavat BB-hommiin; kuka tilaa kaapelista kanavan ja kuka tilaa nettiversion ja kuka tilaa molemmat. Ja hirvittävä spekuloiminen päällä jatkuvasti siitä, kuka poistetaan talosta seuraavaksi.

Minä en käsitä, mikä BB:ssä on oikeasti niin kiinnostavaa. Jotkut perustelevat höyrähtämistään sillä, että on niin mielenkiintoista seurata "sosiaalista kokeilua". Osa sentään rohkeasti myöntää kyseessä olevan lähinnä tirkistelynhalun.

Ja lopulta näitä BB-hahmoja nostetaan suuriksikin julkkiksiksi - siksi koska ovat olleet julkisuudessa. Mitä nämä ovat oikeasti tehneet tullakseen julkkiksiksi? Ryypänneet ja rypeneet ruudussa.

Noh, formaatin kehittäjille on kilahtanut hyvät rahat. Ja kaiketi formaatin hankkiminen jollekin kanavalle on kannattavaa bisnestä. Koska riittävän moni jää koukkuun kyseiseen formaattiin. Jopa niin moni, että olet ajan tärkeimmästä puheenaiheesta ulkona, jos et seuraa Big Brotheria.

Ajan henki haisee kyllä jotenkin pahalle.

Tulimme sunnuntai-iltana Lahdentietä myöten kohti Helsinkiä. Jossain Mäntsälän ja Järvenpään välillä etelän suunnalla taivas näytti siltä, että sieltähän saattaisi tulla vielä vettä. Järvenpään nurkilla taivas alkoi tummua ja Keravan korkeudella suorastaan mustua. Hetken kuluttua taivas repesi. Vettä satoi kaatamalla ja salamoi. Liikenne eteni etanavauhtia.

Matka kohti Tamperetta on jo oikeastaan alkanut. Nyt istun Helsingin rautatieasemalla Pendolinossa ja odottelen lähtövihellystä. Puolentoista tunnin päästä olen perillä, jos vaihteet tai muu tekniikka ei petä pakkasen, helteen, vesisateen tai jonkin muun syyn vuoksi.

Tampereella on tarkoitus käydä ihmettelemässä pride-kulkuetta ja sitä toista mielenosoituskulkuetta. Ja YO-talolle sateen uhan vuoksi siirrettyä "Tori"-tapahtumaa. Ja sitten on tarkoitus käydä "omilla asioilla" samalla reissulla.

Katsotaan nyt, mitä sieltä taivaalta tulee ja missä vaiheessa. Viimeisten sade-ennusteiden mukaan sade olisi tulossa Tampereelle vasta reilusti kulkueiden jälkeen. Tänään ei kai kuitenkaan ole pelkona auringossa palaminen.

Helsinki, Kaisaniemi
Oli hyvä.

Pitää hieman vielä päivittää tätä:

En tunnustaudu varsinaiseksi Pink-faniksi, vaikka pidänkin hänen musiikistaan. Keikka oli kuitenkin mainio - artistin show energinen ja huumorin kukkakin pilkotti aina välillä puskasta. Pink oli toki opetellut suomea; "moi" ja "kiitos" kuuluivat sanavarastoon, ja "kuuma paska". Katsomokentän yli oli vedetty vaijerit, joiden varassa hän keikan lopussa esitetyn So What -kappaleen aikana "leijui" yleisön yllä ja teki samlla aikamoisia akrobaattitemppuja. Oheisen kuvan otin kännykkäkameralla.

Kuulemma 18 000 ihmistä oli kaikkiaan paikalla. Ja kovin naisvoittoista oli yleisö. Ei nyt sentään kuitenkaan voi sanoa yleisön koostuneen "lähes kokonaan naisista", kuten erään iltapäivälehden toimittaja arviossaan mainitsi.

Pinkin lämppärinä oli PMMP, hyviä toki hekin. Sopivan naisenerginen lämppäri Pinkille. Ajoissa paikalle saapunut yleisö lämpeni tutuista kappaleista. Ennen PMMP:tä esiintyi Butch Walker & The Black Widows. Valitettavasti pitkät roudaustauot aiheuttivat yleisön jäähtymistä aina välillä.

Keikan jo lähestyessä loppuaan alkoi aurinko laskea. Näky ja tunne oli aika hieno: Kuuman kesäpäivän jälkeen aurinko painui hitaasti jonnekin junaradan ja Töölön taakse. Valo siivilöityi Kaisaniemen kentän laidalla olevien puiden lehvästön läpi. Taivaalla leijaili muutama kuumailmapallo. Samalla virisi heikko, mutta virkistävä tuuli. Tuli mieleen, että menossa on yksi kesän parhaista päivistä.

Keikka-alueella oli normaalien anniskelupaikkojen lisäksi erilaisia ruoan-, jäätelön- ja vedenmyyntikojuja. Oli myös konttiin rakennettu Alepan miniatyyrimyymälä. Tuli ihan vanhanajan kauppa-autot mieleen.