Yhdistäviä tekijöitä

Poika rakastuu poikaan. Tyttö rakastuu tyttöön. Ympäröivä maailma sumenee pinkin värisiksi pilvilinnoiksi, joissa todellisuuden ääriviivat haalistuvat. Rakkautta ensisilmäyksellä?

Eräänä päivänä istuessani kahvilassa en voinut välttyä kuulemasta, kuinka kaksi poikaa keskustelivat viereisessä pöydässä. Kysymyksiä sateli koskien toisen harrastuksia, mielenkiinnon kohteita, musiikkimakua, työpaikkaa, sosiaalisia suhteita ja niin edelleen. Keskustelun sävystä päätellen olisin voinut olla varma, että kyse olisi ollut työhaastattelusta, mutta keskustelun edetessä tajusin, että pojat olivatkin ensitreffeillä. Minun kävi sääliksi kuulustelun alaisena olevaan poikaa, joka punasteli vähän väliä mennessään hämilleen. Päätin suoda hänelle ystävällisen hymyn poistuessani kahvilasta.

Mutta palatakseni asiaan, jäin miettimään sitä miten ihmissuhteet muodostuvat. Kuinka paljon yhdistäviä tekijöitä kahden ihmisen välillä pitäisi olla, ja mitä ne voivat olla? Riittääkö rakkaus, seksi, toisesta välittäminen, yhteiset harrastukset tai kiinnostuksen kohteet? Entä voiko jonkun osa-alueen, kuten vaikka seksin, jättää pois? Kun ihastumisen ensihuuma hälvenee, ja arki astuu mukaan kuvioihin, on aika testata suhteen sietokyvyn rajat. Täydellisen ensivaikutelman takaa löytyvät usein toisen huonot puolet, ja kuva toisesta alkaa realisoitua. Kaikki ei ollutkaan sitä, mitä oli luullut.

Valitsemmeko siis unelmapuolisomme järkiperäisin kriteerein vai pelkästään tunteen ohjaamina?

Luin tässä taannoin artikkelin, jossa muutamat miehet ja naiset kertoivat tutustuneensa nykyisiin hyviin ystäviinsä makuuhuoneen kautta. Onko seksi uusi tapa tutustua ihmisiin? Ja jos seksi ei toimi, tarkoittaako se, että parisuhdetta on turha edes harkita? Entä sitoutuvatko seksi ja rakkaus jotenkin yhteen vai onko niillä loppuen lopuksi mitään tekemistä keskenään?

Paljonko yhdistäviä tekijöitä pitäisi olla, että suhteen toimiminen olisi taattu? Riittääkö yksi, kaksi vai useampia? Entä jos molemmat ovat samanlaisia?

Sanotaan, että vastakohdat täydentävät toisiaan. Jos toinen on hiljainen ja toinen puhuu kokoajan, eikö kokonaisuus ole melko tasapainoinen? Ehkä kyse onkin juuri kokonaisuudesta. Siitä, miten suhteen kumpikin osapuoli antaa sen, mitä toinen ei pysty antamaan. Ehkä erilaiset ihmiset todella täydentävät toisiaan. Eroavaisuudet saavat aikaan ristiriitoja, jotka tuovat sähköä elämään. Täysin samanlaisiin ihmisiin kyllästyy.

Mitä rakkaus oikeastaan on? Sitä, että ei voi elää ilman toista, ei pysty hengittämään, tukehtuu? Toisten mielestä meille on olemassa se yksi ainoa oikea, toiset taas tuntuvat löytävän sen oikean kerta toisensa jälkeen yhä uudestaan ja uudestaan. Ovatko tarinat maagisesta rakkaudesta vain urbaania legendaa? Olisiko rakkaudessa kyse kuitenkin päätöksestä?

Jos löytää ihmisen, jonka kanssa on hyvä olla, mutta säkenöivää kipinöintiä ei tunnu, pitäisikö jatkaa etsimistä uskoen, että jotain parempaa voisi olla odottamassa vai tehdä päätös siitä, että on tämän ihmisen kanssa?