Kaupunki flunssaepidemian kourissa. Oma päänsärky parantui ja repaisin pitkän pätkän duunia eilen, koko ajan tunne että kurkussa oleva villasukka kasvaa isommaksi.
Meilasin asiakkaalle että sori että on tullut pari päivää laakereillaan lepäilyä. Se vastasi että ei haittaa, hänkin on flunssassa. Ja nyt se on mulla. Herättiin aamusella ja lämmittimen kostutusvesi oli loppu, limakalvot oli molemmilla kuivat kuin korput. Heti herättyäni bo-ya alkoi kärttämään osallistumista kotitöihin vaikka olen aivan paskana.
Tämä viikonloppu on sairastamiselle mahdollisimman huono, bo-yan työpaikalla (varakkaampien eli vanhempien homomiesten suosima baari) on isot bileet ja niihin liittyen sen pitää mennä jo torstaina valmistelemaan kekkereitä. Itse olin lähdössä toisen gaijinin kanssa kyotoon katsomaan ruskan värejä huomenna, saapas nähdä miten kunto kestää.
Enpä ole törmännyt tuohon aasialainen-sanaan flunssasta puhuttaessa täällä päin. Liittyisiköhän se pelkästään kansallismieliseen mentalitettiin liittää ikävät asiat muihin kansoihin ja kulttuureihin. Aids tulee afrikasta, flunssat aasiasta, talouden alamäki wall streetiltä.
Mulle joskus joku tuttava selitti pokerilla että ennen gaijineitten tuloa ei japanissa ollut sukupuolitauteja, täällä oli unelmien eldorado jossa saattoi huoletta paneskella menemään kunnes te ulkomaalaiset toitte kupat ja tippurit. Jatkoin teen juontia ja sanoin jotain tyyliin kyllä kyllä.
Mutta sauna ja joulupukki tulevat suomesta ja karaoke ja sumo japanista ja näistä voidaan olla aina yhtä mieltä. =)
Tämän kuun alusta rummutettiin uutta kierrätyssysteemiä meidän lähiössä. Omia roskapusseja ei enää saa käyttää, pitää ostaa kaupasta niitä joissa on kierrätysvero hinnassa mukana. Entisenlainen roskien jaottelu jossa piti jakaa jätteen kolmeen kategoriaan (poltettavat jätteet eli muovit ym, ei-poltettavat niinkuin pullot ja tölkit ja isot rokskat) korvaantui uudella jossa on jotain kuusi roskakategoriaa, pullot ja tölkit pitäisi nyt pestä ennekuin ne panee omiin kierrätyslaatikoihin ym. Sisäänkäynnin eteen on tullut valtavia pahvisia plakaatteja jossa kaikille taotaan uutta kierrätysajattelua kaaliin.
Bo-ya hermostui tänään kun laitoin aspiriinikääreen perusroskiin (entiset 'poltettavat jätteet'). Ei ei, ei sitä noihin. Nostin sen pois roskiksesta ja nyt se on tuossa pöydällä kun sille ei löytynyt oikeaa paikkaa.
Aivan naurettavaa hommaa vaivata ihmisiä noin tarkalla roskien jaottelulla ja pesemisellä. Vettä kuluu ihan hukkaan ja arvokasta aikaa. Mitäpä jos kauppiaat eivät enää pakkaisi kaikkea viiteen kääreeseen (suklaapatukkakin on täällä ensin muovipussissa, sitten on pahvikääre, muovi ja sen sisällä folio ja lopulta suklaati. Monesti jokainen suklaapalakin on erikseen pakattu koska kansa on sitä mieltä ettei ole hygieenistä syödä suklaata joka ei ole tuhanteen kertaan kääritty. Joku ystävä mainitsi joskus että fazerin sininen ei menisi japanissa kaupaksi koska se ei ole riittävästi paketoitu. hoh.
Yöllä oli vaihteeksi migreenikohtaus ja vatsan sisältö tuli ulos, tämä päivä omaa lomaa, lämppäri päällä ja telkkari kiinni. Jos huomenna jaksais paremmin.
Talvi tuli pari viikkoa sitten. Enää ei tarkene shotseissa, sisälläkin pitää olla villapaita ja takki päällä ja silti palelee.
tämänpäiväinen avioriita koski lämmityslaitteen käyttöä. Kesäkuukausien ajan voi pitää ilmastointilaitetta täysillä päällä ilman mitään ja sähkölasku maksetaan kuin vero tai mielivaltainen pienpostituslisä, tottakai se on kallista kun pitää pitää ilmastointia päällä jatkuvasti.
Minä en ilmastointia välttämättä tarvitse kuin kuumimpina päivinä mutta kun tuolla kotipojalla on tuota luonnollista eristettä ja aina kuuma.
Vastavuoroisesti taas Suomalaisena en ole tottunut kylmään ollenkaan. Pari yötä oli tosi kylmä kun sängynlämmitin oli yöt duunissa ja mulla oli tänään aika kehno olo, kurkku karhea ja flunssainen olo. Sanoin että otetaan lämmitin esiin. Eihän se käynyt mitenkään. Laita toinen villapaita päälle. Vaan ei auta kun jalat on jäässä. Niihin pitäisi vetää tohvelit mutta tohvelit eivät auta mitään, jalat vaan hikoilevat niissä.
Hain siis lämmittimen (sellainen auton sisälämmittimen tehoinen laatikko) ja panin johdon seinään. Seurasi paheksuntaa, valitusta, kuka maksaa sähkölaskun. Tule peiton alle, täällä on lämmintä. Peiton alla ei vaan voi tehdä duunia, ei ainakaan mun duuneja.
Lämmitin on pörissyt lattialla jo 10 minuuttia eikä mitään huomattavaa eroa lämpötilassa. Kun sen veti jalkoihin kiinni, tuntee hienoista lämpöä mutta kyllä commodore 64;n muuntaja lämmitti enemmän kuin tuo. Villapaitaa ja takkia ei voi ottaa pois. Kylmää kyytiä.
Sanoin pojalle että jos se keittäisi tänään ruokaa ja pidettäisiin kotitreffit ja juotaisiin viiniä. Se sanoi että tänään on silmä kipeä, käy syömässä ulkona.
lauantai päivä meni työn merkeissä. Pidin suomentunnin nelikymppiselle muijalle.
Keikan jälkeen säädin bilekuvia hampurilaisravintolassa ja soitin Yamalle että tulisi muistitikun kanssa mun kantapaikkaan. Yama oli vielä 8 aikaan töissä ja sanoi että tulisi kymmeneltä. Aikaa piti kuluttaa jossain, menin new japan saunaan, onhan lauantai ja saunapäivä. NJS muuten ei ole Sellainen sauna.
Kylpemisen jälkeen menin kantapaikkaan, pieni debu-sen debu (elikkäs isoa isoille) baari jossa oon jo roikkunut vuosia. Oli ihan täynnä (sinne mahtuu varmaan 13 ihmistä) mutta mulle järjestyi tilaa nurkasta. Jengiä tuli lisää, osa kääntyi ovelta pois ja yksi pariskunta istutettiin takana olevaan pieneen pöytään jonka päälle yleensä heitetään takkeja ja laukkuja. Pöytä tyhjennettiin tietysti ensin. Ainakin osittain. Ei oikein alkomahooli maistunut, tilasin ruokaa (paistettua riisiä) ja tissuttelin gintoniccia ruokaa odotellessa.
Osakan homobaareissa (suurimmassa osassa) on myöskin ruokaa tarjolla. Shottibaareissa ei välttämättä ole mutta näissä kunnollisissa on. Mun paikan menussa on mm. paistettuja sardiineja, riisiä, mustekalaa jne. Joissain paikoissa mama-san kokkaa päivän aikana jotain mitä se tarjoaa asiakkailleen sitten illalla. Ruoka kuuluu seating chargeen ja siitä voi kieltäytyä jos ei ole nälkä. Ruuasta jonka mama-san on tehnyt valmiiksi kotona ei ole hienotunteista kieltäytyä tosin. Mun paikassa ei oo mitään erikoissapuskaa, monesti vain heilautan kättä että jätän väliin, mutta tänään oli nälkä. Hieno homma ettei tarvi lähteä baarista nakkikioskille jonottaan, voi tilata jotain jos siltä tuntuu. Ja ruokaa laitetaan siihen asti kun paikka suljetaan (viimeinen asiakas lähtee).
Yama tuli ja saatiin se mun viereen istumaan pakkomanööverillä. Aloin kaikessa vaivihkaisuudessa polttamaan sille bileitten kuvia ja pyysin mamaa tekemään melonicoctailin. Sillä oli kädet täynnä ja se unohti mitä olin tilannut, sanoin sitten että laita campari-sooda kun on näin kova häsläkkä. Campari-soodan sain heti.
Yaman kanssa kehuttiin bileitä ja laulettiin karaokea. Meitä vastapäätä istui oikein söpö nuori kaveri poikaystävänsä kanssa, me virnuiltiin että tuossa se olisi. Toinenkin oikein mukavan näköinen tuli ovesta ja mama pyysi sen oitis tiskin taakse kun muualle ei mahtunut. Joku sanoi ääneen sen mitä itsekin ajattelin, että Hiro san on huippusöpö mutta niin on Momo-sankin (ne kaksi söpöläistä jotka olivat selvästi miellyttävimpiä silmälle kuin muut asiakkaat). Niin, ja edelläolevat nimet on väärin muistettuja. =)
Viime viikkoina on tullut oltua monena yönä oltua poissa kotoa halloween-bileissä tai muista satunnaisistä syistä, tiesin että nyt pitää olla kiltisti ettei kotipoika hermostu. Kotipoika on tosin tämän yön töissä mutta ei viittinyt ottaa riskiä jäädä juopottelemaan ja ajautua vaikka joidenkin ihmisten bileisiin ja nukahtaa niitten nurkkiin niinkuin viime viikolla. Lähdin siis ajoissa kotiin.
Kotona kissa heräsi ja juoksenteli vimmatusti ympäriinsä, sekoitti hiekkalaatikon ja oli leikkituulella. Minä olen lähinnä nukkumatuulella.. hyvät yöt.
Tätä blogia kirjoittaa kansain (osaka, kobe, kyoto) alueella asusteleva puhdasverinen chubby chaser =)
Joitakuita voi kiinnostaa näkökulma tämän perän sateenkaarielämään ja ajattelin sitten jotakin kirjoittaa.
Blogissa asioiden tapahtumajärjestys noudattelee Tarantinon elokuvien kaavaa, vanhaa, uutta ja nykyistä iloisesti sekaisin. Koska tämä ei ole mikään curriculum vitae, hyppäänkin suoraan viime viikon tapahtumiin. =)
Jonkinlaista raporttia viime viikonlopun bileistä. Kuukausi sitten Yama-san kertoi että tälle vuodellekin on luvassa king bears (karhu & chub) tapahtuma ja kysyi tulisinko kuvaamaan. Yama oli huolissaan josko jengin ottamat kännykkävideot leviäisivät nettiin tässä jollain lailla hyvin umpimielisessä maassa ja sanoi että otetaan nyt yksi kuvaaja hoitamaan koko tapahtuma ja kerrotaan jengille että omia kameroita ei saa käyttää. Sanoin että kyllä onnistuu.
Muutama viikko siitä pidettiin koko henkilökunnan (10 jannua) kanssa palaveri perheravintolassa (ei kuitenkaan mäkkärissä) jossa käytiin läpi kaikkien tehtävät ja niin pois päin. Kävi ilmi että Yamaa oli kuvattu ilman lupaa jossain yhteydessä ja video oli pantu nettiin jakoon. Työhön liittyen ikävänlaista julkisuutta mahdollisesti. Kukaan muu ei ollut kuvatuksi tulemisesta kovinkaan huolestunut mutta sovittiin että kamerat kieltävä kyltti laitetaan näkösälle.
Tunnin palaveerauksen jälkeen mentiin ulos, kaikille jaettiin mustat aurinkolasit ja Yama kuvasi pieniä promootioklippejä videokameralla. Mogu-tan ei suostunut kuvattavaksi ollenkaan, konsensus oli kovilla maassa jossa kaikki asiat tehdään aina ryhmässä. Ilta tuli ja lähdettiin kukin minnekin.
Viime sunnuntaina piti sitten viideltä päivällä mennä tapahtumaa varten vuoratulle klubille, kaikille annettiin hommia, mulle ei. Aloin liimaamaan julisteita muiden kanssa, paikkaa piti vähän koristella. Liimasimme klubin ulkoseinän täyteen julisteita ja osa lähti loittoryhmänä liimaamaan julisteita kauemmaksikin. Tulivat hetken kuluttua takaisin, joku paikallinen turvayhtiön pappa oli niille tullut valittamaan että täällä ei saa julisteita liimailla.
Seitsemältä oli tunti aikaa bileitten alkuun ja kaikki saivat staff passit. Kaikki paitsi yksi DJ ja minä. Otti päähän kun meidät oli unohdettu. Henkilökunnalle oli hana auki koko illan mutta en viitsinyt mennä viinaa kerjäämään henkilökunnalta (siellä oli sen klubin oma henkilökunta, 5 ihmistä, koko tapahtuman ajan töissä). Panin kaverin asialle, se toi mulle kaljan. Kaljan juotuani (en ole suuri oluen ystävä) v-käyrä nousi ja edellämainitun kaljan aiheuttama 5% lisä rohkeuskiintiössä johti siihen että kävin baaritiskillä pyytämässä vettä. Vielä ei olisi hyvä hetki päihtyä.
Kasilta alkoi DJ veivaamaan ja kaksi hemppaa tuli sisään. Aikaa kului. Ne kaksi hemppaa eivät tanssineet. Meidän jengi söi popkorneja ja makkaroita ja olivat omassa porukassa, kävivät backstagen puolella istuskelemassa ja Yama-san näytti vaikeaa naamaa. Yhdeksän aikaa oli vieläkin ne kaksi hemppaa ja joku muu, lähdin ulos portaille istumaan ja Yama tuli ja oli hermostunut, mitenkähän tässä käy.
Meillekin jaettiin kaulaan ripustettavat kortit johon tussilla merkattiin että minkälainen tyyppi kiinnostaa. Vaihtoehtoina oli kaikenlaista, S niille jotka tykkäävät laihoista, G karvaisista ja lihaksikkaista tykkääville, D chasereille ja sitten oli vielä A niinkun Almighty, kaikki käy =) Näistä kaulassa olevista neonkeltaisista lapuista on sitten tanssilattialla helppo havaita onko mahkuja vai ei. Kätevää!
Japanissa on tapana yrittää kutsua jengiä paikalle jos on baarissa töissä tai vastaavaa. Itse lähetin muutamia viestejä tutuille että tulisivat paikalle. DJ soitti hyvää musaa, tanssijalkaakin alkoi pakottaa mutta lattia oli vielä tyhjä. Puoli kymmeneltä tuli pari kaveria sisään ja helpotti, ainakin pääsee heittämään läppää. Väkeä alkoi virrata sisään, olivat rohkaisunsa hakeneet lähialueen baareista ja oli tullut aika lähteä kattoon mitä meatmarketista saattaisi löytyä. Porukka alkoi tanssimaan ja DJ;mme alkoivat löytämään hymyntapaista. Hyvä ystävä tamo-chan tuli sisään, oli mukava tavata pitkästä aikaa, sillä oli pukutakki päällä ja moitti että on kuuma. Vein sen kamppeet backstagelle talteen joksikin aikaa, siellä nössön oloiset drag queenit olivat meikkaamassa eivätkä olleet kovin ilahtuneita seurasta. Takaisin baarin puolelle ja kuvaamaan paikallisväriä.
Yhdeltätoista tuli drag-shown vuoro. Täällä tanssi keskeytetään shown ajaksi ja karjut isuvat lattialle katsomaan esitystä niinkuin alakoululaiset, aika hassua. Nössöistä drag queeneista oli tullut pelottavan näköisiä queen bitchejä kunnon koroilla ja asenteilla, Toinen veti Jennifer Hustonin "And I'm Telling You" sellaisella väännöllä että lahkeet lepattivat. Dragin jälkeen tulivat go-go pojat tekemään sen bear force one-juttunsa. Ihmisiä tuli ja meni (täällä on normaalia juoda baarissa ja jättää piikki auki ja sanoa tulevansa myöhemmin takaisin. Ihmiset aloittavat ehkä vakiopaikassaan ja kiertävät pari muuta paikkaa ja sitten menevät takaisin vakkariinsa, juovat muutaman ja maksavat sen iltaisen laskun.)
Kahden aikaan alkoi tosissaan väsyttää, kolmelta olisi vielä yksi drag show jonka yama halusi kuvattavan videolle. Jep jep. Tuliliemen voimalla mentäisiin.
Viideltä oli aika lopetella, dj soitti meidän omalle porukalle I can't take my eyes off you-ta ja tanssimme porukalla viimeisen rutistuksen. Kuolemanväsyneenä istuttiin seinän vierelle mutta meidät komennettiin vielä töihin, siivoamaan ja auttamaan henkilökuntaa. Uh oh. Meni yli kuuden ennekuin pääsi lähtemään kotiin.
Kovasti hauskaa oli vaikka todella paskana kaaduin sänkyyn sitten kun vihdoin kotiin pääsin. Pari sataa ihmistä oli pelkästään chub & bear-väen bileissä, ihan kivasti. Uusia tuttavuuksiakin tuli.